As everyone knows by now, Mickey Spillane died couple of days ago. I'll write something more about him in a day or two, now I'll just post here what I wrote about the man in my Pulpografia (in Finnish, of course). There's a bibliography included, but only of those books that have been published in Finland in paperbacks (and before 1989). I'm not very positive towards Spillane, but I also admit that there are some things in this entry I'm not particularly happy with anymore. Let me get back to that later. (I'm on holiday, for chrissakes!)
Mickey Spillane (s. 1918) on yksi rikoskirjallisuuden ristiriitoja herättävimmistä kirjailijoista. Spillaneen jos kehen pätee vanha sanonta: häntä joko vihataan tai rakastetaan. Osa lukijoista pitää Spillanea epämiellyttävänä ja jopa fasistisena kirjailijana, jonka teokset puolustelevat väkivaltaa ja kehottavat ottamaan oikeuden omiin käsiinsä, osa lukijoista taas on sitä mieltä, että Spillane vain kuvaa hyvin omaa maailmaansa ja sen vainoharhaisuutta. Spillanen oikeistolaisuudesta ei kuitenkaan ole epäilystä, koska hän on itse määritellyt, että hän on niin oikealla, että putoaa reunan yli. Spillanen vaikutus näkyy kuitenkin muun muassa sellaisissa nykyisissä kirjailijoissa kuin Max Allan Collins (joka on tehnyt Spillanesta monografian One Lonely Knight), Andrew Vachss ja sarjakuvataiteilija Frank Miller (eritoten tämän Sin City -sarja, myös Hardboiled).
Spillanen teosten ominaislaadun takia harva pystyy suhtautumaan häneen neutraalisti ja kiinnittämään huomiota hänen teostensa tasoon. Nekin, jotka niitä vihaavat, myöntävät, että Spillanen teoksissa on jotain kiehtovaa tai että Spillane kertoo tarinansa vauhdikkaasti. Ne, joiden mielestä Spillane yksinkertaisesti on huono ja epäkiinnostava kirjailija, ovat vähemmistönä. Perusteltuja kriittisiä näkökulmia hänen tuotantoonsa on harvassa. Kiinnostavan analyysin on esittänyt John G. Cawelti, jonka mukaan Spillanen teokset jatkavat kaikessa kömpelyydessäänkin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun evankelisen kirjallisuuden perinnettä. Niin niissä kuin Spillanen teoksissakin kuvataan sitä, kuinka yksilöt jumalaisen johdatuksen avulla selvittävät elämänsä ongelmat. Kummankin tarkoitus on didaktinen: Hammer näyttää, miten länsimaita riivaavat vitsaukset voidaan poistaa. Janne Mäkelä taas osoittaa esseessään kirjassa Murha ei tunne rajoja, että Spillanen teokset kuvastavat pääosin tiedostamattomasti niitä kriisejä, joihin perinteinen maskuliinisuus ajautui toisen maailmansodan jälkeen: ristiriidaton miesihanne ei ollut enää toimiva uudessa maailmassa, siksi syntyi Hammerin usein mahdottomaltakin tuntuva ristiretki ja siitä aiheutuva ahdistus (jonka nostalginen jäänne ovat Frank Millerin Sin City -sarjakuvat).
Spillane aloitti uransa 1930-luvulla käsikirjoittamalla sellaisia sarjakuvia kuin Captain Marvel. 1940-luvulla hän kehitteli muun muassa Mike Danger -nimisen sankarin, josta tehdyt sarjakuvat julkaistiin vasta pitkälti sodan jälkeen. Danger oli Hammerin esikuva, kun Spillane viimein julkaisi teoksen I, the Jury vuonna 1947; teos on suomennettu nimillä Minä olen tuomari (1953), Minä olen valamiehistö (1968) ja Minä, kostaja (1983). Spillanen kirjat olivat välittömästi suuri menestys — hänet mainitaan usein jopa maailman menestyneimmäksi kirjailijaksi. Suosiota auttoivat kovakantisten ensipainosten jälkeen otetut pokkariuusintapainokset, joiden myynti ampaisi heti kymmeniin miljooniin — ja painoksia otettiin kymmeniä, ellei satoja. Osaltaan Spillanen menestys edisti pokkareiden vallankumousta.
