Otso Kantokorpi ja dekkarit

Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri
80-luvulta, jolloin Otso lehteen kirjoitti

Oops! This went to a wrong blog, I meant to post this on Julkaisemattomia, my main Finnish-language blog, but I was already tired when I started writing this, so I just can't think of correcting my "mistake". It's about a Finnish art critic who died recently and who'd dabbled in writing and publishing crime fiction.

Niin kuin monet - ehkä melkein kaikki blogiani lukevat - tietävät, kriitikko Otso Kantokorpi kuoli äkillisesti muutama viikko sitten. Se oli pysäyttävä uutinen. Hän oli muutamaa päivää aiemmin kysynyt minulta Facebook-viestillä, missä Turussa kannattaisi syödä, ja sitten saanut bussissa sairaskohtauksen palatessaan Turkuun suuntautuneelta taidemuseomatkalta.

En voi sanoa tunteneeni Otsoa kovin hyvin, mutta tiemme olivat muutamaan kertaan ristenneet.  En ole lukenut hänen kirjoitettua tuotantoaan kovin laajasti, mutta sen verran kuitenkin, että osaan sanoa menetyksen olevan suuri. Ärhäkkäästi, mutta älykkäästi eikä millään lailla itsestäänselvästi vasemmistolaista kuvataidekriitikkoa kaivattaisiin jatkossakin, varsinkin kun julkisesti kantaaottavia kriitikoita on muutenkin niin vähän.

Oli miten oli, tiemme ristesivät epätodennäköisessä kohdassa: olen nimittäin julkaissut kolme Otson kirjoittamaa novellia, joista kaksi oli uudelleenjulkaisuja, yksi varta vasten kirjoitettu bagatelli. Otso oli nuorena miehenä lähettänyt Kolmiokirjalle Joni Skiftesvikin päätoimittamaan RikosPalat-lehteen muistaakseni viisi novellia, joista yksi, yksityisetsivän naissuhteita kuvaava "Lomalle", ilmestyi numerossa 1/1988. Neljästä muusta novellista yksi ilmestyi Like Uutisissa 4/1994 salanimellä Sam Tanner. "Kuolleet kalat" on ylilyövä yksityisetsiväparodia, paljon härskimpi kuin melankolinen "Lomalle".

Kolme RikosPaloihin lähetettyä novellia jäi siis ilmestymättä - ehkä ne ovat jossain Kolmiokirjan arkistoissa. Kummatkin mainitut novellit kaivoin esille ja julkaisin uudestaan: "Lomalle" ilmestyi Isku-lehden vuosikertatarinana (valitettavasti en muista vuotta, mutta todennäköisesti 2004-2006), Like Uutisten "Kuolleet kalat" taas ilmestyi vuonna 2007 ensimmäisessä Ässä-lehdessä, joka oli keskittynyt ultralyhyihin rikosjuttuihin. (Lehden käännösnovelleistahan on oma kirjansa, Ajokortti helvettiin.)

Vuosia myöhemmin Otso innostui, kun huutelin Facebookissa yhden sivun mittaista täytejuttua Länkkäriseuran Ruudinsavun novellinumeroon, jota olin kasaamassa. Otso kommentoi, että seuraavana aamuna minua odottaisi novelli sähköpostissa - niin kuin odottikin. Olin ilmoittanut hänelle hiukan liian pienen merkkimäärän, mutta ehdin saada novelliin myös kuvituksen mainiolta Aapo Kukolta. Intiaaniaiheinen novelli oli nimeltään "Petollinen helmikoriste"; se löytyy Otson blogista. Mietin ja varmaan jollain leikin varjolla heitinkin idean, että näistä kolmesta novellista saisi oman pienen kirjasensa - sellaisiahan olen tehnyt aiemminkin, Verikoirakirjojen nimellä, esimerkiksi amerikkalaisen David Terrenoiren Hyvässä naapurustossa on kolme mininovellia ja 16 sivua. Otso ei kuitenkaan tarttunut tarjoukseeni, mahtoiko ottaa tosissaankaan?

