Vielä elokuvasta

(Still about movie and cinema culture in Finland.)

Ystäväni Petri halusi kommentoida elokuvakeskustelua, mutta ei pystynyt kirjoittamaan kommenttia edellisen viestin perään, joten pyysin häntä kirjoittamaan erikseen. Tässä Ranskassa tällä hetkellä opiskelevan Petrin mietteitä:

Vuodatan nyt sitten hieman laajemmin Suomen elokuvakulttuurista, jolta ei ongelmia tuntuisi puuttuvan:

Elokuvahistorioiden opettamisessa on kyllä suuria aukkoja, joita ei paikata muutamalla julkaistulla kirjalla. Parhaimmillaan Jurin ja Peterin kirjat kyllä antavat jonkinlaisen kehikon historialliseen ymmärrykseen, mutteivat ne voi mitenkään korvata kursseja, joilla paneuduttaisiin esim. film noiriin intensiivisesti ja elokuvia katsoen. Yhden tai kahden kirjan tenttilukeminen on kuitenkin lähinnä lämmittelyä.

Vertaan hieman Turun opetusta Montpellierin vastaavaan: Turussa olen opiskellut mediatutkimusta aineopintojen puoliväliin, eikä vastaan tullut yhtään elokuvaan keskittyvää kurssia. Elokuvaa sivuttiin osana mediatutkimusta, mutta millään kurssilla siihen en päässyt syventymään. Kulttuurihistorian alaisuudessa muistan käyneeni yhdellä historiakurssilla, joka oli kyllä hyvin hoidettu. Kyse on tietysti osaltaan resursseista, mutta on tilanne silti nihkeä.

Ranskassa taas yliopistossa elokuva on erillinen aineensa. Siitä saa opiskeltua tutkinnon viidessä vuodessa. Jo kolmen ensimmäisen vuoden aikana opiskelija pääsee osallistumaan suunnattomaan määrään alueita, jotka liittyvät elokuvaan: elokuvakritiikit, leikkauksen estetiikka, tähti-ilmiönä, film noir aikansa kuvastimena jne. Opiskeluun liittyy myös käytännön duunia kuten lyhärien tai mainosten ohjaamista.

Kuten elokuvakulttuurin laajemmaltikin, myös opetuksen taso on korkeaa. Opetus on Turusta poiketen enemmän pienryhmätyöskentelyä, jossa keskustellaan ja näytetään pätkiä elokuvista. Hyvää argumentointia ja elokuvaesseistiikkaa arvostetaan.

Vertailu on opetuksen osalta aika murskaavaa. Jos minä törmään täällä kuukauden aikana suurempaan määrään kursseja ja lähestymistapoja kuin koko peruskoulu-, lukio- ja yliopistoaikanani Suomessa, niin jossain mennään kyllä pahasti norjaan.

En osaa sanoa laajalti elokuvalehtien tasosta ja nurkkakuntaisuudesta, mutta tasokkaita lehtiä on käsittääkseni ainakin kolme: Cahiers du Cinéma, Perspectif ja kolmas, jonka nimeä en muista. Nämä käyvät käsittääkseni aika ajoin debattia, mutta uskoisin ettei kyse ole samanlaisesta henkilöihin kohdistuvasta loanheitosta kuin Suomessa tuntuisi tapahtuvan.

Filmihulluun en ole laajemmin tutustunut. Jurin esittelemä argumentointitapa (jota kuulin myös joskus radiosta) on kyllä jokseenkin vastakkainen hyvälle debatille. Eikä tuo omaa nurkkaa puolustava argumentointi niin hirveästi eroa tähtiä läiskivästä tuubatoimittajasta - molemmat pyrkii vain arvottamaan/mainostamaan elokuvia niiden avaamisen sijaan.

Ei sillä, että se mitä elokuvakirjallisuudelle tapahtuu mitenkään hirveästi eroaisi siitä mitä kirjallisuuden puolella tapahtuu: kirjat julkaistaan ja niitä luetaan hiljaisuudessa - laajempaa keskustelua harvemmin tulee, ainakaan positiivisessa mielessä. Sotahistoriat luultavimmin poikkeuksena.

Vielä suuremmissa ongelmissa ollaan siinä vaiheessa, kun oikeasti ammattitaitoinen ja filmikulttuuriin laajemminkin tutustunut sukupolvi (kuten Tapani Maskula) alkaa vetäytymään julkisesta keskustelusta. Yle on jo osoittanut haluttomuutensa ammattitaidon vaalimiseen potkiessaan mm. legendaarisen musatoimittaja Miettisen palkkalistoiltaan. Klassikkoleffojen näyttäminen Teemalla on kyllä hienoa, mutta kyllä keskustelua laajemminkin elokuvasta tarvitaan.