Susan Kurosen tekijänpalkkio kelpaisi minullekin

(Short comment on Finnish politics. Or at least something close to politics.)

Lehdistössä ja varmaan muussakin mediassa - jota en yleensä seuraa, kovin intensiivisesti ainakaan - on vähän naureskeltu sille, että Susan Kuronen sai Matti Vanhas -kirjastaan tekijänpalkkioina noin 4000 euroa. (Olikohan oikea summa 4207 euroa, en jaksa hakea tietoa enää.)

Mitäs nauramista siinä on? Minulle tuo summa kelpaisi koska tahansa. Jos teen vuodessa kaksi kokonaista kirjaa ja vaikka toimitan yhden novellikoosteen (kuten kohta puoliin ilmestyvän seksinovellikokoelman), niin tuloni ovat noin 4207 euron luokkaa. (Minulla on pieni veroprosentti.)

Kustantajien palkkiot tekijöille ovat pieniä. En tiedä, onko yleisön ja ehkä mediankin käsitys kirjailijan ammatista jotenkin hämärtynyt, mutta ei sillä elä - ei ilman apurahoja tai olemattomia keikkahommia, joita tekee vasemmalla kädellä voidakseen edes kerran viikossa omistautua varsinaiselle työlleen. (Yleensä näistä keikkahommista tulee se varsinainen työ.) Minun näkökulmastani Susan Kuronen teki huomattavan suuren summan kirjallaan - varsinkin kun hän kirjoitti vain omasta elämästään. Ja kirja on lyhyt - siinä on vain 164 melko pienikokoista sivua. Minullekin kelpaa heti, kun joku kustantaja - ihan kuka vain! ilmoittautukaa! - antaa minulle tuollaiset rahat ja pyytää kirjoittamaan noin 80-90 liuskaa omasta elämästäni. Lupaan rajuja paljastuksia lähipiiristäni!

Niin, piti siis sanoa, että kun julkisuudessa esiintyvät yleensä vain nämä ilkkaremekset, joille kirjailijuus on ainoa ammatti (millä tarkoitan sitä, että heidän ei tarvitse väsäillä kolumneja paikallislehteen tai käydä opettamassa kahtena päivänä kuussa Jokikulman kansalaisopistossa), niin ehkäpä lukijat luulevat, että kirjailijoilla on kaikilla helppoa ja lokoisaa: rahaa virtaa sisään ovista ja ikkunoista. Ja siksi on pidetty säälittävänä, että Susan Kuronen sai kirjallaan 4207 euroa. Vaikka ainoa asia, mikä siinä on säälittävää, on se, että kustantaja on joko maksanut järjettömän kokoiset ennakot tai ostava yleisö on ns. löytänyt kirjan ja hamstrannut sitä suuria määriä.

(Muutenkin olen taas sattuneesta syystä (likviditeettiongelmia) pohtinut kirjailijoiden ja taiteilijoiden toimeentulo-ongelmia. Ajattelin jossain vaiheessa kaivaa naftaliinista ideani siitä, että perustulokokeilu ulotettaisiin ensimmäisenä koskemaan taiteilijoita ja kirjailijoita. Eipä ainakaan kukaan tulisi urputtamaan vastikkeettomasta rahasta, kun joka vuosi ilmestyisi uusia kirjoja tai avattaisiin uusia näyttelyitä. Mutta tuskinpa Sata-komitea minua kuuntelee.)