Monday, July 31, 2006

Back, once again

We just came back from a three-day trip to my mom's at Pori, a largeish town on the west coast of Finland. It's a very nice place during Summer. It's always a small wonder to me that you can swim in the Kokemäenjoki river now, when in my childhood it was strictly forbidden due to pollution and all! It's a new view to a very familiar place. We could've easily spent three more days in Pori, especially if we had had time to go to Yyteri and its marvellous beaches.

I did some book hunting and will be posting scans of the results. It seems now that Ottilia has finally been bitten by a flea market bug - she even demanded we go to a flea market today.

I've been reading a Stark House reprint of Peter Rabe's Murder Me For Nickels, which I can easily recommend.

Friday, July 28, 2006

Kari Nenonen impersonating as Ralph Hayes

Bill Crider posted another bunch of scans of paperback covers from the seventies and early eighties on Flicker. There's a Marlowe Taggart book by Ralph Hayes included. Three of these came out in Finland in the early eighties, but in addition there were three more by a Finnish writer, Kari Nenonen. Nenonen is one of the most prolific Finnish paperback writers, with books ranging from women's romance to outright horror. I don't know why Nenonen wrote three more Marlowe books - whether the originals ran out or the Finnish publisher didn't have enough money to buy reprint rights.

The blurb of the last book in the series says: "Marlowe has just one principle: Live and let die!" Not very original, huh? The title means Dealings With Death or some such.

I've read only one novel by Ralph Hayes, who has written lots of stuff for men's adventure and western series. Pusuhuulet/Kissing Lips was published in a series of sex paperbacks in the early eighties, but I don't know its original title, since the Finnish edition doesn't mention it. The book is situated in a hospital and deals with the union strike! There wasn't lot of sex, though, and I thought whether it was a mistake to publish it as a sex novel or whether it should've found its place in a women's romance series. It wasn't bad, though, and I found Hayes's handling of the strike quite interesting.

If I can find my copy of Pusuhuulet, I'll post a scan here.

Thursday, July 27, 2006


I spent the last week of our mutual holiday polishing the manuscript of The Dostoyevsky Reel to be able to send it to a crime novel contest, which I thought was due next Tuesday. Now that I got it finished and was ready to print it out, I checked the publisher's website to see whether there were any rules about lines and such and noticed that it wasn't due till 31st of August! AAARGH!

But, hey, now it's done and at least I wasn't late. Better early than never or something like that.

From Nick Carter to Lone Wolf

Bill Crider posted a nice slideshow on Flickr with a few dozen of seventies' men's adventure paperbacks. Check it out. The Nick Carter outing, The Coyote Connection, is by him and it's a pretty good one in the series.

Wednesday, July 26, 2006

Hassle my hoff

Just got The Dostoyevsky Reel finished. I'll read it through tomorrow and add some cigarette-smoking scenes.

Just to commemmorate this: here is a nice David Hasselhoff video and here's a very nifty commercial by him. (Thanks to Bill for the link!) And, oh, you can't go wrong with this. (Isn't the original by Nancy Sinatra? I remember liking the song.)

Maybe Hoff could play Harri Tanner, the hero of my novel? Do you think he could be a young sports writer in the early sixties' Finland who gets to play a private detective with deadly results? Too bad there's no scene with Harri Tanner without his shirt! Should add one and send the ms. to Hoff...Nah, just kidding. I'm thinking maybe Tom Selleck could do this one.

Tuesday, July 25, 2006

Mahtava nyrkkeilyaiheinen keskustelu

Kaikkeen sitä törmää, kun hakee tietoa. Yritin hakea netistä matskua siitä, millainen lyönti oikeasti on jabi, ja ensimmäinen hakutulos oli tämä keskustelu. Mahtavaa! Tässä on kyllä joku tulevan romaanini päähenkilö!

Various stuff

Am in the middle of editing The Dostoyevsky Reel, which doesn't look as bad as I first thought it was. It's at times quite good, even though I'm saying this myself. It's just that I've been forgetting that if it's situated in 1964, everyone should be smoking cigarettes - now there's none of that!

So, the holiday is drawing to a close. I'm actually anxious to get back to work, which probably means that the holiday was spent well.


Just finished Lewis Trondheim's Approximativement/Minä Lewis Trondheim (Asema 2005) which is one of the first and most important autobiographical graphic novels that have been very popular during the last three or four years. It's excellent, even though the masculine self-hate (sic!) Trondheim discusses is at times a bit overwhelming.