Spillanen kirjailijanuran ensimmäinen kausi päättyi jo 1952, jolloin hänestä tuli jehovantodistaja. Spillane aloitti kirjoittamisen uudestaan kirjalla Älä odota armoa (1962). Siinä Mike Hammer etsii alkoholisoituneena raukkana sihteeriään Veldaa; kirjassa on poikkeuksellisen paljon maskuliinista ahdistusta. 1960-luvulla Spillane kehitti myös Tiger Mannin, James Bond -tyyppisen vakoojan. Spillane piti taas tauon kirjoittamisessaan 1970-luvun alussa ja aloitti uudestaan 1980-luvun lopulla, minkä jälkeen hän on säännöllisesti julkaissut Mike Hammer -kirjoja.
Spillanen kirjoja on ilmestynyt suomeksi sekä kioskikirjoina että kovakantisina. Suuri osa hänen tunnetuimmista teoksistaan on julkaistu ainoastaan kioskikirjoina, näin esimerkiksi Kiss Me, Deadly.
My Gun Is Quick (1950) on julkaistu yhteensä neljänä eri käännöksenä, joista erikoisin on Avun jatkokertomus "Nimettömän tytön arvoitus". Nimillä Tästä alkaa kosto, Liipasin on herkkä ja Silmä silmästä suomennettu kirja on Spillanen toinen romaani ja siinä on samanlainen juonikuvio kuin kaikissa muissakin Spillanen teoksissa: Hammer tapaa tytön, joka tapetaan, ja hän päättää kostaa ihan vain siksi, että sattui pitämään tytöstä. Hammerin hahmoon liittyy omituista maskuliinisuuden tuskaa: ei ole enää muuta mahdollisuutta todistaa miehuutensa kuin tappaa ne, jotka uhkaavat heikkoja ja sortuneita. Juonenrakentajana Spillane on sen verran heikko, että tarinat kulkevat eteenpäin Hammerin raivonpurkausten ja toimintakohtausten avulla. Kohtaukset, joissa hän saa selville jotain, eivät yleensä ole kovin kiinnostavia.
Suutele minua, julmuri/Mike Hammer ja mafia (1952) on kirja, johon perustuu Robert Aldrichin ohjaama ja A. I. Bezzeridesin käsikirjoittama elokuva Kiss Me Deadly (1955). Elokuva on kuitenkin kirjaan verrattuna itsenäinen teos, jonka yhteydet kirjaat ovat melko hatarat. Aldrich ja Bezzerides ottivat kirjasta aloituksen — Mike Hammer ottamassa keskellä yötä kyytiin pakenevaa nuorta naista, joka hetken kuluttua kidutetaan kuoliaaksi — ja muutaman henkilön sekä kohtauksen, jossa Hammer löytää voimistelusalin vaatekaapista sen, mitä etsivät sekä mafia, poliisit että hän itse. Etsinnän kohde on elokuvassa muuttunut kahden miljoonan dollarin huume-erästä ydinpommiksi.
Edelleen kiistellään siitä, onko elokuva kriittinen Spillanen sankaria kohtaan vai ei. Kirja itsessään on pitkäveteinen eivätkä Hammerin raamatulliset vuodatukset paljon auta, kun juoni on jahkaileva ja henkilöt mielenkiinnottomia. Mafian pelko ei kirjassa myöskään tunnu perustellulta — ei ole ihme, että Aldrichin elokuvassa huumeiden tilalla on pommi, johon välillä viitataan Pandoran lippaana. Ydinpommi muodostaa uhan koko maailmalle, mukaan lukien Hammerin, mutta huumeet eivät häntä juuri uhkaa.
Spillanen kiinnostavimpia romaaneja on kuitenkin hänen 50-luvun tuotantonsa ainoa teos, jossa Hammer ei esiinny: Mies ilman muistia (1951) osoittaa Spillanen yhteiskunnallisen näkemyksen paljaimmillaan. Korruptoituneesta pikkukaupungista rikoksen takia häädetty mies — tai hänen kaksoisolentonsa — palaa ja puhdistaa kaupungin. Mies ilman muistia on Hammer-kirjoja kiinnostavampi, koska päähenkilö Johnny McBride ei ole jumalallisuuteensa uskova kostaja.
