Valkoisen hehkun kritiikeistä

(This is in Finnish, sorry. It's about the reviews I've been getting on White Heat. See below for English-language material.)

Valkoisen hehkun arvosteluja on ruvennut tippumaan. Olen parin päivän sisällä lukenut kaksi ison sanomalehden arviota. Aiemmin olen lukenut yhden tieteellisen foorumin arvostelun (joka oli kohtuullisen kiittävä) ja yhden ylistävän sanomalehtiarvostelun sekä kuullut Antti Lindqvistin kehuneen kirjaa TV-maailmassa. Lisäksi Parnasson elokuvakolumnissa Antti Selkokari moitti minua siitä, etten ollut nähnyt kaikkia kirjassa mainittuja elokuvia! (Tapasin Antin juuri kun tuo oli ilmestynyt ja totesin hänelle, että kirja ei ilmestyisi vielä kymmeneen vuoteen, jos se olisi edellytys. Lisäksi eläisin vaimon rahoilla koko tämän ajan, mikä ei kuulosta kovin reilulta diililtä Elinalle.)

Minua on kirjan vastaanotto jännittänyt aivan tavattomasti (tiedoksi niille, jotka pitävät minua pelottavan itsevarmana!) ja olen ollut kahden vaiheilla koko ajan sen suhteen, kommentoinko arvioita vai en. Jossain vaiheessa sanoin Elinalle, että en aio edes lukea niitä. Se ei varmaankaan olisi kovin järkevää - joskin olen monen veteraanikirjailijan kuullut sanovan, etteivät he millään tavalla edes pyri etsimään arvioita omista kirjoistaan, mikä kuulostaa tasapainoiselta asenteelta omaan työhön.

Toisaalta arviot kiinnostavat, toisaalta niitä pelkää. Uteliaisuus lopulta ajaa niiden pariin. Joskus sitten harmittaa, että on ylipäätään pyytänyt jotakuta postittamaan jonkun arvion. Toisaalta kun lukee kaksi hyvin erilaista arviota peräkkäin, huomaa väkisinkin sen, että kirjoja arvioidaan hyvin erilaisilta pohjilta, ja sen että arvioijilla on hyvin erilaiset käsitykset siitä, millaisia tietokirjat ovat. Tämän huomaaminen on jollain tavalla vapauttavaa, vaikka kaikille tekisi mieli vain sanoa, että hei, tieteellinen kustantamo on sen julkaissut, se ei voi olla huono!

Tänään sain Hämeen Sanomissa olleen arvion, jossa kirjaa moitittiin enemmän kuin aiemmin näkemissäni. Luonnollisesti otti päähän ja rupesin jo kehittelemään vastakommentteja, joita olisin laittanut tuntemalleni kriitikolle, mutta sitten tajusin, että kritiikki kohdistui asioihin, jotka olisin itsekin valmis nostamaan esille, jos pitäisi valita piirteitä, jotka tekisin uudestaan, jos voisin. Tällainen on esimerkiksi lähteiden vähäisyys joissain kohdissa.

Tähän sanoisin tosin, että kyse on - herra nähköön! - vain johdatuksesta, peruskurssista, tieteen ja tiedon popularisoinnista, eikä mistään omaperäisestä tieteellisestä tutkimustyöstä (eikä se ole myöskään mikään "labour of love", vaan yksinkertaisesti päivätyötä (mitä ei tietokirjailijoille suoda, vaan oletetaan, että he tekevät tämmöiset pikkuhommat kuten yli 400-sivuiset kirjat sivutyönään)). Tämä on tuntunut jääneen huomaamatta joiltain arvostelijoilta, kuten Hämeen Sanomien kirjoittajalta (joka myönsikin minulle kun tapasimme kadulla (ennen kuin olin hänen juttuaan nähnyt), ettei hän osaa sanoa, arvosteliko hän Valkoista hehkua tiede- vai tietokirjana: näillä asioilla on huomattava ero!).

Mutta kuten sanottu, olisin itsekin nostanut lähteiden vähäisyyden kritiikin kohteeksi, jos olisin saanut Valkoisen hehkun eteeni ja sanottu, että kirjoita tuosta. Toinen asia, mistä kirjaa Hämeen Sanomissa moitittiin, oli että esitän arvostelevia lausuntoja elokuvista. Anteeksi.

Yksi asia minua on vaivannut pitkin matkaa. Joka paikassa jutut alkavat Peter von Baghilla! Miten yksi mies on muka voinut halvaannuttaa suomalaisen elokuvakirjoittelun niin, että jokaista alan kirjaa verrataan väkisinkin häneen? Valkoinen hehku ja Baghin Elokuvan historia eivät ole mitään toisiaan poissulkevia kirjoja, jotka kamppailevat keskenään. Ne on kirjoitettu erilaisille yleisöille, mutta itse näen ne toisiaan täydentävinä kirjoina.

Lisäksi olen ihmetellyt, että Baghin kirjan käyttöä lähteenä on kritisoitu. What the..? Eikö toista elokuvan historiaa käsittelevää kirjaa saa käyttää lähteenä? Baghin kirjassa on monia ongelmia, mutta ei se tee siitä käyttökelvotonta. Varsinkin kun Bagh on varmasti nähnyt prosentuaalisesti enemmän käsittelemiään elokuvia kuin minä! (Ja lisäksi: näyttäkää minulle kirja jossa ei ole ongelmia.)

Aamulehden kirjoittaja muuten totesi, että olen unohtanut kokonaan "maailman parhaan ohjaajan", Stanley Kubrickin. Se on ihan totta ja kyllä hänet siellä olisi voinut mainita,* mutta on hauskaa, että toinen kirjoittaja vaatii tämmöisiä lausuntoja pois ja toinen on pahoillaan, kun niitä ei ole enemmän. Ole siinä sitten.

Paras kritiikki, mitä olen kirjasta saanut, oli kun kuulin, että se oli otettu Oulun yliopiston tutkintovaatimuksiin. Muu on vain pulinaa ja unohtuu. (Yhtä asiaa olen vielä ihmetellyt: miksei kukaan arvostelija ole maininnut, että Hollywoodin studiokauden lajityypit käsitellään yliolkaisesti eikä lajityypeille ole omia alalukujaan? Minä vaatisin niitä ensimmäisenä, heti kun olisin maininnut von Baghin.)

* Kubrick ei tosin oikein sovi mihinkään yleiseen kehityslinjaan, joista Valkoisessa hehkussa on kyse. Hänet olisi voinut toki mainita film noirin yhteydessä ja käsitellä The Killingiä tai spektaakkelin yhteydessä ja sanoa, että hän teki yhden parhaista (taas arvostelma!) historiallisista elokuvista eli Spartacuksen, mutta muu olisi jo vaikeata. Ja sitäpaitsi: maailman paras ohjaaja? C'mon!