Read also the Hobbit graphic novel by Charles Dixon and David Wenzel. The recent translation has been harshly criticized in Finland and everyone's been wondering what the publisher was thinking. My bet is they were thinking about money, but the graphic novel isn't really that bad. It's too static at times and too close to Tolkien to really elevate into a moving graphic presentation - there's just too much captions. I don't know who really needs to read so much of them, especially when even in Tolkien there's too much babbling ("Well, my young reader, now you may ask what kind of a creature this Bilbo Baggins is" etc. etc.). But the art is pretty good, although very old-fashioned, and the story is still quite good and made me want to read more Tolkien. (Just don't got the time right now. Realized, though, that it's almost 20 years now when I read Silmarillion. Should tackle that again. And maybe try again some of his unpublished stuff.)


Kauto is talking more and more each day. He produces now quite comprehensible four- or even five-word sentences and you can actually talk with him. Once he came to me and said: "Jutellaan/Let's talk." Then I told him what had been going on that day etc., and he listened to me with care and answered when I asked him something. It's fun! (What's not fun is that he's still not very easy to get to sleep. Now he at least sleeps through the night...)

Sunday, July 23, 2006

Spillane and Bukowski

I promise to stop whining about Spillane after this, but this came to mind earlier today and I cant' resist... One of Spillane's traits is masculine self-pity. Hammer, tough guy though he is, is always in constant self-degradation and even self-hate. (This is evident also in the males of Sin City, who doubt and hate themselves.) This one reminded me all of a sudden of Charles Bukowski. In his books men, especially his alter ego, Henry Chinaski, pretend to be tough guys, but are actually feeling a pity for themselves. It just manifests in anger towards everyone else (especially women, whom he thinks should be wearing skirts, not trousers, which has always been oddly conservative of Bukowski who is, by most, regarded as a subversive writer). Just like in Spillane and Hammer.

So, my thesis is this: Spillane and Bukowski are two opposites of the same line. Bukowski is to mainstream literature what Spillane is to crime literature. Both even use same sort of clipped sentences. (And you do know that according to feminist literary theory, short hardboiled sentences are just an attempt to prevent any outside attacks towards male ego in not showing any sort of emotional impact.)

Thursday, July 20, 2006

My Spillane

At long last... I must be the last one in the whole internet who starts writing about Mickey Spillane after his recent death.

First, let me put it this way: I don't really like Spillane's books and I strongly oppose everything his hero, Mike Hammer, stands for. But, second, let me also say that I admit to a certain fascination for the bruteness of Spillane's books. (And, thirdly, this makes me cringe a bit.)

I agree with Julian Symons who says in his Bloody Murder! that the most worrisome thing about Spillane is that Mike Hammer is a hero. He can easily wound or even kill someone with his gun or fists while interrogating a suspect (and he sure won't need any credentials from a judge or some such). I don't mind, say, Richard Stark's Parker killing off several people in a book, but Parker's not a hero. He's not doing what's right and no one is saying he does. Also Hammett's Op killing dozens of villains in Red Harvest is nothing to me: he's just a man doing his work. He's not to be admired.

Spillane's Hammer, on the other hand, is revenging wrong deeds done to him. If he's revenging the killing of a girl, it's because the girl liked him and he liked the girl. It's not for the girl, it's for him. To put it more academically, the killing is the only way for a man like Hammer to show his manliness, to retain his male identity. The crisis of masculinity after the WWII has been discussed almost to death, but given the evidence in Spillane's novels, there's no denying that masculinity was indeed in a crisis in the late fourties and early fifties.

Spillane was criticized severely throughout his career, but it seems that the clock is turning backwards and now he has even his civilized defenders. Someone said a while back at the Rara-Avis e-mail list that the myth of avenging angel lives in Mike Hammer and therefore Spillane's novels rise close to the truth, elevating close to art. I say that people should be able to oppose myths that are potentially dangerous.

Maybe it's the Finnish welfare state in me talking and I don't really understand the conditions of life in the US. It's also my leftist education, you might say.

But I also find Spillane a sloppy writer and weak plotter. He seems to have composed his plots of scenes in which Hammer is either shooting out with the bad guys or he is being tortured or preaching about how he's right. This makes some of his novels pretty boring, especially Kiss Me Deadly (which, admittedly, I've read only in a Finnish translation which may be bad or abridged or both). To me, it seems, there's nothing between those scenes of violence and action, while I'd really appreciate some insight into a character and milieu.

Well, some people say that Spillane was good at setting a tone. Well, um, yeah. What the guy had was an ear for good opening and ending lines:

The little guy's face was a bloody mess. (The Twisted Thing, 1966)

You walk down the street at night. It's raining out. (The Snake, 1964)

The "It was easy" sequence from I, the Jury (1947) is also noted. (My dad, who's been more leftist than I am now, said that it's a great scene. Who am I to contradict my father?)