Erinomaisen Kiss Me Deadlyn lisäksi Hammer on esiintynyt valkokankaalla ainakin viisi kertaa. Varhaisin filmatisointi oli Harry Essexin Suomessa kielletty I, the Jury (1953), jossa britti Biff Elliott oli Hammer. Elokuva päätyi aikoinaan Martin Scorsesen ja Paul Schraderin Guilty Pleasures -listalle, lähinnä John Altonin upean kuvauksen ansiosta. George A. Whiten ja Phil Victorin ohjaama Aseeni on nopea (1957), jossa Robert Bray oli pääosassa, on huonossa maineessa. Roy Rowlandin ohjaama Älä odota armoa (Englanti 1963) on erityisen kiinnostava, koska siinä Spillane itse esittää Hammeria. Kuinka hyvin, sitä eivät hakuteokset yleensä kerro, mutta veikkaus on, että erittäin innostuneesti. Monet Spillanen ystävistä käyvät myös esittäytymässä elokuvassa. Samanlaista linjaa Spillane piti myös vuonna 1971 tehdyssä The Delta Factor -elokuvassa, jossa naispääosaa esittää Spillanen vaimo. Kirja perustuu Spillanen romaaniin Hurrikaani (1967). Armand Assante esitti Hammeria elokuvassa Minä olen tuomari (1982).
Televisio on niin ikään kohdellut Hammeria hyvin. Vuonna 1958 alkoi Darren McGavinin tähdittämä sarja, jota kuvattiin 78 puolen tunnin jaksoa, joissa jostain syystä ei nähty Veldaa lainkaan. Suomessakin on nähty sarjat Aika ei tunne armoa (1989) ja Mike Hammerin paluu (1986). Jälkimmäisessä esiintyi Stacy Keach. Vielä 1994 tehtiin sarjaa Come Die with Me: A Mickey Spillane’s Mike Hammer Mystery. Radiossa Hammer seikkaili vuosina 1951—52 sarjassa That Hammer Guy.
Spillanen muista romaaneista on filmatisoitu Mies ilman muistia. Victor Savillen ohjaama elokuva (1958) onnistuu kuvaamaan Spillanen maailman angstia paremmin kuin monet Hammer-elokuvat, joissa liian usein keskitytään toimintaan ja rikollisten tappamiseen. Erikoinen elokuva on James Edward Grantin Pelon ympyrä (1954), jossa Spillane esittää itseään! Mike Hammerkin käy esittäytymässä, häntä esittää Jack Stang. [Tämä on kuulemma juuri julkaistu dvd:llä.]
Hammer seikkaili sarjakuvassakin, mikä on sopivaa Spillanen sarjakuvakäsikirjoittajan taustan muistaen. Phoenix Features tuotti vuosina 1953—54 sanomalehtisarjakuvaa, jonka juonet teki huhujen mukaan Spillane itse. Sarjaa piirsi ja käsikirjoitti Ed Robbins. Sarja oli kuitenkin niin väkivaltainen, että yleisö ja moraalinvartijat vaativat sen lopettamista; viimeinen pisara oli kohtaus, jossa puolialastonta sänkyyn sidottua naista kidutetaan. Sarja lakkautettiin sen jälkeen, kun Spillane kieltäytyi lieventämästä juoniensa väkivaltaa.
Melkein koko Spillanen tuotanto on suomennettu, osa pelkästään kovakantisina, osa sekä kova- että pehmeäkantisina. Seuraavassa luetellaan ainoastaan ne teokset, joista on vain pehmeäkantisia kioskikirjasuomennoksia. Hämeenlinnalaisen Niteen Spillane-suomennoksista otettiin yleensä kolme painosta — ilmeisesti myöhempiä painoksia sensuroitiin, koska sivumäärät yleensä putosivat 20—30 sivulla. Jotkut suomalaiset lukijat ovatkin näitä laitoksia lukiessaan ihmetelleet, miksi Spillanea on pidetty niin väkivaltaisena kirjailijana.
