(Strictly about stuff of Finnish concern only. Next post: the Fallen Angels neo-noir TV show.)
Pentti Linkola kirjoitti tänään (siis keskiviikkona 5.3.) Hesarin yleisönosastolla ja toivoi, että Stora Enso pitäisi kiinni päätöksestään ja sulkisi Kemijärven sellutehtaan. Säilyisivät edes vähätkin Lapin metsät. On kai periaatteessa jotain liikuttavaa siinä, että Linkola haluaa nimenomaan Suomen metsien säilyvän - eiköhän Stora Enso ne puut kaada sitten jostain muualta.
Linkola vetosi, niin kuin usein ennenkin, siihen, että Suomi pärjäsi hyvin aikana ennen teollistumista ja metsäteollisuutta. Hän luetteli lukuisia agraariyhteiskunnan ammatteja, joita ihmiset voisivat Kemijärvelläkin hyvin harjoittaa, ja sanoi, että ne kuuluivat aikaan ja yhteiskuntaan, jossa ei tunnettu identiteettikriisejä. Enpä tiedä. Melkein mikä tahansa vanha suomalainen elokuva kertoo maailmasta, jossa nimenomaan on identiteettikriisejä. Esimerkiksi Niskavuoret: mistä muustakaan niissä on kyse kuin identiteettikriiseistä? (Ehkä Linkola vetoaisi siihen, että ne olivat alun perin häikäilemättömän ja opportunistisen kommunistin kirjoittamia eivätkä todellisia kuvia Suomesta.)
Mietin myös Ville Paakonmaan Pohjois-Karjalaan sijoittuvaa huutolaisromaania Taivas kuvastuu veteen (1955), josta olen kirjoittanut kirjassani Unohdetut kirjailijat 2 (BTJ 2007). Siinä karuissa oloissa elävää nuorta poikaa pahoinpidellään ja kiusataan niin paljon, että hän unohtaa oman nimensä. Samalla porukka varmasti koko ajan toteutti linkolalaista ihannetta metsä- ja maataloudesta. Päähenkilöä pidettiin nälässä, mutta eipä tuhlannut luonnonvaroja.
***
Olin todella järkyttynyt lukiessani Risto Hannulan kuolemasta tämän aamun Hesarissa. Soitin isälleni, joka tunsi Riston paremmin kuin minä, itse asiassa jo monen vuosikymmenen takaa, ja sanoin: "Yksi Suomen älykkäimmistä miehistä on mennyt." Isä oli järkyttynyt - hänkään ei tiennyt, vaikka kuuleman mukaan Demari oli julkistanut Riston kuoleman jo viime viikolla.
Hannula oli useiden suomalaisten sanomalehtien keskeinen kulttuurivaikuttaja, Satakunnan Kansan ja Uuden Suomen kulttuuritoimittaja ja lopulta Demarin kulttuuritoimituksen päällikkö. Hannula oli mukana perustamassa Pori Jazzia ja Dekkariseuraa ja sen lehteä Ruumiin kulttuuria - ilman häntä Suomi olisi monilta osin aivan erinäköinen maa kuin nyt on. Häntä ei välttämättä viehättänyt se, mihin suuntaan maailma meni jatkuvassa populaarikulttuurin toitotuksessaan, mutta hän sentään kykeni analysoimaan siitä monenlaisia osia.
Itse tunsin Riston lähinnä isän kautta. Istuimme pari kertaa baarissa kolmestaan ja juttelimme elokuvista. Muistan tehneeni vaikutuksen, kun haukuin William Wylerin elokuvia - nyt kun asiaa ajattelen, tuntuu että esiinnyin ja yritin tehdä vaikutusta. Sittemmin Risto tilasi tekemääni Pulp-lehteä ja lähetti minulle tapansa mukaan leikkeitä alan kirjailijoiden nekrologeista (ja Guardianillahan on vallan upeat nekrologit). Risto oli optimisti: kun hän törmäsi johonkin saksankieliseen artikkeliin vaikkapa länkkäreistä, hän kopioi sen ja lähetti minulle. En valitettavasti saanut niistä saksan taidoillani irti kuin ehkä otsikon kömpelön käännöksen.
Meillä jäi yksi duuni kesken. Olen yrittänyt saada kasaan Outsideria käsittelevää artikkelikokoelmaa ja Risto oli alustavasti lupautunut kirjoittamaan tekstin jostain vanhasta suosikistaan Outsiderin tuotannossa.
