Poetry, pt. 56

Wonder if I should put up a new blog, dedicated to my poetry. But before that happens, here's some new ones. Don't know if they're any good, but they seem to be healthy for me. Sorry, in Finnish, again. Next time I'll be writing about James Hadley Chase again, Benjamin Appel, a forth-coming low-end pulp magazine, the new issues of Isku and Pulp, and so forth.

By the way, Elina said that reading my poems at Pulpetti are a depressing experience. It has always seemed that I write only about negative stuff. Don't know why this is. Maybe I just can't think that positive feelings are worthy to write about. Maybe these are noir poems. (Fat chance, brother!) Now, back to real work.

Kun ei laihdu, niin ei laihdu, kuihtuu pois, turvotus lisääntyy,
kaikkien maailmojen yhteiset nimittäjät,
pienimmät ovat maailman armoilla, suurimmat ovat maailmasta poissa,
jossain kaukana, taivaalla lentävät, saavat lentääkin,
minun puolestani, en paljon jaksaisi välittää
mistään mitä sanotte: kuihtukaa pois vähäisimmästäkin sanasta,
menkää menojanne, tulkaa takaisin, olkaa poissa,
paikalla, läsnä, ylipäätään täällä,
puut kasvavat vaakasuoraan, minä näen sen ikkunastani,
sataa, miehet ovat töissä,
kurjuus lisääntyy kun he putoilevat telineiltä,
minä joudun kertomaan huonot uutiset perheille,
minä olen ollut aina se jolle käy huonosti,
hyvä tuuri, mäihä, nämä asiat pysyvät elämästäni kaukana,
kuinka se onkaan ollut joskus niin helppoa,
on vain kaatanut itselleen ja ottanut vielä hiukan lisää.

***

Taintuvat lyönnit osuvat parhaiten, parhaiten osuvat myös valeet,
puolitotuudet, satunnaiset sanonnat, fraasit, toistellessaan typeryyksiä
ihminen on vähiten velkaa itsellee, toisteisuus on kielen ominaisuus,
kuka on joskus sanonut näin sanoo sen vielä uudelleen tai itkee ja sanoo,
jalkapallo on omituinen peli: kun sen on hävinnyt, sen haluaa hävitä uudestaan,
pelit ovat minusta kaukana, minä olen vain ja ainoastaan kielipeli,
sellaisten mestari, kuka on tajunnut että kahvikupit ovat maailman salaliitto,
meitä vastaan suunnattu siis,
sellaisia sanomisia on viimeinkin ruvettu kutsumaan valheiksi,
minä kirjoitan ristiriidoista ristiriitaisesti, kuinka muutenkaan,
vihaisena on vaikea olla hiljaa, yhtä vaikea on olla kovaääninen,
pitäisi puhua kovempaa, se on jo liikaa vaadittu,
lyönti, tuosta ja tuosta, levylautasella Beethoven,
animoidut iskut, kukat, kukat lautasella ja ruukuissa,
syökää olkaa hyvä, istukaa olkaa hyvä, seisokaa olkaa hyvä, seinää vasten, noin, ihan kiva,
ja - nyyyt!
Hymyt hyytyvät viimeistään silloin
kun on työntänyt suuhunsa lopullisen annoksen loskaa.

(Tähän tuli tosi huono lopetus.)

***

On syytä lopettaa kun on kirjoittanut viimeisen rivin.
On syytä tarkistaa lumen valkoisuus.
On syytä edellyttää oman itsen koskemattomuus.
On syytä olla syyllinen.
On syytä löytää syyllinen ulkopuolelta.
On syytä syytää rahansa turhuuksiin.
On syytä löytää itsensä kadoksista.
On syytä käyttää karttaa.
On syytä tajuta taivaan harmaus.
On syytä mieltää maailma musteeksi, läikiksi paperilla, kahvikupista läikähtäneeksi.

***

Paljon parjatut olemukset tulevat takaisin,
kieli, kukkalapio, istutuslapio, olki, koirat,

minkä maailman me löydämmekään vielä.

***

Kuvittaja tai taiteilija, se ja sama, olen vihainen,
olen ennenkin ollut, joskus -95,
kun olin vielä pieni, silloin en tiennyt mitään,
nyt tiedän - tai ainakin voin sanoa tietäväni - kaiken,
kaiken tietämisen arvoisen,
älä kuule ala mulle,
muille voit ihan vapaasti,
avaudu terapiassa, olet silloin maailman kuvittaja,
luot uudenlaisia maailmoita, olet älykkö,
intellektuelli, kuinka tajuttavissa onkaan mielesi ja yksikkösi,
sotilaalliset määreet liikuttavat sinua,
kuinka väärässä olinkaan joskus aikaisemmin,
kun luulin kortit jo jaetun,
kun kuulin kirjat palautetun maailmaan,
kun tajusin että maailma on tällainen eikä muuksi muutu.
Mitä tahansa mitä teenkin, on vain sinulle.