What Spillane also had was influence. In the entry for Spillane in my Pulpografia I cite Max Allan Collins, Andrew Vachss and Frank Miller as authors who show Spillane's influence. What I left out - or maybe didn't even understand - that Spillane was one of the most influential crime writers ever. There wouldn't be Dirty Harry without Spillane, someone said a while back (and I really like the first Dirty Harry film). And without Dirty Harry, well, you know - dozens and dozens of films would've been left unmade. Same goes for books: whole genres could be wiped out were it not for Spillane. (Someone might say that the world would be a better place without, say, the executioner genre of the seventies.)

But influence doesn't make someone a great artist or author. But, well, Spillane himself said he's no artist or author, he's just a writer and writes what sells. Maybe he knew too well his own limits. But then a question comes to me: was he serious about his stuff? There are scenes in which Spillane comes close to self-parody. Is this what he really meant?

Richard Telfair offered a great parody of Spillane and Mike Hammer in his Monty Nash novels. Monty Nash says things like: "It takes a lot of man to kill a dame. I'm a lot of man." There's also no masculine anxiety in the Monty Nash books, which makes me more interested in them than Spillane. Maybe that's what it is: since I don't feel any anxiety about my own malehood (sorry for boasting!), I don't feel getting interested in Spillane's and Hammer's male anxiety.

Case closed? (The cover scan on top is a Swedish edition from the late fifties, with an illustration by Bertil Hegland. Sorry, it's only in b&w. An illo from a Finnish pulp can be found here. Finnish paperbacks, with lots of Spillane, here.)

Wednesday, July 19, 2006

Spillane kuollut/Spillane dead

As everyone knows by now, Mickey Spillane died couple of days ago. I'll write something more about him in a day or two, now I'll just post here what I wrote about the man in my Pulpografia (in Finnish, of course). There's a bibliography included, but only of those books that have been published in Finland in paperbacks (and before 1989). I'm not very positive towards Spillane, but I also admit that there are some things in this entry I'm not particularly happy with anymore. Let me get back to that later. (I'm on holiday, for chrissakes!)