***
Hesaria vielä: lehdessä haastateltiin teinejä ja kyseltiin väkivallasta. Yksi haastateltavista, nuori tyttö, vastasi, että jotkut voi olla väkivaltaisia, jos joku on erirotuinen tai erinäköinen. Loistavaa, nuoriso!
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
2 comments:
Moro!
Törmäsin blogiisi sattumalta googlatessani Risto Hannula -nimistä henkilöä, joka ei ole sama kuin kirjoituksessasi mainittu kriitikko ja kulttuuripersoona.
Minuunkin kulttuuripersoona Hannula teki parin tapaamisen ansiosta aikamoisen vaikutuksen ja levyhyllyni helmiin kuuluu häneltä jossakin Pori Jazz -lehdistöjuomingeissa saatu Heikki Sarmannon Pohjola Suite -lp, joka Sarmannon kertoman mukaan on jonkinasteinen levyharvinaisuus, vaikka onkin suuren vakuutusyhtiön juhliin tehty sävellys ja äänite.
Oikeastaan päätin pistää tämän viestin lähinnä sen takia, että haluan aina kommentoida blogeja, joissa ei muita kommentteja juuri ole.
Eli näin kommentoin (kriittisesti)tuota Linkola -kommenttiasi:
Olet epäilemättä oikeassa siinä, että ei muinaisessa maatalousyhteiskunnassa mitään nykynäkökulmasta yksiselitteisen hyvää ollut.
Toisaalta en oikein jaksa ymmärtää, että maailma olisi nykyisessä teollisessa vaiheessaan jotenkin parempi.
Esimerkiksi puunjalostusteollisuuden työpaikkoja tarjoava vaikutus on vähentynyt jo kauan ennen kuin sellutehtaita nyt on alettu panna pakettiin.
En ymmärrä ns. massaliikettä (kuten montaa muutakaan vastaavaa) siinä, että työpaikkojen pitäisi olla sukupolvesta toiseen samassa tehtaassa.
Olen itse hankkinut niukan mutta vaatimattoman toimeentuloni vuosikymmeniä lähinnä metsävaroja vähentämällä.
Nyt kuitenkin näyttää siltä, että paperin ja sitä kautta metsien käyttämisen tarve vähenee.
Ihan viimeisen vuoden aikana melkein kaikki sanomalehdet ovat alkaneet julkaista suuren osan aineistostaan netissä ja jopa minun ikäiseni ihmiset ovat oppineet lukemaan kirjojakin päätteeltä.
---
(toisaalta edellinen ei tietenkään liittynyt mitenkään siihen näkökulmaan, josta kirjoitit)
Moi, hauska nähdä/lukea sinustakin! En tiedä ihan tarkkaan, miksi täällä on niin vähän kommentteja, mutta toisaalta kun tiedän, että yksi suosituimmista dekkariblogeista, The Rap Sheet, kerää hyvin harvoja kommentteja (usein ei lainkaan), niin en ole huolissani. ;) Eipä minulla kauheasti olisi aikaakaan vastailla koko ajan kommentteihin... (Tiedän kyllä sen, että satunnainen kielenvaihtaminen tässä blogissa hämää.)
Onkohan tuo Sarmanto joku niistä, joita Sähkö on julkaissut uudestaan viime vuosina?
Linkolasta: en tarkoittanut sanoa, että nykyinen maailma olisi parempi, tarkoitin vain ihmetellä, miksi Linkola niin itsestäänselvästi toteaa, että vanha agraarimaailma olisi parempi, kun siitä ei ole minkäänlaista todistusaineistoa. Se, ettei puhuta identiteettikriiseistä, ei tarkoita ettei niitä ole.
Mitä taas tulee näytepäätekirjoihin, niin en usko niihin. (Elleivät päätteet muutu huomattavasti.) Kirjanpainaminen ja -kustantaminen todennäköisesti muuttuu ja suuntaan, jossa kirjoja painetaan aina vain vähemmän ja vain tarpeen mukaan, mutta se onkin eri juttu. Ja mitä tulee pysyviin työpaikkoihin, niin luulen, että vuodet 1945-2000 olivat vain lyhyt välivaihe pätkätyöläisyyden maailmassa. Sikäli minulle ja lukuisille 1960- ja 1970-luvulla syntyneille valehdeltiin koulussa törkeästi päin naamaa.
Post a Comment