Viidennen testamentin arvio

(A new review of The Fifth Testament.)

Tässä Jukka Halmeen arvio Viidennestä testamentista Tähtivaeltajaan - ilmestyessään sitä varmaankin lyhennellään.

Juri Nummelin (toim.): Viides testamentti
Turun seudun kirjoittajien jännitysnovelleja 1939-2007-. M-novellit 1. Turbator

Viides testamentti kuuluu sarjaan kirjoja, joiden lukemiseen ei käytetä liikaa aikaa, koska se on hyvä juuri niin. Se on nopealukuinen teos, jonka yksinkertainen tarkoitus on viihdyttää hetkellisesti, ilman sen suurempia mystisiä tarkoitusperiä. Tässä tehtävässä Viides testamentti onnistuukin hyvin.
Sisällysluettelosta käy ilmi, että kirja on koottu puoliksi vanhemmista arkistojen aarteista, toisen puolen ollessa tuoreempaa, julkaisematonta tavaraa. Kumpikin puoli pitää pulpin lippua kohtalaisen korkealla. Harry Etelän "Mustaa verta" on liki Poe-mainen jännityspala, joka yhdessä Markku Soikkelin kokoelman kokeellisen niminovellin ohella aika lailla ainoana edustaa selkeämmin spekulatiivista fiktiota. Soikkelin kertomuksessa kerronta lähtee omiin sfääreihin jo heti alkulauseestaan: "Sillan kaiteella istuva poika oli puettu pelkkään metaforaan". Kieli kantaa tarinaa loppuun saakka, vaan mikä itse asiassa onkaan loppu?
Tähtivaeltajan lukijoille tuttu Boris Hurtta suoriutuu omasta osuudestaan hyvinkin Wanha Herra -maisesti. "Ikonipuinen arkku" on perus-Hurttaa, remakka seikkailukertomus, jossa maisema vaihtuu ja informaatio vyöryy lukijalle sopivissa annospaloissa.
Viides testamentti on hieman epätasainen, mutta erittäin miellyttävä kokonaisuus jännitystä useammalta vuosikymmeneltä. Siinä missä Pirkko Arhippa tai Kirsti Ellilä luovat tarinaa hieman rauhallisemmilla, mutta erittäin intensiivisillä kertomuksilla, Aake Jermon ja Olavi Tuomolan klassikkotarinat etenevät kuin höyryjuna. Jälkimmäisen "Hantsungin kultainen buddha" on vanhakantaisuudessaan lähes hellyttävän naiivi, jos kohta myös kokoelman hauskin yksittäinen kertomus. Totti Karpelan "Perin inhimillinen tekijä" on hyvä osoitus kirjailijan iskevästä kerronnasta, jossa kaikki pulpin yksittäiset osat ovat kohdallaan. Samoilla linjoilla etenee Sami Myllymäen "Isku vyön alla", jossa perisuomalaisen kesäidyllin puitteet kohtaavat maaseudun vähemmän idyllisen realismin.
Novellien lisäksi kirjasta löytyy Juri Nummelinin mukavasti kirjailema esipuhe, jossa hän pienillä viitteillä ja yksityiskohdilla antaa lukijalle kiehtovan paljon pientä mielen makusteltavaa pidemmäksikin aikaa. Kustantajan loppupuhe käsittelee osittain samaa asiaa, esittäen myös muutaman vastauksen siihen, miksi uuden kirjasarjan nimi on m-novellit. Minusta vastaus on yksinkertaisesti, m niin kuin mukava.
Viides testamentti on anteeksipyytelemättömän häpeilemätön genre-uskollinen pläjäys pulpia, jonka soisi löytävän lukijakuntansa. Kioskipokkarien kulta-aika tuskin koskaan palaa takaisin, mutta pienimuotoisen kioskikirjallisuuden ystäville tämä kirja on mukava kesälomalahja. Pehmeät kannet ja kaikkea!

Jukka Halme