Väärää Arthur Conan Doylea

Pelästyin äsken pahanpäiväisesti. Sain käsiini vanhan Gummeruksen mainoksen, jossa on mm. Sabatinia ja Orczya. Mukana on myös Sir A. Conan Doylen Pakolaiset, josta kerrotaan, että "teoksen I osa antaa oivallisen kuvan Ludvig XIV:sta ja hänen hovistaan, hänen suosikkiensa ja lemmittyjensä vehkeilyistä ja hänen heikkoudestaan (...)". Joku saattaa muistaa, että yritin noin vuosi sitten selvittää, mikä Doylen kirja olisi alun perin Verenimijän uhri, jonka amerikansuomalainen kustantaja julkaisi Michiganissa vajaat sata vuotta sitten. Kirjoitin aiheesta jutun, jossa päädyin lopputulokseen, että kyseessä ei ole oikea Doylen teksti; juttu julkaistiin Ruumiin kulttuurissa (juttu alla).

En ole koskaan nähnyt Pakolaisia, vaikka sen ei Gummeruksen julkaisemana kirjana luulisi olevan kovin harvinainen, joten en tiennyt, että se sijoittuu Ludvig XIV:n aikaan. Hämmästyin asiaa siksi, että Verenimijän uhrikin on historiallinen romaani, joka tapahtuu suureksi osaksi Ranskassa! Luulin jo hetken ajan, että olin tehnyt väärän johtopäätöksen ja Ruumiin kulttuuriin pitää laittaa oikaisu (ja että kaikki pitävät minua nyt luuserina, joka ei osaa tutkia asioita kunnolla).

Minua hämäsi vielä se, että Simo Sjöblomin dekkaribibliografiassa Pakolaisten alkuperäiseksi nimeksi ilmoitetaan The Land of Mist. Se se ei kuitenkaan ole, sillä The Land of Mist on professori Challenger -romaani ja käsittelee spiritualismia. Pakolaisissa itsessään ei alkuperäistä nimeä löydy, mutta parissa guuglailulla selvisi että kyse on romaanista The Refugees. Sekin löytyi netistä kokonaisuudessaan ja näytti muutaman sivun silmäilyn perusteella samalta kuin salaperäinen Verenimijän uhri. En muistanut, millä nimellä olin tallentanut Ruumiin kulttuurin jutun, ja kesti aika kauan ennen kuin sen löysin (mikä tietysti lisäsi paniikkiani; olihan kyseessä tutkijan urani vakavastiotettavuus), mutta kun sen viimein löysin, saatoin huoahtaa: Pakolaiset ja Verenimijän uhri ovat kuin ovatkin eri romaaneja, ja Verenimijän uhri on edelleen vailla oikeata tekijäänsä.

Ja vielä juttu perään:

