I made some random notes for the lecture/speech/whatever I'm going to keep later this evening. It's about the similarities and differences between exploitation, animation and experimental cinema, focusing on their relationship with the classical studio cinema, mainly Hollywood and its demise in the late fifties. Again - in Finnish, only.
Eksploitaatio, animaatio, kokeellinen elokuva: elokuvanteon marginaaleissa
- pitäisi puhua kolmesta elokuvan osa-alueesta, jotka eivät näennäisesti näytä liittyvän toisiinsa millään tavalla
- määritelmiä: eksploitaatio, animaatio, kokeellinen elokuva
- kyse on kuitenkin elokuvanteon marginaaleista: mikään otsikossa mainituista elokuvanlajeista ei ole valtavirtaa, eikä ole koskaan ollutkaan
- animaatio muodostaa poikkeuksen, koska se on nykyisin niin suosittua, ja joku walt disney on ollut niin vaikutusvaltainen muokatessaan paljon mielikuvia ja ajatuksia: perhe, nainen, lapsen ja vanhemman suhde, suhde eläimiin, mikä on kaunista
- mutta puhe on ehkä enemmänkin taiteellisesta animaatiosta, joka on edelleen lapsenkengissä mitä tulee näkyvyyteen ja valtavirtaan
- aloitetaan yhdestä asiasta, mikä yhdistää mainittuja asioita: ne eivät ole studiokauden elokuvan tuotteita
- studiokausi tarkoittaa 1920-1950-lukujen elokuvaa ympäri maailmaa: hollywood, suomi, neuvostoliitto, saksa, ranska, englanti jne. --- miten muu maailma, japani, intia?
- kiinnostavaa on huomata, että mainitut elokuvanlajit ovat eläneet kultakauttaan joko ennen studiokautta tai sen jälkeen
- perustelen: kokeellisen elokuvan kultakaudet ovat 1920-luvun Euroopassa ja 1950-60-lukujen Amerikassa, tunnetuimmat ja katsotuimmat eksploitaatioelokuvat tulevat 1960-1970-luvulta ja monet katsovat, että laji syntyy vasta 1950-luvulla, animaatiossa tehtiin paljon kiinnostavaa ja kokeellista ennen studiokauden alkua, joskin vähemmän, ja vasta esim. disneyn monopolin häviäminen alkoi vapauttaa animaation tekijöiden omaa taiteellista vapautta
- lisäksi vasta studiokauden jälkeen aletaan saada enemmän esimerkkejä isojen elokuvamaiden ulkopuolisesta teollisuudesta, esimerkiksi 1950-60-luvuilla aletaan tehdä kauhu- ja toimintaelokuvia sellaisissa maissa kuin filippiinit – osittain amerikkalaisella rahalla -> perinne on jatkunut, filippiineillä kuvattu paljon amerikkalaisia halpiksia, elokuvantekeminen halpaa, näyttelijät halpoja, eksoottisia ympäristöjä
- tämä liittyy siihen, että studiokauden jälkeen elokuvanteko muuttunut projekteiksi, ei kuukausipalkkaiseksi duuniksi, jossa koko ajan tehdään jotain eikä vain haudota uusia juttuja, joita voisi tehdä ja haeta rahoitusta
- tietysti voi sanoa, että televisiokanavien tuotanto muistuttaa studiokautta – tätä pitää miettiä tarkemmin, esim. japanilaiset animet, miten eroaa studiokaudesta? isot studiot, kuten toho, tekivät sekä godzilla-elokuvia että animaatiota, astro-boy
- tosin eksploitaatioelokuvassa oli amerikassa oma studiokauden aikainen laaja ja vilkas tuotanto (ota lisää kirjasta), mutta joitain poikkeuksia lukuun ottamatta näitä elokuvia ei ole paljonkaan tutkittu eikä niitä ole fanien piirissä katseltu – poikkeus on Reefer Madness, joka kuitenkin osaltaan kertoo siitä, mitä elokuvakulttuurissa tapahtui 60-luvulla: camp-ilmiö, osataan katsoa ironisesti -> oliko mahdollista studiokauden aikana? syntyikö camp vasta 1950-luvulla? eli vasta kun studiokausi oli jo ohi? (tietysti liittyy myös homokulttuuriin, jossa camp oli ollut olemassa jo 1900-luvun alussa)