Mickey Spillane (s. 1918) on yksi rikoskirjallisuuden ristiriitoja herättävimmistä kirjailijoista. Spillaneen jos kehen pätee vanha sanonta: häntä joko vihataan tai rakastetaan. Osa lukijoista pitää Spillanea epämiellyttävänä ja jopa fasistisena kirjailijana, jonka teokset puolustelevat väkivaltaa ja kehottavat ottamaan oikeuden omiin käsiinsä, osa lukijoista taas on sitä mieltä, että Spillane vain kuvaa hyvin omaa maailmaansa ja sen vainoharhaisuutta. Spillanen oikeistolaisuudesta ei kuitenkaan ole epäilystä, koska hän on itse määritellyt, että hän on niin oikealla, että putoaa reunan yli. Spillanen vaikutus näkyy kuitenkin muun muassa sellaisissa nykyisissä kirjailijoissa kuin Max Allan Collins (joka on tehnyt Spillanesta monografian One Lonely Knight), Andrew Vachss ja sarjakuvataiteilija Frank Miller (eritoten tämän Sin City -sarja, myös Hardboiled).
Spillanen teosten ominaislaadun takia harva pystyy suhtautumaan häneen neutraalisti ja kiinnittämään huomiota hänen teostensa tasoon. Nekin, jotka niitä vihaavat, myöntävät, että Spillanen teoksissa on jotain kiehtovaa tai että Spillane kertoo tarinansa vauhdikkaasti. Ne, joiden mielestä Spillane yksinkertaisesti on huono ja epäkiinnostava kirjailija, ovat vähemmistönä. Perusteltuja kriittisiä näkökulmia hänen tuotantoonsa on harvassa. Kiinnostavan analyysin on esittänyt John G. Cawelti, jonka mukaan Spillanen teokset jatkavat kaikessa kömpelyydessäänkin 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun evankelisen kirjallisuuden perinnettä. Niin niissä kuin Spillanen teoksissakin kuvataan sitä, kuinka yksilöt jumalaisen johdatuksen avulla selvittävät elämänsä ongelmat. Kummankin tarkoitus on didaktinen: Hammer näyttää, miten länsimaita riivaavat vitsaukset voidaan poistaa. Janne Mäkelä taas osoittaa esseessään kirjassa Murha ei tunne rajoja, että Spillanen teokset kuvastavat pääosin tiedostamattomasti niitä kriisejä, joihin perinteinen maskuliinisuus ajautui toisen maailmansodan jälkeen: ristiriidaton miesihanne ei ollut enää toimiva uudessa maailmassa, siksi syntyi Hammerin usein mahdottomaltakin tuntuva ristiretki ja siitä aiheutuva ahdistus (jonka nostalginen jäänne ovat Frank Millerin Sin City -sarjakuvat).
Spillane aloitti uransa 1930-luvulla käsikirjoittamalla sellaisia sarjakuvia kuin Captain Marvel. 1940-luvulla hän kehitteli muun muassa Mike Danger -nimisen sankarin, josta tehdyt sarjakuvat julkaistiin vasta pitkälti sodan jälkeen. Danger oli Hammerin esikuva, kun Spillane viimein julkaisi teoksen I, the Jury vuonna 1947; teos on suomennettu nimillä Minä olen tuomari (1953), Minä olen valamiehistö (1968) ja Minä, kostaja (1983). Spillanen kirjat olivat välittömästi suuri menestys — hänet mainitaan usein jopa maailman menestyneimmäksi kirjailijaksi. Suosiota auttoivat kovakantisten ensipainosten jälkeen otetut pokkariuusintapainokset, joiden myynti ampaisi heti kymmeniin miljooniin — ja painoksia otettiin kymmeniä, ellei satoja. Osaltaan Spillanen menestys edisti pokkareiden vallankumousta.
Spillanen kirjailijanuran ensimmäinen kausi päättyi jo 1952, jolloin hänestä tuli jehovantodistaja. Spillane aloitti kirjoittamisen uudestaan kirjalla Älä odota armoa (1962). Siinä Mike Hammer etsii alkoholisoituneena raukkana sihteeriään Veldaa; kirjassa on poikkeuksellisen paljon maskuliinista ahdistusta. 1960-luvulla Spillane kehitti myös Tiger Mannin, James Bond -tyyppisen vakoojan. Spillane piti taas tauon kirjoittamisessaan 1970-luvun alussa ja aloitti uudestaan 1980-luvun lopulla, minkä jälkeen hän on säännöllisesti julkaissut Mike Hammer -kirjoja.
Spillanen kirjoja on ilmestynyt suomeksi sekä kioskikirjoina että kovakantisina. Suuri osa hänen tunnetuimmista teoksistaan on julkaistu ainoastaan kioskikirjoina, näin esimerkiksi Kiss Me, Deadly.
My Gun Is Quick (1950) on julkaistu yhteensä neljänä eri käännöksenä, joista erikoisin on Avun jatkokertomus "Nimettömän tytön arvoitus". Nimillä Tästä alkaa kosto, Liipasin on herkkä ja Silmä silmästä suomennettu kirja on Spillanen toinen romaani ja siinä on samanlainen juonikuvio kuin kaikissa muissakin Spillanen teoksissa: Hammer tapaa tytön, joka tapetaan, ja hän päättää kostaa ihan vain siksi, että sattui pitämään tytöstä. Hammerin hahmoon liittyy omituista maskuliinisuuden tuskaa: ei ole enää muuta mahdollisuutta todistaa miehuutensa kuin tappaa ne, jotka uhkaavat heikkoja ja sortuneita. Juonenrakentajana Spillane on sen verran heikko, että tarinat kulkevat eteenpäin Hammerin raivonpurkausten ja toimintakohtausten avulla. Kohtaukset, joissa hän saa selville jotain, eivät yleensä ole kovin kiinnostavia.
