Finnish pulp (in Finnish)

Here are some of the intros I wrote for the Mammoth Book of Finnish Pulp Fiction. In Finnish, sorry.

Matti Hälli
Oululainen romaanikirjailija ja Andersson-tarinoistaan muistettu mukava humoristi Matti Hälli aloitti uransa vähemmän mukavissa ympäristöissä. Vanhempansa jo 16-vuotiaana menettäneenä hänen piti elättää itsensä jotenkin ja lahjakkaana kirjoittajana hän pestautui nuorena Kolmiokirjan ja Ilmarisen avustajaksi. Omien sanojensa mukaan hän kirjoitti novellin päivässä. Ilmarisen Yllätyslukemistoon hän teki vahvoja ja synkeitä toimintajuttuja, joissa oli usein rajua väkivallan ja sadismin tuntua, kuten seuraava Pohjois-Irlannin sumuisiin maisemiin sijoittuva novelli kertoo.
Hälli siirtyi 1930-luvun lopulla kirjoihin ja hänen ensimmäiset rikosromaaninsa olivat lämmöllä muistetut Lepakkoarvoitus (1939), Murha meren rannalla (1943) ja Sopimatonta kuolla yliopistolla (1943). Samaan aikaan hän oli jo siirtynyt Otavalle kirjoittamaan lukuromaaneja. Hälli on varmasti ainoa Ilmarisen lehtien avustaja, jonka teoksia on julkaistu sarjassa Suuria suomalaisia kertojia.

Marton Taiga
Marton Taiga eli Martin Löfberg on Outsiderin ohella Suomen jännitys- ja seikkailukirjallisuuden suurimpia nimiä, johon kaikkia hänen jälkeensä tulleita kirjailijoita helposti verrataan. Taigan tuotteliaisuus on ollut ylittämätöntä suomalaisten lukemistolehtien historiassa. Kirjoja hänellä on vain 60, mutta kirjoina julkaisemattomia novelleja olisi varmasti ainakin kaksin verroin.
Taigalla oli monta tyyliä, mutta hänet muistetaan parhaiten leppoisasti jutustelevana dekkaristina. Taigan luomuksista tunnetuin oli varmasti komisario William J. Kairala, josta kertovat tarinat ilmestyivät M. Levän nimellä. Kairala-tarinoista on koottu kaksi omaa kokoelmaa, mutta Taigan monet muut seikkailu- ja rikosjutut odottavat löytämistään. Tässä monenlaisia tasoja sisältävä kansainvälinen rikosnovelli, joka ilmestyi alun perin Lukemista Kaikille –lehdessä.

Pentti Kirstilä
Pentti Kirstilä on suomalaisen nykydekkarin tärkeimpiä nimiä, jonka teokset elävät lukijoiden käsissä edelleen vahvasti. 70-luvun puolivälin jälkeen neliosaisella Jäähyväiset-sarjallaan (mm. elokuvanakin tunnettu Jäähyväiset presidentille, 1979) rikoskirjallisuuteen tullut Kirstilä tahkoi lyhytikäiselle RikosPalat-lehdelle mainion huijausnovellin ”Tirkistelijä”.

Matti Kid Hytönen
Matti Kid Hytönen kirjoitti lukemattomia romanttisia novelleja ja jatkokertomuksia Kolmiokirjalle 1970-luvulla. Melkein kaiken kirjoitustyönsä hän teki vankilassa istuessaan – vapaana ollessaan Hytösellä ei taas ollut aikaa miettiä kirjoittamista. 80-luvulla Hytönen kokeili paria romaaniakin (Miljoonan markan mies, 1987), mutta tärkeimmäksi teokseksi jää vallaton omaelämäkerta Kid, viimeinen kulkuri (1984). Hytösen pidempiä proosateoksia ovat myös muutamat osat Kolmiokirjan valitettavan lyhytikäiseen Formula-sarjaan, jota ilmestyi Keke Rosbergin suosion vanassa.
Hytönen osasi myös tiiviin rikosnovellin, kuten todistaa ”Viimeinen potti” RikosPalat-lehdestä. On sääli, ettei Hytönen kokeillut lajityyppiä enempää. Formula-sarjan kirjoissa hän tosin käytti yhtä tiukkaa kovaksikeitettyä tyyliä.

Kari Suomalainen
Kari Suomalaista ei liiemmin tarvitse esitellä: sodanjälkeisen Suomen tunnetuin ja tärkein poliittinen pilapiirtäjä. Harva tietää, että hän aloitti uransa rikosnovellien tehtailijana Ilmarisen lehdissä. Vuodelta 1938 oleva ”Utelias luuranko” kertoo yritteliään tarkastaja Wilsonin uurastuksista – Wilson muistuttaa hyvin paljon Taigan Kairalaa, mikä kertoo hahmon vaikutusvaltaisuudesta. Kari ei olisi ollut Kari, ellei hän olisi kuvittanut omia novellejaa.

Jaakko Ensio
Jaakko Ensio oli todennäköisesti salanimi, joka kirjoitti Seikkailujen Maailmaan joukon yksityisetsivä Mikko Jarmosta kertovia amerikkalaista sävyä tavoittelevia novelleja.

Antero Aulamo
Antero Aulamo eli Yrjö Aunola oli oululainen kirjailija, joka avusti Kolmiokirjaa ja muita oululaisia kustantamoita sodan jälkeen. Aulamo kirjoitti myös salanimillä Antero Ala ja A. Roina. Sodan aikana hän kirjoitti joukon vahvoja toimintanovelleja muun muassa Seikkailujen Maailmaan. Näytteenä napakka välienselvittelyjuttu ”Kullanhuuhtojat” vuodelta 1945.