- eksploitaatio: esim. AIP ja Roger Corman, studiokauden tuotteita, AIP:llä omat studiot, mutta silti esim. Corman (ja tämän veli Gene) työskentelivät ulkopuolisina tuottajina eli projektinvetäjinä, ei kuukausipalkkoja – samalla tavalla toimi myöhemmin Cormanin oma New World (joka sittemmin Cormanin siitä luovuttua teki mm. kauniita ja rohkeita)
- Amerikassa 50-luvulla hirveä määrä pieniä tuottajia, jotka tekivät yksi tai kaksi tai kymmenen elokuvaa, osaan leffoista haettu rahoitus yksittäisesti, niin kuin nykyäänkin
- liittyy siihen, että B-elokuva systeemi lakkasi 50-luvun alussa, aiemmin studiot omistivat elokuvateatteritkin
- ota esimerkki: etelämeren kummitus: sama ohjaaja-tuottaja, ei tehnyt muita elokuvia kuin saman elokuvan kaksi kertaa! (huonompi kuin plan 9)
- aiemmin eksploitaatioelokuvat esitettiin jossain muualla kuin elokuvateattereissa – mutta silloinhan tosin elokuvanteko oli vielä enemmän projektia kuin nykyään, koska elokuvat esitettiin esim. sirkuksessa tai erikseen varatussa salissa ja elokuvaa mainostettiin ekstensiivisesti parin päivän ajan, esitettiin leffaan parin päivän ajan ja sitten paettiin poliisia
- studiokauden eksploitaation ja 50-60-70-lukujen eksploitaation erottaa kuitenkin kaksi asiaa: aiemmalla kaudella tekijät eivät tehneet minkäänlaisia siirtymiä elokuvanlajista toiseen, hollywoodin halpisten tekijät eivät käyneet kuvailemassa seksivalistusleffoja ja toisinpäin, kun taas 50-luvun jälkeen tämä oli yleinen käytäntö <- kuukausipalkka studioilla ei mahdollistanut hyppimistä
- tunnetuimpia esimerkkejä: martin scorsese, jonathan demme ja muita cormanin kasvatteja, mutta myös esim. vilmos zsigmond, al adamsonista robert altmaniin; myös italiassa, pier paolo pasolini ja lina wertmüller: spagetteja; ennio morricone teki musiikkia halpiksiinkin; sama jenkeissä, elmer bernstein (politiikan vaikutus eksploitaation syntyyn 50-luvun amerikassa?)
- näkyy myös se, että studioiden työntekijöitä siirtyy televisioon: televisio ei tuota eksploitaatiota
- animaatio: ensimmäiset animaatiot yksittäisten tekijöiden tekemiä töitä, Winsor McCay ja Emile Cohl esimerkkeinä, studioanimaatiot alkavat vasta 1910/20-luvun vaihteessa Brayn studioilla, jotka vaikuttavat disneyn työnteon järjestämiseen -> alkaako studiokausi siis käytännössä animaatioiden teosta: näytelmäelokuvien puolella työnjako ei vielä järjestynyt? tai ainakin animaatioiden teossa työnjaon erikoistuminen tapahtuu nopeammin
- eurooppalaisen animaation useita tekijöitä käsitellään yleensä kokeellisen elokuvan puolella, esim. viking eggeling
- kokeellista animaatiota ei juuri tehdä studiokauden alkuvuosina, 1930/40-luvuilla, amerikassa ei käytännössä ollenkaan, euroopassa muutamia yksittäisiä tekijöitä, saksalainen berthold bartosch; jonkin verran animaattorit työskentelevät mainosten parissa, kuten saksassa, esim. oskar fischinger; uusiseelantilainen len lye, työskenteli jonkin verran englannissa studioissa