Suutele minua, julmuri/Mike Hammer ja mafia (1952) on kirja, johon perustuu Robert Aldrichin ohjaama ja A. I. Bezzeridesin käsikirjoittama elokuva Kiss Me Deadly (1955). Elokuva on kuitenkin kirjaan verrattuna itsenäinen teos, jonka yhteydet kirjaat ovat melko hatarat. Aldrich ja Bezzerides ottivat kirjasta aloituksen — Mike Hammer ottamassa keskellä yötä kyytiin pakenevaa nuorta naista, joka hetken kuluttua kidutetaan kuoliaaksi — ja muutaman henkilön sekä kohtauksen, jossa Hammer löytää voimistelusalin vaatekaapista sen, mitä etsivät sekä mafia, poliisit että hän itse. Etsinnän kohde on elokuvassa muuttunut kahden miljoonan dollarin huume-erästä ydinpommiksi.
Edelleen kiistellään siitä, onko elokuva kriittinen Spillanen sankaria kohtaan vai ei. Kirja itsessään on pitkäveteinen eivätkä Hammerin raamatulliset vuodatukset paljon auta, kun juoni on jahkaileva ja henkilöt mielenkiinnottomia. Mafian pelko ei kirjassa myöskään tunnu perustellulta — ei ole ihme, että Aldrichin elokuvassa huumeiden tilalla on pommi, johon välillä viitataan Pandoran lippaana. Ydinpommi muodostaa uhan koko maailmalle, mukaan lukien Hammerin, mutta huumeet eivät häntä juuri uhkaa.
Spillanen kiinnostavimpia romaaneja on kuitenkin hänen 50-luvun tuotantonsa ainoa teos, jossa Hammer ei esiinny: Mies ilman muistia (1951) osoittaa Spillanen yhteiskunnallisen näkemyksen paljaimmillaan. Korruptoituneesta pikkukaupungista rikoksen takia häädetty mies — tai hänen kaksoisolentonsa — palaa ja puhdistaa kaupungin. Mies ilman muistia on Hammer-kirjoja kiinnostavampi, koska päähenkilö Johnny McBride ei ole jumalallisuuteensa uskova kostaja.
Erinomaisen Kiss Me Deadlyn lisäksi Hammer on esiintynyt valkokankaalla ainakin viisi kertaa. Varhaisin filmatisointi oli Harry Essexin Suomessa kielletty I, the Jury (1953), jossa britti Biff Elliott oli Hammer. Elokuva päätyi aikoinaan Martin Scorsesen ja Paul Schraderin Guilty Pleasures -listalle, lähinnä John Altonin upean kuvauksen ansiosta. George A. Whiten ja Phil Victorin ohjaama Aseeni on nopea (1957), jossa Robert Bray oli pääosassa, on huonossa maineessa. Roy Rowlandin ohjaama Älä odota armoa (Englanti 1963) on erityisen kiinnostava, koska siinä Spillane itse esittää Hammeria. Kuinka hyvin, sitä eivät hakuteokset yleensä kerro, mutta veikkaus on, että erittäin innostuneesti. Monet Spillanen ystävistä käyvät myös esittäytymässä elokuvassa. Samanlaista linjaa Spillane piti myös vuonna 1971 tehdyssä The Delta Factor -elokuvassa, jossa naispääosaa esittää Spillanen vaimo. Kirja perustuu Spillanen romaaniin Hurrikaani (1967). Armand Assante esitti Hammeria elokuvassa Minä olen tuomari (1982).
Televisio on niin ikään kohdellut Hammeria hyvin. Vuonna 1958 alkoi Darren McGavinin tähdittämä sarja, jota kuvattiin 78 puolen tunnin jaksoa, joissa jostain syystä ei nähty Veldaa lainkaan. Suomessakin on nähty sarjat Aika ei tunne armoa (1989) ja Mike Hammerin paluu (1986). Jälkimmäisessä esiintyi Stacy Keach. Vielä 1994 tehtiin sarjaa Come Die with Me: A Mickey Spillane’s Mike Hammer Mystery. Radiossa Hammer seikkaili vuosina 1951—52 sarjassa That Hammer Guy.
Spillanen muista romaaneista on filmatisoitu Mies ilman muistia. Victor Savillen ohjaama elokuva (1958) onnistuu kuvaamaan Spillanen maailman angstia paremmin kuin monet Hammer-elokuvat, joissa liian usein keskitytään toimintaan ja rikollisten tappamiseen. Erikoinen elokuva on James Edward Grantin Pelon ympyrä (1954), jossa Spillane esittää itseään! Mike Hammerkin käy esittäytymässä, häntä esittää Jack Stang. [Tämä on kuulemma juuri julkaistu dvd:llä.]
Hammer seikkaili sarjakuvassakin, mikä on sopivaa Spillanen sarjakuvakäsikirjoittajan taustan muistaen. Phoenix Features tuotti vuosina 1953—54 sanomalehtisarjakuvaa, jonka juonet teki huhujen mukaan Spillane itse. Sarjaa piirsi ja käsikirjoitti Ed Robbins. Sarja oli kuitenkin niin väkivaltainen, että yleisö ja moraalinvartijat vaativat sen lopettamista; viimeinen pisara oli kohtaus, jossa puolialastonta sänkyyn sidottua naista kidutetaan. Sarja lakkautettiin sen jälkeen, kun Spillane kieltäytyi lieventämästä juoniensa väkivaltaa.
Melkein koko Spillanen tuotanto on suomennettu, osa pelkästään kovakantisina, osa sekä kova- että pehmeäkantisina. Seuraavassa luetellaan ainoastaan ne teokset, joista on vain pehmeäkantisia kioskikirjasuomennoksia. Hämeenlinnalaisen Niteen Spillane-suomennoksista otettiin yleensä kolme painosta — ilmeisesti myöhempiä painoksia sensuroitiin, koska sivumäärät yleensä putosivat 20—30 sivulla. Jotkut suomalaiset lukijat ovatkin näitä laitoksia lukiessaan ihmetelleet, miksi Spillanea on pidetty niin väkivaltaisena kirjailijana.
Spillanelta on suomennettu myös muutama novelli tai pienoisromaani. Alun perin vain Englannissa kirjoina ilmestyneistä novelleista parhaat koottiin 1969 Signetin julkaisemaan teokseen The Tough Guys, joka suomennettiin 1990 nimellä Kolme kovaa. Kokonaan suomentamatta on ilmeisesti vain 1963 julkaistu novellikokoelma Me, Hood!, jossa seikkailee toisessa teoksessa typerän suomenkielisen nimen saanut Huppukaulus.

