Wednesday, August 09, 2006

Blogeista kirjoina

(English summary: this is about blogs being published as print books.)

Ystäväni Tosikko kirjoitti Minna Hapulin blogikirjasta ja innostuin kommentoimaan melkein liuskan edestä. Siirrän kommentit myös tänne, ihan vain sen takia, että ne joskus julkaistaisiin kirjana:

Joku arvioi jossain lehdessä jokin aika sitten kolumnikokoelmia ja totesi, ettei lehdessä toimivista kolumneista saa kokonaista kirjaa aikaiseksi. Ne kuuluu lukea lehdestä aamukahvilla tai iltapäivällä bussissa. Sama pätee blogeihin. Ohitsevirtaavat ajatukset ovat juuri niitä. Aika, joka tekee kirjan kaikesta, on väliaikaisuutta juhliva ja ylistävä aika.

Hassua tässä on se, että ajatus ei ole mitenkään uusi. Blogien julkaiseminen kirjana liittyy nähdäkseni siihen romanttiseen myyttiin, jonka mukaan Tärkeän Ihmisen kaikki sanomiset on pantava kansien väliin. Maailmahan oli 1800-luvulla ja vielä 1900-luvun alussa kaiken maailman koottuja teoksia. Tehdäänhän niitä vieläkin, mutta kyllä niiden kulta-aika oli jo kauan sitten. Paitsi blogitekstien. Romanttinen ajatus Tärkeän Ihmisen satunnaisten sanomisten merkittävyydestä kokee nyt renessanssin.

Tämä ajatuskulkuni liittyy siihen, että selailin eilen illalla nojatuoliin rötkähdettyäni Tieteellisen sosialismin kirjastoon kuuluvaa teosta "Taiteesta ja estetiikasta", johon oli koottu kirjeistä, päiväkirjoista, artikkelin poikasista, kokonaisista artikkeleista ja arvosteluista kaikki, KAIKKI, mitä Marx ja Engels olivat sanoneet erinäisistä kirjoista ja kirjailijoista ja taiteesta ja musiikista ja muusta. Osan kohdalla ihmettelin vain, miksi ne oli julkaistu.

Tietysti sen takia, että Marxin ja Engelsin tieteellinen sosialismi on jonkinlainen Gesammtkunstwerk, jonka merkittävyys näkyy silloinkin, kun herrat keskustelevat venäjän kielestä ja sen erosta saksan kieleen nähden. Sama pätee kehen tahansa Tärkeään Ihmiseen, jonka kirjeet julkaistaan kymmenenä niteenä.

1 comment:

Tosikko said...

Tämäpä kiinnostava teksti! Ermwfjy... ihan kuin olisin lukenut sen joskus jostakin!