- 1940-luvulla disney-yhtiöillä lakko, osa työntekijöistä eroaa kokonaan, perustaa UPA:n (united productions of america) -> pelkistetympi tyyli, tekijöinä mm. john hubley ja jules engel, jotka 1950/60-luvulta alkaen tekevät myös omia, taiteellisia animaatioita, osittain kokeellisiakin
- kiinnostavaa on että usean studiokaudella aloittaneen animaationtekijän ura katkeaa studiokauden loppuun, esim. chuck jones: kierrätti hyvin paljon vanhaa materiaaliaan, täysin uusia töitä vain taloudellisesti epäonnistunut Phantom Tollbooth; Tex Avery sairasteli; Disney tosin jatkoi omalla urallaan, studiot alkoivat kärsiä 70-80-luvuilla Disneyn kuoleman jälkeen; vasta 80-luvulla nähtiin uusia disney-tyylisiä elokuvia
- yksi tärkeimmistä studiokaudesta lähteneitä animaationtekijöitä oli ralph bakshi, aloitti terrytoonsilla ja teki tv-animaatioita, siirtyi undergroundin pariin, fritz the cat ja muita; epäonnistui tolkienin kanssa -> ura enemmän tai vähemmän limbossa sen jälkeen
- studioelokuvissa työskentelivät myös saul bass ja whitney-veljekset, mm. vertigon kimpussa, tekivät omia animaatioitaan, mm. tietokoneanimaatioita (john whitney: mukana myös andromeda strainissa, 1971; james whitney: lapis, 1966)
- kokeellinen elokuva: samanlaisia kehityskulkuja kuin edellä
- ensimmäinen ns. kultakausi euroopassa 1910-20-luvuilla, jossain määrin vielä 30-luvulla: keskeinen tekijä se etteivät elokuvanteon standardit olleet vielä syntyneet, yleistä että joku teki elokuvan alusta alkaen yksinään tai pienellä ystäväporukalla, joku tuttu rahoitti elokuvan, ei varsinainen elokuvien tuottaja (esim. andalusialainen koira, joku kreivi) -> elokuvat projekteja, mutta myös valtavirran ulkopuolella
- poikkeuksena ranska, jossa studiot tuottivat isoja ja laajoja, osittain kokeellisia elokuvia, kuten abel gancen napoleon, l’herbierin raha -> taloudellisesti kannattamattomia, mikä lakkattui tämän ns. impressionistisen elokuvan
- äänielokuvan tulo vähensi kokeellisen elokuvan tekoa (-> bunuelin elokuvat siis kokeellisen elokuvan päätepiste? kulta-aika äänielokuva), kesti 50-luvulle ennen kuin ääntä ruvettiin käyttämään kokeellisesti (poikkeuksena dziga vertov neuvostoliitossa; esimerkkinä bruce connerin A Movie, -58, jonkin verran raaputuselokuvia, len lye, norman mclaren)
- neuvostoliitossakin valtion omistamat studiot tuottivat kokeellisia elokuvia, kuten eisenstein, mutta valtio itse jahtasi taiteentekijöitä ja yleisö hylki heidän elokuviaan
- ”varsinaisen” kokeellisen elokuvan tekijät vielä harvemmin työskennelleet studioelokuvassa, useat jopa täysin kieltäytyneet olemasta missään tekemisissä valtavirtaelokuvan kanssa, stan brakhage
- jonkin verran rajankäyntiä: Narrow Gauge –leffa, leikkaajana Roger Cormanilla -> hyvin vähäistä
- suomessa tilanne on ollut aika lailla erilaista: mitään edellämainituista ei ole juurikaan tehty, ellei visa mäkistä ja muita pidä eksploitaatioelokuvan tekijöinä; animaatio liittynyt lähinnä mainoselokuviin, eino ruutsalo tehnyt sekä animaatioita, kokeellista että mainoksia – onko poikkeus?
- tilanne nyt hyvin erilainen valtion ja koululaitoksen ansiosta, kuinka paljon porukka tekee hommia sekä pientuotannoissa että valtavirtatöissä, esim. televisiossa tai elokuvissa
No comments:
Post a Comment