Päähenkilö Mike Hammer lukuun ottamatta teosta Mies ilman muistia.

Kuolet ellet kerro. Suom. Risto Kalliomaa. Nide: Hämeenlinna 1953. 2. laitos Yksin yössä. Ässä 19. Suom. Sirkka Tuominen. Valpas-Mainos: Alavus 1970. 3. laitos Kuoleman käskyläinen. Mickey Spillane 5. Suom. Heikki Haveri. Kolmiokirja: Oulu 1984. Alun perin One Lonely Night. Dutton 1951.

Mies ilman muistia. Nide: Hämeenlinna 1954. 2. laitos Yhden on kuoltava. Ässä 5. Suom. Tapio Hiisivaara. Valpas-Mainos: Alavus 1967. 3. laitos Pitkä odotus. Mickey Spillane 4. Suom. Heikki Haveri. Kolmiokirja: Oulu 1983. Alun perin The Long Wait. Dutton 1951.

Minä olen tuomari. Suom. Topo Leistelä. Nide: Hämeenlinna. 2. laitos Minä olen valamiehistö. Ässä 12. Suom. Tapio Hiisivaara. Valpas-Mainos: Alavus 1968. 3. laitos Minä, kostaja. Mickey Spillane 1. Kolmiokirja: Oulu 1983. Alun perin I, the Jury. Dutton 1947.

Suutele minua, julmuri. Nide: Hämeenlinna 1955. 2. laitos Mike Hammer ja mafia. Ässä 10. Suom. Tapio Hiisivaara. Valpas-Mainos: Alavus 1968. Alun perin Kiss Me, Deadly. Dutton 1952.

Tästä alkaa kosto. Nide: Hämeenlinna 1953. 2. laitos Liipasin on herkkä. Ässä 15. Suom. Tapio Hiisivaara. Valpas-Mainos: Alavus 1968. 3. laitos Silmä silmästä. Mickey Spillane 2. Suom. Heikki Haveri. Kolmiokirja: Oulu1983. Julkaistu myös jatkokertomuksena Nimettömän tytön arvoitus, Apu 12—42/1951. Alun perin My Gun Is Quick. Dutton 1950.


Lentäjä. Ässä 23. Suom. Seppo Pekkola. Valpas-Mainos: Alavus 1971. Alun perin The Flier. Corgi 1964. Sisältää novellit Lentäjä (1964) ja Seitsemän vuoden murha (1960), joista jälkimmäinen on suomennettu myös teoksessa Kolme kovaa. Book Studio: Helsinki 1990.

Sinä tappaja. Ässä 22. Suom. Seppo Pekkola. Valpas-Mainos: Alavus 1970. Alun perin Killer Mine. Corgi 1965. Sisältää novellit Sinä tappaja ja Yksinäinen mies.

Taisteleva huppukaulus. Ässä 21. Suom. Seppo Pekkola. Valpas-Mainos: Alavus 1970. Alun perin Return of the Hood. Corgi 1964. Sisältää novellit Taisteleva huppukaulus ja Bannermanien äpärä, joista jälkimmäinen on suomennettu myös teoksessa Kolme kovaa. Book Studio: Helsinki 1990.

Merenpohjan kirottua kultaa, Apu 23/1956. [Spillane kirjoitti kuivalla kaudellaan paljon artikkeleita mm. juuri sukeltamisesta ja esiintyi jossain sukellusaiheisessa tv-sarjassakin.]

