(As the elections are approaching, I thought I'd revise my short political career. In Finnish.)
Urani poliittisten järjestöjen luottamustoimissa:
SDNL:n Porin osaston puheenjohtaja, 1988-1990 (?). Osasto on aina ollut vireä, mutta jostain syystä noina vuosina tarvittiin jotakuta bulvaania heiluttamaan nuijaa kokouksissa. Piirisihteerihän kuitenkin hoiti käytännön työt.
Porin sosialistiset koululaiset, puheenjohtaja, 1988-1990 (?); jäsenmäärä oli muistaakseni kolme, jolloin se käsitti minut, sihteerin ja tilinhoitajan. Tilinhoitaja ei ollut porilainen koululainen, vaan aikuinen ihminen (hän oli Tiedonantajan Porin-konttorin hoitajan vaimo). En tiedä enää, kuinka tosissaan sihteeri oli mukana toiminnassa. Järjestö oli siis käytännössä olemassa vain paperilla. En tiedä, onko sitä enää edes paperilla.
Osallistuin vuonna 1997 SDNL:n liittokokoukseen, jossa vahvistettiin - jos nyt oikein muistan - SDNL:n nimenmuutos Vasemmistonuoriksi. Jälkeenpäin minulle sanottiin, että kokouksessa jyräsivät "enemmistöläiset" - todistus siitä, miten vanhat rintamalinjat elävät vasemmistossa edelleen. Demokratiassa tietty enemmistö jyllää, vaikka ei aina olisi syytäkään. Näiden kytkösten takia minulle tulee edelleen Libero, ja luenkin sen aina mielelläni.
Äänestänyt olen Vasemmistoliittoa, SKP:tä ja vihreitä. Olen aina pyrkinyt äänestämään naista, mutta kaksi kertaa olen äänestänyt miestä. Tampereen kunnallisvaaleissa äänestin vihreitten Kai Ovaskaista, joka nyt on ehdolla eduskuntaan - jos luette tämän ja uskotte minua, niin äänestäkää häntä, hän on erittäin fiksu mies. Ylioppilaskunnan vaaleissa äänestin aina naista, puoluelinjathan siellä ovat usein merkityksettömät. Kummatkin ehdokkaani seitsemän vuoden aikana pääsivät läpi ja olivat erittäin asiallisia ja fiksuja.
Oman poliittisen urani fiksuin teko oli kieltäytyä kahdesti pyynnöstä lähteä ehdokkaaksi ylioppilaskunnan vaaleihin. En kuitenkaan olisi ollut riittävän kiinnostunut asioista, vaikka uskon, että silloisella näkyvyydelläni esimerkiksi Aviisissa olisin varmasti päässyt läpi. Minua pyytänyt ihminen on sittemmin ollut tärkeä Tampereen vihreiden taustavaikuttaja - en koe vihreitä niin omaksi porukaksi, että olisin tuntenut olevani järkevästi mukana heidän poliittisissa päätöksissään. Voi tietysti olla, että ko. ihminen pyysi kaikkia vastaantulijoita ehdokkaaksi.
Oikeastaan pyyntöjä lähteä Tamyyn oli kolme - Olli Löytty, joka nykyään tekee kirjallisuudentutkijan uraa, sanoi minulle joskus -91, että hän tekee minulle niin hyvän kampanjan, etten voi olla menemättä läpi. Annoin ymmärtää, etten ole kovin kiinnostunut. Ollista tuli sittemmin Ilkka U. Pesämaan kanssa Tamyn kulttuurisihteeri.
Huumoriehdokkaista on tosin Tamyn vaaleista noussut esiin kiehtovia ilmiöitä, kuten Pasi Heikura ja Simo Frangén, jotka eivät tainneet käydä yhdessäkään edustajiston kokouksessa. Sympaattisin vaalikampanja oli Tero Alangon ja Markku Makkosen johtamalla poppariryhmittymällä - heidän vaalilauseensa oli "Hyvä biisi on tärkein". Tero ja Markku olisivat myös olleet fiksuja kavereita edustajistoon - on mahdollista, että Tero pääsi läpikin, en enää muista.
Tampereella oli Tamyssa enemmän aatteen paloa ja vaihtoehtojen tuntua kuin sittemmin Turun yliopiston ylioppilaskunnassa, jota tarkkailin muutaman vuoden ajan Turun Ylioppilaslehden toimittajan ja päätoimittajan paikalta. Nyt jälkeenpäin hiukan hävettää, että suhtauduin Tyyhyn niin ylimielisesti kuin suhtauduin, mutta kokemus kertoi, että sinne oli pesiytynyt enemmän ns. poliittisia broilereita. Ville Niinistöä tosin kunnioitan enkä pane vastaan, että meillä perheessä häntä äänestetään. Saatan äänestää häntä itsekin, mutta en haluaisi antaa enää periksi naisperiaatteestani.
Edelläolevasta voi päätellä, että minulla ei ole poliittista kotia. Onko ihme? Miten tällaisessa poliittisessa ilmastossa (tai ylipäätään kulttuurissa) voisi olla jokin asiallisesti muotoiltu johdonmukainen poliittinen mielipide? En ihmettele, että juuri nyt on noussut esille puheenvuoroja, joiden keskeinen sisältö on "ihmiset ovat tyhmiä" (viittaan esim. Jyrki Kiiskisen hienoon kirjoitukseen Hesarin sunnuntaisivuilla, mutta myös Ilkka Halavan kommentteihin ihmisten poliittisesta mielipiteenmuodostuksesta, joka parhaimmillaankin on sattumanvaraista).
