You may remember my ramblings about trying to write a review of Nelson Algren's classic (but obsolete in my opinion) "The Man with the Golden Arm". Well, I may have managed to find a place for it (Kulttuurivihkot/Cahiers du Culture), but it won't hurt to put it here. At least someone may find it. The review is understandably in Finnish.
Kultainen käsi viimein suomeksi
Narkkarien ja uhkapelurien synkeä kronikka
Helsinkiläinen kustantamo Desura on tehnyt kulttuuriteon julkaisemalla amerikkalaisen Nelson Algrenin Kultaisen käden. Vuonna 1949 alun perin julkaistu romaani on ensimmäinen suomennos Algrenilta, jota Hemingway sanoi parhaaksi amerikkalaiseksi kirjailijaksi William Faulknerin jälkeen.
On oikeastaan käsittämätöntä, että näinkin kuuluisaa kirjaa ei ole aiemmin käännetty. Kirjasta tehdyn elokuvan, jonka ohjasi Otto Preminger, maine on hiipunut, mutta huumekuvauksena se oli vuonna 1955 vallankumouksellinen. Lisäksi sen improvisaatioon nojaava jazz-musiikki on ollut alansa klassikko.
Kultainen käsi on pitkä ja paikoitellen hortoileva kertomus Frankie Machinesta, puolalaisten emigranttivanhempien pojasta, joka elää surkeata elämää toisen maailmansodan jälkeisessä Chicagossa. Kunniamitalin sodassa saanut Machine elättää itseään jakamalla kortteja uhkapelureille epämääräisissä luolissa ja tekemällä satunnaisia jazz-rumpalikeikkoja. Rahaa kuitenkin tarvitaan, koska Frankie käyttää heroiinia. Hänen vaimonsa Sophie istuu pyörätuolissa Frankien aiheuttaman onnettomuuden jäljiltä. Machine ajautuu yhä syvemmälle huonoihin piireihin ja tekee epämääräisissä olosuhteissa murhan. Poliisit aloittavat synkeän ajojahdin.
Taustalla proletaarikirjallisuutta
Tarina on karu ja todistaa, että niin sanottujen film noir-elokuvien tunnelmaa löytyy 1940- ja 1950-luvuilla muistakin kirjoista kuin dekkareista. Algrenin kirja jakaa monien noir-elokuvien ja –kirjojen kanssa yhteisiä teemoja, joista vähäisin ei ole se, että päähenkilö on tullut sodasta eikä enää tiedä, mihin hänen tulisi yhteiskunnassa sijoittua. Kultaisen käden rinnalla toinen keskeinen riippuvuutta käsittelevä ajan kirja on Charles Jacksonin Tuhlattuja päiviä (1944), jonka Love-kirjat julkaisi suomeksi vuonna 1989.
Algrenin kirja on noir-kirja siinäkin mielessä, että suurin osa sen kohtauksista sijoittuu pimeille kaduille ja unohtuneisiin, surullisiin asuntoihin. Algrenin käyttämä runollinen kieli korostaa tilojen ahtautta ja katujen synkkyyttä. Ihmiset ovat ansassa surkeiden elämiensä verkoissa eikä niistä näytä olevan poispääsyä. Kuolemakin on surkea tapahtuma, joka ei tunnu onnistuvan.
Algrenin kirjan taustalla on myös pitkä amerikkalaisen proletaarikirjallisuuden traditio. Algren oli työskennellyt 1930-luvulla valtion rahoittamassa projektissa, jossa kirjailijat vetivät kirjoittajapiirejä laman kolhimilla alueilla. Tällöin Algren on varmasti tutustunut myös Amerikan kommunistipuolueen edustajiin, ja hänen myöhempi rakastajansa, ranskalainen Simone de Beauvoir kirjoittikin, että Algrenissa häneen vetosi itseopittu sosialismi.
On vain loogista, että 1930-luvun proletaaritaustainen kirjailija siirtyi toisen maailmansodan jälkeen kuvaamaan kaupunkien surkeita asukkeja, sillä kaupunkien keskustat tyhjenivät Yhdysvalloissa 1940-luvulla keskiluokasta. Tämä muutti lähiöiden omakotitaloihin ja jätti jäljelle Algrenin kuvaamat pummit ja heittiöt.
Ylisanaisuus vaivaa
Kultainen käsi vaikuttaa kuitenkin jo hiukan ummehtuneelta. Suurin syy siihen on Algrenin käyttämä tyyli, joka monisanaisuudessaan uuvuttaa lukijan, vaikka Algren itse sanoi, ettei hän pyri runollisuuteen. Sen perässä tulee kuitenkin kirjan tietty kylmyys, joka on paradoksi, koska Algrenin maine antaa olettaa, että hän on kuvattaviensa puolella ja rinnalla taistelemassa pahaa maailmaa vastaan. Frankie Machinesta ei koskaan tule kokonaista henkilöhahmoa ja hän jääkin ehkä vain jonkinlaiseksi haamukuvaksi, laihaksi ja nälkiintyneeksi varjoksi, joka vaeltaa Chicagon öisillä kaduilla. Mutta hänen kohtalonsa ei kosketa.
Antti Eerikäisen suomennos on hyvää ja huolellista tekoa eikä uusia kirjoja vaivaavaa painovirhepaholaista juuri näy. Aluksi tuntuu oudolta, että kirjaa ei ole julkaistu nimellä, jolla Otto Premingerin elokuva tunnetaan eli Kultainen käsivarsi. Kirjassa nimi viittaa kuitenkin enemmän Frankie Machinen kortinjakotaitoon eikä niinkään huumeisiin.
Nelson Algren: Kultainen käsi (The Man with the Golden Arm, 1949). Suom. Antti Eerikäinen. 523 s. Desura 2004.
No comments:
Post a Comment