Monday, July 17, 2006

Another Chase

I also read another James Hadley Chase when we were at the cabin a week ago. Neljä ässää/I Hold the Four Aces (1979) is strictly mediocre. It has a nice scam plot, but Chase is not very good at describing a female lead and there's a stupid butler character involved. The climax is also not violent enough.

Sunday, July 16, 2006

More Asterix comics from yours truly

Almost a year ago I posted some Asterix traversies I'd made while drawing with Ottilia. I promised then that I'd post another, older one in which Asterix is having a hangover. I couldn't find it at first and now when Ottilia dipped into some boxes last weekend it came to light. Here it is, for your (rather dubious) pleasure. It's called "Asterix and the Cleaning Day".

Asterix: Oh, it's so dirty! Obelix, come help me!
Obelix (throws an obelisk).
Asterix: What are you doing?
(The obelisk crushes Asterix's house.)
Obelix: Now you won't have to clean!
Asterix (angry): Darn!

Edit: Due to the Finnish Ä signs, the scan didn't first show bigger. I changed the title of the document and now it's clickable.

Kuka pyytää prekariaatilta anteeksi?

Hesari oli piilottanut kaupunkisivujen viimeiselle sivulle uutisen siitä, että poliisin mukaan vapun mellakoiden aikaan syttynyt makasiinien tulipalo ei ilmeisesti ollutkaan tahallinen eikä myöskään ilmeisesti liittynyt millään tavalla itse vapputapahtumaan, jossa kansalaisaktivistit juhlivat. Asia selvästi haluttiin piilottaa pois häpeällisenä - Helsingin Sanomathan uutisoi bileet ja tulipalon isosti ja julkaisi lukuisia pelottavia ja leimaavia kuvia tulen loimussa tanssivista prekaareista ja tuomitsi juhlan ja koko prekariaattiliikkeen melkeinpä järjestäytyneeksi rikollisuudeksi, johon yhteiskunnan pitää ottaa tiukka kanta. Samaa teki koko muukin media (Ilta-Sanomatkin julkaisi oikein aktivistikansion, josta sitten saattoi painaa naamat ja nimet mieleen), vaikka prekariaattiliikkeen esilleottamat asiat ovat todellisia ja koskettavat suurta joukkoa ihmisiä. Jännä nähdä, pyytääkö Helsingin Sanomat ja muu media anteeksi.

Jotain sinnepäin oli Jakke Holvaksen sunnuntaisivuille kirjoittama Sanojen takana -palstan osuus, mutta Holvashan onkin kesätoimittaja. (Hyvä kesätoimittajat! Hesarin kulttuurisivuillakin on pientä piristymistä, kun Ylioppilaslehden Esa Mäkinen on siellä toimittajana. Ei ole aina joko oopperaa tai heviä.)

Friday, July 14, 2006

Jallu kolalla

Tänään Alkon jonossa edessäni ollut vanhahko mies osti kaksi jallupulloa ja sanoi myyjälle, että hän laittaa lantrinkiksi kokista ja pommacia. Hän kertoi vatkaavansa kuplat pois. "Mää haen sille patentin joku kerta." Myyjä: "Meinaaks ihan tosi?" Mies: "Eii, leikki leikkinä." Myyjä nopeasti ettei asiakas vain loukkaantuisi: "Ymmärsin kyllä vitsin."

Jallu on esillä muutenkin: lehden takana oleva kustantamo tuo takaisin vanhat Jallut eri vuosikymmeniä sekoittavina pakkauksina. Mainoslause väittää, että 60-, 70- ja 80-luvun Jallut olivat kiltimpiä kuin nykyään - mahtaako ihan noin olla? Muistan, että 70-luvulla pornolehdet olivat aika raisuja, joskus jopa inhottavia (luin niitä siis jälkeenpäin, en ole ihan niin vanha (tai varhaiskypsä)). Saattoi olla Kallekin, mutta jossain lehdessä esiteltiin kuvia teloituksista Iranissa islamistisen vallankumouksen jälkeen. Toivottavasti eivät julkaise niitä kuvia uudestaan...

(English summary: old issues of the legendary Finnish porn magazine, Jallu, will be published as nice retro packages. Check the link. It's nothing spectacular, though.)

Finally the Perutz cover

Here's the Finnish cover for Leo Perutz's and Paul Frank's Das Mangowunderbaum (note: not "Der", as I wrote earlier, but "Das"; I'm not very good at German). I suppose it's by Hugo Trentsch, but I'm not sure. The book was published as a part of the series called Kymmenen markan romaaneja/Ten Mark Novels, which concentrated on cheap popular literature.