En keksi asialle mitään ratkaisua, paitsi vallankumouksen. Mietin aiemmin tänään, että lehdet ja muut mediat voisivat tehdä päätöksen olla uutisoimatta mitään politiikkaan liittyvää vaalien alla - silloin ihmisten pitäisi oikeasti ottaa asioista selvää ja muodostaa mielipiteensä. Mutta se on yhtä mahdoton ajatus kuin vallankumouskin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
4 comments:
Minä yritin ymmärtää, että mikä siinä Kiiskisen jutussa oli pointti. Tulin siihen tulokseen, että asiasta oli kaveriporukassa punaviinin äärellä käyty hieno keskustelu, jonka pohjalta hän oli laatinut lehtijuttunsa, mutta kun ei tunne käytyä keskustelua, juttu ei juuri auennut.
Tyhmyyden ymmärrän jonkinlaisena protestina, sillä nykyisellä yhteiskunnalla ei ole tarjota mitään kovin houkuttelevia visioita ihmisille jotka syystä tai toisesta eivät jaksa riittävällä innolla käydä koulua ja opiskella ja hankkiutua hyväpalkkaisiin sisähommiin. Entistä vähemmän on hommia, joihin ei vaadita erityistä ammattitaitoa ja jos niitä on, niitä ei pidetä missään arvossa.
Sosiaaliturva on kuitenkin sentasoinen, ettei ihmisiä noin yleensä ottaen tapeta viluun ja nälkään, eikä porukoita muutenkaan enää nöyryytetä samaan malliin kuin vielä muutamia vuosikymmeniä sitten.
Mutta siis eihän tässä mitään elitismiä tarvita jos halutaan suitsia ihmisten typeryys. Sosiaaliturvat vaan pois ja katsotaan mitä tapahtuu.
Itse näin sen - siis Kiiskisen tekstin - haikailuna snellmanilaisen sivistysihanteen ja ylhäältäpäin tulevan kansanvalistuksen perään. Tällaisessa projektissa on tietysti aina hirveästi kritisoitavaa ja pelko juuri elitismistä (tai pitkälle vietynä jopa diktatuurista), mutta minusta Kiiskinen oli oikeassa: mikään instanssi tällä hetkellä, koululaitoksesta lähtien, ei tarjoa kansalaisille riittäviä eväitä oman maailmankuvan johdonmukaiseen ja rationaaliseen rakentamiseen. (On tietysti mahdollista, että näin ei ole koskaan ollutkaan, ja että Kiiskinen vain haikailee menetetyn kulta-ajan perään, mutta omat muistoni kouluajoista, olkootkin esimerkiksi koulukiusaamisen värittämiä, kertovat, että joskus kouluissa oli kohtuullisen rauhallista ja siellä saattoi oppia asioita, joilla oli väliä. Ja esimerkiksi käsiala ja kielioppi ovat paremmin hallussa ikätovereillani kuin esim. 80-luvulla syntyneillä, myöhemmistä sukupolvista puhumattakaan.)
En siis osaa nähdä tyhmyyttä protestina, koska tyhmyys tulee sekin ylhäältäpäin. On ihan turhaa selittelyä väittää, että joku Seiskan lukija käyttää uloskoodausta tai jotain muuta kulttuurintutkimuksellista himphamppua, kun hän ei oikeasti tiedä elämästä ja yhteiskunnasta yhtään mitään.
En ehdi kirjoittaa enempää, vaikka tekisi mieli: toinen lapsi huutaa lattialla maaten "isä, sano tohon" ja toinen huutaa "tuleksää kohta leikkimään".
En minäkään tyhmyyttä tietoisena protestina näe, mutta se voi muuttua sellaiseksi jos joku osaa tehokkaasti kanavoida sen. Tony Halmeella oli tilaisuutensa, mutta hän missasi sen.
Kouluissa varmasti oli joskus rauhallisempaa, mutta epäilen olivatko ihmiset sen sivistyneempiä. Mutta kun kuri oli kova, mölyt pidettiin mahassa eikä omaa tyhmyyttä kuulutettu ympäriinsä samalla julkeudella kuin nykyään. Ennen tyhmät opetettiin häpeämään, nykyään heille ei saada opetettua edes sitä.
Sen perusteella mitä itse muistan 80-luvun lopun lukiosta (yläasteella oli välillä hurjaa, mutta se olikin lähiön yläaste, johon kasautui kaikenlaista porukkaa; siellä oli tosin myös tarkkailuluokka, olisin ehkä tällä hetkellä kuollut, jos ne tyypit olisi päästetty irti tavallisiin luokkiin), niin kuri ei ollut erityisen kovaa. Opetus vain oli suureksi osaksi niin järkevää ja keskittyi opettamiseen eikä siihen, mihin koululaitos nykyisin pyrkii. Kiristelen hampaitani aina kun joku kehaisee nykyistä koululaitosta ja sitä, miten siellä rohkaistaan omaehtoiseen oppimiseen - mitä virkaa sillä on, jos kukaan ei oikeasti opi yhtään mitään (vrt. esim. suomalaisten käsitykset evoluutiosta). Sikäli ollaan aivan sosialidemokratian ytimessä, että nykyään prosessi, liike on tärkeämpää kuin lopputulos.
Post a Comment