Saksalainen Holmes ja väärennetty Conan Doyle

Suomenkielisen rikoskirjallisuuden bibliografisteja on pitkään hämännyt kaksi kirjaa, jotka ovat täällä ilmestyneet Arthur Conan Doylen nimellä, mutta joille ei löydy vastinetta salapoliisikirjallisuuden mestarin tuotannosta.
Porilaisen Otto Andersinin kustannusliikkeen vuonna 1918 julkaisema Aatelinen varas on 68-sivuinen vihkonen, joka tuntuu oudolta jo heti kättelyssä. Sherlock Holmes saa kaksi kirjettä, jotka on kirjoitettu eri käsialoilla. Toisessa lähetetään terveisiä metsästysjuhlista Kettrenbow-nimisessä paikassa ja toisessa lukee vain "Auttakaa minua!" Holmes ei olisi Holmes, jos hän ei välittömästi tunnistaisi, että kirjeet on eri käsialoista riippumatta kirjoittanut yksi ja sama ihminen. Selitys: englantilaisen yläluokan ihmiset osaavat kirjoittaa yhtä hyvin kummallakin kädellä. Tämän jälkeen Holmesin luokse tulee eräs Charley Friller, joka sanoo keräilevänsä timantteja. Hänen ongelmansa on, että hän on viime aikoina löytänyt timantteja paikoista, joihin hän ei niitä ole laittanut.
Aatelinen varas on absurdi tarina, jonka tunnistaa nopeasti väärennetyksi. Holmesin päättelykyky on pahassa ruosteessa tai hän on ottanut normaalia suuremman annoksen kokaiinia.
Selvin syy, jonka takia tarina ei voi olla aito ja alkuperäinen, on se, että Watsonin tilalla on tyyppi nimeltä Harry Taxon (Watsonia ei tarinassa nähdä lainkaan). Taxon on Holmesin oppilas ja haluaa tulla yhtä suureksi etsiväksi kuin tämäkin. Taxon on tietysti fiksumpi kuin Watson ja auttaa Holmesia Aatelisessa varkaassa ratkaisemaan rikoksen.
Holmeskin on erilainen. Hänellä on Conan Doylen sankarista poiketen erilaisia teknisiä keksintöjä - hän esimerkiksi näkee peililaitteestaan, kuka on ovella.
Aatelisen varkaan ovat todennäköisesti kirjoittaneet saksalaiset herrat nimeltä Kurt Matull ja Theo Blankensee. Tarinat ilmestyivät alun perin Detektiv Sherlock Holmes -lehdessä vuosina 1907-1911. Harry Taxon sai lopulta oman lehtensäkin, nimeltä Harry Taxon und sein Meister, joka ilmestyi vuosina 1908-1909.
Taxon-tarinat olivat suosittuja muuallakin Euroopassa ja niistä ilmestyi kirjan mittainen kokoelma Memorias Intimas del Rey de los Detectives Espanjassa. Tästä kirjasta Anthony Boucher valitsi ja käänsi tarinan "Jack El Destripator". Ellery Queen's Mystery Magazinessa ilmestyneessä tarinassa Holmes ja Taxon ottavat kiinni Viiltäjä-Jackin, joka on ehtinyt jo 37 uhriin asti. Tarina ilmestyi uudestaan vuonna 1953 Allan Barnardin toimittamassa Viiltäjä-Jack -kokoelmassa The Harlot Killer.
Matullin ja Blankenseen toinen suosittu sankari oli Lord Lister, joka tunnettiin myös nimellä Raffles. Kirjoittajakaksikko oli siis nyysinyt tämänkin hahmon toiselta kirjoittajalta (brittiläiseltä E. W. Hornungilta), mutta Lord Lister vaihtoi nopeasti nimensä ja hänestä tuli John W. Sinclair.
Aatelisen varkaan alkuperä sentään nettiaikana löytyy helposti, mutta vaikeampi, ellei suorastaan mahdoton tapaus on Verenimijän uhri. Kirja ilmestyi suomenkielisenä Michiganissa kahdessa osassa vuosina 1906-1907 ja on Suomessa äärimmäisen harvinainen. Kannessa ja nimiösivulla lukee selvästi Arthur Conan Doyle.
Conan Doylen keräilijät voivat kuitenkin huokaista helpotuksesta, koska 99,99-prosenttisella varmuudella se ei ole Conan Doylen kirjoittama. Kirjan päähenkilö on paroni Luc de Kerjean, joka järjestelee salaliittoa kuningas Ludvig XV:tä vastaan. Tapahtuma-aika on 1770-luku, ja tarinan "verenimijällä" tarkoitetaan salaperäistä Punaisen talon keisarinnaa. Historiallisen salaliittoseikkailun lajityyppiä Conan Doyle ei missään vaiheessa kokeillut ja romaani muistuttaakin enemmän Alexandre Dumasin tai tämän jäljittelijöiden, vaikkapa Ponson du Terrailin, teoksia.
On tietysti mahdollista, että Verenimijän uhri on kirja, jota Conan Doyle ei saanut myydyksi kuin amerikansuomalaiselle kustantamolle, mutta aika epätodennäköiseltä sekin kuulostaa.

Aatelinen varas: Sherlock Holmes'in salapoliisiseikkailuja. Otto Andersin: Pori 1918.
Verenimijän uhri. Osa 1. Kaleva: Michigan 1906. Osa 2. Kaleva: Michigan 1907.

Tässä, tässä ja tässä kuvia aiheeseen liittyen. English summary: It's about some fake Conan Doyles that I was writing about earlier. I thought I'd made a mistake after tumbling on an old book commercial leaflet. It turned out that I was still right.