Selim Tapola
Selim Tapola muistetaan parhaiten Jori Tervannon nimellä ilmestyneestä muukalaislegioonakirjasta Sotaa ja rakkautta erämaassa, jonka Ilmarinen julkaisi Mustanurkkaisten kirjojen sarjassaan vuonna 1947. Tapola kirjoitti lisäksi lukuisia välipalanovelleja Seikkailujen Maailmaan sekä omalla nimellään että Jori Tervantona. Näppärä ”Itsemurha tunnelissa” panttaa loppuyllätystä aivan viime riveille.

Aake Jermo
Legendaarinen lehtimies, Avun toimittaja Aake Jermo hommasi lisätuloja itselleen sodan aikaan senttailemalla rikosnovelleja Seikkailujen Maailmaan. Päivätyö turkulaisen sanomalehden Uuden Auran toimittajana näkyy useissa tarinoissa, joissa seikkailevat toimittajat. ”Merkitty mies” vuodelta 1942 on kuitenkin napakka kertomus tuhoontuomitusta uhkapelurista, joka kehittelee viimeisen suunnitelman pelastaakseen itsensä.
Sodan jälkeen Jermo teki salanimellä Riku Rauta kaksi lyhyttä rikosromaania (Luodinreikä röntgenkuvassa, 1946, ja Murha Tähtitorninmäellä, 1947) ja siirtyi sitten muihiin töihin. Vuonna 1975 ilmestynyt reportaasikirja Murha ei vanhene koskaan Kyllikki Saaren kohtalosta palautti Jermon uransa alkuaikojen synkeisiin tunnelmiin. Omaa senttarin uraansa Jermo muisteli myös toisessa reportaasikirjassa Kun kansa eli kortilla (1974).

Harry Etelä
Harry Etelä oli oikealta nimeltään Aimo Viherluoto. Yhdessä veljensä Pentti Viherluodon kanssa he muodostivat voittamattoman parivaljakon: Aimo sanoitti ja Pentti sävelsi lukuisia suomalaisen iskelmän tunnetuimpia lauluja, kuten ”Puhelinlangat laulaa”. Harry Etelänä Aimo kirjoitti myös rajuja kauhunovelleja – kenties suomalaisen kauhukirjallisuuden rajuimmat – Seikkailujen Maailmaan 40-luvulla. Itseään myös sarjakuvapiirtäjänä elättänyt Pentti-veli kuvitti novellit, joissa paljastuu Harry Etelän syvä kauhukirjallisuuden tuntemus. Hän kirjoittikin myöhemmin Kinolehteen harvinaislaatuisen artikkelin kauhuelokuvista, aikana jolloin suurin osa kauhuelokuvan klassikoista oli Suomessa kiellettyjä. Jos sensorit olisivat kiinnittäneet huomionsa Etelän novelleihin, nekin olisi kielletty – todisteena ”Kauhujen salakammio”.

Tapani Bagge
Suomalaisen kioskikirjallisuuden viimeisimpiä täysverisiä puurtajia Tapani Bagge ei ole koskaan häpeillyt uransa alkuaikoja Jerry Cottonin ja länkkärisarja FinnWestin kirjoittajana. 90-luvun alussa nuortenkirjojen ja rajujen Hämeenlinnan alamaailmaan sijoittuvien jännärien pariin siirtynyt Bagge teki ensimmäisen Cottoninsa vuonna 1983. Myöhemmin hänestä tuli lehden toimittaja pitkäaikaisen Seppo Tuiskun jälkeen. Baggen ensimmäinen omalla nimellä ilmestynyt teksti oli RikosPaloissa vuonna 1988 julkaistu napakka ”Alamäki”. Arkinen realismi on hämäävä lajityyppi, loppuyllätykset paljastavat raadollisemman todellisuuden.

Seppo Tuisku
Seppo Tuisku on ollut suomalaisen kioskikirjallisuuden grand old man, vaikka hän on julkaissut hyvin vähän tekstiä omalla nimellään. Jerry Cottonin ja FinnWestin kirjoittajat koulinut Tuisku aloitti uransa 1950-luvulla novellien ja jatkokertomusten tekijänä ja kirjoitti niin Sirpaleeseen ja Nyyrikkiin kuin Ilmarisen lehtiinkin, kuten Jännityslukemistoon ja Seikkailukertomuksiin. Itselleen haamukirjoittajaa etsinyt Outsider poimi Tuiskun jatkamaan Pekka Lipposen seikkailuja 60-luvun alussa. Vuonna 1968 Tuisku siirtyi Cottonin päätoimittajaksi. Yllätyslopetukseen perustuva ”Kuolema iskee takaisin” on varhaista Tuiskua 50-luvun lopusta.

Olli Kuurna
Olli Kuurna ei julkaissut elinaikanaan yhtään kokonaista romaania, mutta hänen kokonaistuotantonsa muodostaa varmasti monien kirjojen verran tavaraa. Kuurna avusti pääasiassa Ilmarisen lehtiä ja erikoistui kansainvälisiin seikkailutarinoihin, joiden pääosassa olivat usein lentäjät ja lentokoneet. Tässä pidempi tarina, jossa suomalainen sankari sekaantuu kiinalaisten huumekauppiaiden bisneksiin.