One other item in the series is an early French gang novel Vainottu/Hunted by Francis Carco which I'm about to read, em, in a year or a decade or two. I believe one of Carco's novels was published in the legendary Black Lizard noir series in the eighties. (And it turns out that I was right.)

Thursday, July 13, 2006

Some crude animation here

The idea is funny, but you don't have to sit through it: Star Wars in ascii code. (Thanks to Bill Crider for the link!)

Super hero food

Here's a nice site about foods with super heroes on their package design. Thanks for Ville H. for the link!

Leo Perutz, Austria's expressionistic weird adventure writer

I promised also to say something about Leo Perutz, whose Der Mangowunderbaum (co-written by Paul Frank) I read while by the cabin last week. Its Finnish translation from 1930 is called Salattu voima/The Hidden Power, which is pretty appropriate - this guy really has some hidden powers!
It's a very mysterious and intricate novel, with a doctor getting called into the house of a known mountain climber and adventurer. His Indian gardener is sick after getting bitten by a exotic snake. It seems at first that the mountain climber is a crumpy old man, already falling into pieces, and next day he's as vigorous as you'd guess from his reputation. The man's daughter is a very beautiful young woman, but she acts like she's ten years old. Also her father won't allow her to see her reflection in a mirror and smashes them all. It's all revealed in the end and you just keep guessing.
It's no wonder Perutz wrote pretty much at the same time as the Germans dabbled in the weird expressionistic cinema - Perutz's novels could've made some interesting films.
Perutz was an Austrian writer who dabbled in mystic adventures. His best known novel is The Swedish Cavalier (1936) and it's surely one of the best historical novels I've ever read. It's something between Jorge Luis Borges and Rafael Sabatini (and sure enough, Borges praised Perutz highly). I've also read his The Master of the Day of Judgment, which beats the Dan Browns hands down. From Nine to Nine (don't know if this one has been translated in English) is also a very interesting story about a man who keeps running through the city with his hands hidden from sight.
So, Perutz is highly recommended, especially since there are quite recent English translations - all the Finnish ones are over 60 years old and hence a bit dated.
Perutz in 1928


Wednesday, July 12, 2006

Stansberry's The Confession

I finished this Hard Case Crime original earlier today and as I promised, I'll say something about it. (Very catchy start, eh?)

Stansberry writes very eloquently and beautifully, but I believe it was a part of his scheme to step into the mind of Jake Danser, the early nineties' shrink who deals with psychopaths, sociopaths and others capable of criminal deeds. It's Danser who's talking nice, not Stansberry. The plot is on the surface a very simple one: a man is accused of what he says he's not guilty of. But Stansberry adds layers to this and he shows clearly how the psychobabble we've been accustomed to for at least five decades now enables everyone to reason and redeem their thoughts and actions. No one is ever wrong. The Confession makes a very intriguing read and has a nice twist on the stock plot of a noir novel.

This said, it seemed to me that Stansberry had some difficulties in the mid-section of the novel and it dragged quite a bit. (This was also evident with some grammar and spelling errors that were absent almost everywhere else.)

I haven't read any of Stansberry's other novels, but I like the premise of Manifesto for the Dead in which the legendary paperbacker Jim Thompson solves a murder, while soaking himself in alcohol in the last days of his life during the early seventies.

Monday, July 10, 2006


Just got back from the cabin yesterday. Spent a whole week there with Elina and the kids. Dad and his wife came by. Met also some fellow bloggers.

Will be getting back to some sort of schedule here. I'll be posting some pictures from the trip and writing about Leo Perutz and Domenic Stansberry. Don't know when that will happen, though.

Sunday, July 02, 2006

Still on tour

Had to drop today by home to see how things are working out and read e-mails. Everything seems to be fine. We are going away on another trip tomorrow (on Monday, that is) and will be away for a week, hence no blogging.

Some points of note:

After several weeks of frustration and continuous whining it finally seems again that something is happening: two new non-fiction books may just be on their way, and the paperback line that I've mentioned here once or twice and that I'm supposed to edit seems to be okayed by the head honcho of the publishing house I've been talking with. (He was a bit drunk when we had a conversation, but so was I.) I'll keep you posted.

There is some new experimental poetry by me at Nokturno. At this time it's about transformations of some poems by Henrik Alcenius from the early sixties which were in turn transformations of poems by Pentti Saarikoski from his collection Mitä tapahtuu todella?/What's Happening Really/With Real?

And last, but not least: I sold some issues of Isku and Pulp to some costumers at the Vammala Old Books Days venue. One said he likes the Joe Novak stories I've been scribbling. He made my day.

See you on next Sunday (or Monday after that)!