Olin ennen näitä novellejakin tiennyt Otson dekkarifanina ja -kriitikkona, jota kiinnosti sama lajityyppi kuin minuakin, amerikkalainen kovaksikeitetty kirjallisuus. Yhtenä kimmokkeena esikoisteokselleni Pulpografialle oli nimittäin hänen paneutunut artikkelinsa amerikkalaisen pulp-klassikon, dekkareita ja länkkäreitä useiden vuosikymmenien ajan kirjoittaneen Frank Gruberin suomennetuista kioskikirjoista. Se ilmestyi Dekkariseuran Ruumiin kulttuuri -lehdessä joskus 1980-luvulla. Sitä ei jostain syystä mainita Pulpografian lähdeluettelossa, mutta siteeraan Otsoa kuitenkin Gruberin kohdalla: hänen mukaansa kirjailijan humoristiset Fletcher ja Cragg -kirjat ovat kuin kadonnut linkki Cervantesin ja Chester Himesin välillä. Mikä ettei.

Dekkariseurassa Otso oli myös aktiivi (hän ei ollut perustajajäsen, niin kuin tässä aiemmin väitin). Sittemmin hän oli Kaarle Ervastin ja kolmannen henkilön (jonka nimeä en tiedä) kanssa perustamassa Nostromo-nimistä kustantamoa, jonka dekkarilöytöihin kuuluu lyömätön klassikko, James Crumleyn Viimeinen kunnon suudelma (The Last Good Kiss, 1978; suom. Risto Raitio). Se on kirja, jonka luettuaan ei oleta mitään siitä, minkälaisia  yksityisetsivädekkarien tulisi olla. Samana vuonna Nostromolta tuli myös uusi laitos Ray Bradburyn kauhuklassikosta Something Wicked This Way Comes (1963) - kirjassa käytettiin Jertta Roosin suomennosta, joka oli ilmestynyt nimellä Painajainen vuonna 1964, mutta uuden kirjan nimeksi tuli alkuperäistä lähellä oleva Paha saapuu portin taa. Muita rikosromaaneja Nostromo ei julkaissut eikä kustantamo kovin pitkäikäinen ollutkaan. Myöhemmin Otso perusti toisen kustantamon, taidekirjoihin ja Pieneen kävelykirjastoon keskittyneen Jack-in-the-boxin.

Otso sanoi usein Facebookissa käydyissä keskusteluissa, että vaikka hän oli pitkään innostunut dekkareista, hän luopui kokoelmastaan jossain vaiheessa eikä palannut lajityyppiin. Yllä olevat esimerkit ovat kuitenkin jättäneet lähtemättömiä jälkiä - ainakin minuun.

EDIT: Lisätty kuvailuja Otson novelleista ja korjattu RikosPalojen toimittajan nimi.

James Crumley dead

Just read from various blogs that James Crumley is dead. This is sad news, since it's not long since he last published - was it 2005, The Right Madness?

I haven't read that book, but I really, really liked The Last Good Kiss, which was translated as Viimeinen kunnon suudelma and published by Otso Kantokorpi's short-lived publishing house Jack-in-the-Box. I remember taking it with me in 1994, when me and two other guys drove up to Nordkapp* (and back!) in a beat-up Volkswagen Beetle. I read it on the way up. (This must sound like I'm an adventurous guy. Far from that. But later on that.)

Other Crumleys I tried, but didn't get excited. I tried the one with a biker gang's boss asking Crumley's private eye hero, Sughrue, to find his mother. I liked the premise and it still makes me chuckle, but I dropped the book, when it didn't seem to go anywhere. Might want to try again.

It seems to me that the Finnish publishers have neglected Crumley's earlier novels, The Wrong Case and Dancing Bear, which many cite alongside The Last Good Kiss as his best crime novels. (Then there's of course One Count to Cadence, his first novel, set in the Vietnam war.) Might I suggest someone correct this wrong? (Well, it is true that without small publishing houses we wouldn't have Crumley here in the first place. First, Jack-in-the-Box, then Book Studio.)

* Nordkapp is the northernmost town in Europe. It's in Norway. There's a tourist trap in there, but we didn't get in there, since we didn't have any money by that time. This was before euros. We drove to another town and I changed my last twenty Finnish marks to Norwegian money.