Spillanelta on suomennettu myös muutama novelli tai pienoisromaani. Alun perin vain Englannissa kirjoina ilmestyneistä novelleista parhaat koottiin 1969 Signetin julkaisemaan teokseen The Tough Guys, joka suomennettiin 1990 nimellä Kolme kovaa. Kokonaan suomentamatta on ilmeisesti vain 1963 julkaistu novellikokoelma Me, Hood!, jossa seikkailee toisessa teoksessa typerän suomenkielisen nimen saanut Huppukaulus.
Romaanit:
Päähenkilö Mike Hammer lukuun ottamatta teosta Mies ilman muistia.
Kuolet ellet kerro. Suom. Risto Kalliomaa. Nide: Hämeenlinna 1953. 2. laitos Yksin yössä. Ässä 19. Suom. Sirkka Tuominen. Valpas-Mainos: Alavus 1970. 3. laitos Kuoleman käskyläinen. Mickey Spillane 5. Suom. Heikki Haveri. Kolmiokirja: Oulu 1984. Alun perin One Lonely Night. Dutton 1951.
Mies ilman muistia. Nide: Hämeenlinna 1954. 2. laitos Yhden on kuoltava. Ässä 5. Suom. Tapio Hiisivaara. Valpas-Mainos: Alavus 1967. 3. laitos Pitkä odotus. Mickey Spillane 4. Suom. Heikki Haveri. Kolmiokirja: Oulu 1983. Alun perin The Long Wait. Dutton 1951.
Minä olen tuomari. Suom. Topo Leistelä. Nide: Hämeenlinna. 2. laitos Minä olen valamiehistö. Ässä 12. Suom. Tapio Hiisivaara. Valpas-Mainos: Alavus 1968. 3. laitos Minä, kostaja. Mickey Spillane 1. Kolmiokirja: Oulu 1983. Alun perin I, the Jury. Dutton 1947.
Suutele minua, julmuri. Nide: Hämeenlinna 1955. 2. laitos Mike Hammer ja mafia. Ässä 10. Suom. Tapio Hiisivaara. Valpas-Mainos: Alavus 1968. Alun perin Kiss Me, Deadly. Dutton 1952.
Tästä alkaa kosto. Nide: Hämeenlinna 1953. 2. laitos Liipasin on herkkä. Ässä 15. Suom. Tapio Hiisivaara. Valpas-Mainos: Alavus 1968. 3. laitos Silmä silmästä. Mickey Spillane 2. Suom. Heikki Haveri. Kolmiokirja: Oulu1983. Julkaistu myös jatkokertomuksena Nimettömän tytön arvoitus, Apu 12—42/1951. Alun perin My Gun Is Quick. Dutton 1950.
Novellikokoelmat:
Lentäjä. Ässä 23. Suom. Seppo Pekkola. Valpas-Mainos: Alavus 1971. Alun perin The Flier. Corgi 1964. Sisältää novellit Lentäjä (1964) ja Seitsemän vuoden murha (1960), joista jälkimmäinen on suomennettu myös teoksessa Kolme kovaa. Book Studio: Helsinki 1990.
Sinä tappaja. Ässä 22. Suom. Seppo Pekkola. Valpas-Mainos: Alavus 1970. Alun perin Killer Mine. Corgi 1965. Sisältää novellit Sinä tappaja ja Yksinäinen mies.
Taisteleva huppukaulus. Ässä 21. Suom. Seppo Pekkola. Valpas-Mainos: Alavus 1970. Alun perin Return of the Hood. Corgi 1964. Sisältää novellit Taisteleva huppukaulus ja Bannermanien äpärä, joista jälkimmäinen on suomennettu myös teoksessa Kolme kovaa. Book Studio: Helsinki 1990.
Artikkeli:
Merenpohjan kirottua kultaa, Apu 23/1956. [Spillane kirjoitti kuivalla kaudellaan paljon artikkeleita mm. juuri sukeltamisesta ja esiintyi jossain sukellusaiheisessa tv-sarjassakin.]
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
1 comment:
I am writing a book on Carter Brown and looking for a bilingual person who can help me with information about his Finnish publications, titles, artists etc. Please contact me at brisbanelandlord@yahoo.com.au. I can promise a free copy of the book and your name in print. It is an academic book.
Thank you
Toni
Post a Comment