Viidennen testamentin arvio

(A new review of The Fifth Testament.)

Tässä Jukka Halmeen arvio Viidennestä testamentista Tähtivaeltajaan - ilmestyessään sitä varmaankin lyhennellään.

Juri Nummelin (toim.): Viides testamentti
Turun seudun kirjoittajien jännitysnovelleja 1939-2007-. M-novellit 1. Turbator

Viides testamentti kuuluu sarjaan kirjoja, joiden lukemiseen ei käytetä liikaa aikaa, koska se on hyvä juuri niin. Se on nopealukuinen teos, jonka yksinkertainen tarkoitus on viihdyttää hetkellisesti, ilman sen suurempia mystisiä tarkoitusperiä. Tässä tehtävässä Viides testamentti onnistuukin hyvin.
Sisällysluettelosta käy ilmi, että kirja on koottu puoliksi vanhemmista arkistojen aarteista, toisen puolen ollessa tuoreempaa, julkaisematonta tavaraa. Kumpikin puoli pitää pulpin lippua kohtalaisen korkealla. Harry Etelän "Mustaa verta" on liki Poe-mainen jännityspala, joka yhdessä Markku Soikkelin kokoelman kokeellisen niminovellin ohella aika lailla ainoana edustaa selkeämmin spekulatiivista fiktiota. Soikkelin kertomuksessa kerronta lähtee omiin sfääreihin jo heti alkulauseestaan: "Sillan kaiteella istuva poika oli puettu pelkkään metaforaan". Kieli kantaa tarinaa loppuun saakka, vaan mikä itse asiassa onkaan loppu?
Tähtivaeltajan lukijoille tuttu Boris Hurtta suoriutuu omasta osuudestaan hyvinkin Wanha Herra -maisesti. "Ikonipuinen arkku" on perus-Hurttaa, remakka seikkailukertomus, jossa maisema vaihtuu ja informaatio vyöryy lukijalle sopivissa annospaloissa.
Viides testamentti on hieman epätasainen, mutta erittäin miellyttävä kokonaisuus jännitystä useammalta vuosikymmeneltä. Siinä missä Pirkko Arhippa tai Kirsti Ellilä luovat tarinaa hieman rauhallisemmilla, mutta erittäin intensiivisillä kertomuksilla, Aake Jermon ja Olavi Tuomolan klassikkotarinat etenevät kuin höyryjuna. Jälkimmäisen "Hantsungin kultainen buddha" on vanhakantaisuudessaan lähes hellyttävän naiivi, jos kohta myös kokoelman hauskin yksittäinen kertomus. Totti Karpelan "Perin inhimillinen tekijä" on hyvä osoitus kirjailijan iskevästä kerronnasta, jossa kaikki pulpin yksittäiset osat ovat kohdallaan. Samoilla linjoilla etenee Sami Myllymäen "Isku vyön alla", jossa perisuomalaisen kesäidyllin puitteet kohtaavat maaseudun vähemmän idyllisen realismin.
Novellien lisäksi kirjasta löytyy Juri Nummelinin mukavasti kirjailema esipuhe, jossa hän pienillä viitteillä ja yksityiskohdilla antaa lukijalle kiehtovan paljon pientä mielen makusteltavaa pidemmäksikin aikaa. Kustantajan loppupuhe käsittelee osittain samaa asiaa, esittäen myös muutaman vastauksen siihen, miksi uuden kirjasarjan nimi on m-novellit. Minusta vastaus on yksinkertaisesti, m niin kuin mukava.
Viides testamentti on anteeksipyytelemättömän häpeilemätön genre-uskollinen pläjäys pulpia, jonka soisi löytävän lukijakuntansa. Kioskipokkarien kulta-aika tuskin koskaan palaa takaisin, mutta pienimuotoisen kioskikirjallisuuden ystäville tämä kirja on mukava kesälomalahja. Pehmeät kannet ja kaikkea!

Jukka Halme

The Turku castle

I forgot to mention that the castle in the cover of The Fifth Testament is the medieval Turku Castle. It's really the place for which everyone knows Turku and it's a cliche, but it works here.

Finally the cover of The Fifth Testament

Here's finally the cover of The Fifth Testament, the book of suspense stories by writers of the Turku region that I edited and that was published a month ago. I've mentioned it a couple of times back earlier. The cover is by Jukka Murtosaari, who's an enthusiast of classic pulp and paperback illustrations, which clearly shows. Here is a cover he made for Gryphon Books (in b&w only, sorry) and here and here are some others he's made for my small press publications.

A review of Viides testamentti/The Fifth Testament

I haven't been promoting Viides testamentti/The Fifth Testament, the anthology of crime stories by Turku-based writers that I edited, hard enough and I don't have a scan of the cover even now at hand, but here is - in Finnish, alas - a review that Johanna Matero kindly wrote for the Ruumiin kulttuuri/Body Culture magazine of the Finnish Whodunnit Society. This is the original version - she had to cut chunks away for the publication.

M niin kuin missio
Juri Nummelin (toim.): Viides testamentti. Turun seudun kirjoittajienjännitysnovelleja 1939-2007M-novellit 1. Turbator 2007. 199 s.

Minun sukupolvellani on jaettu kollektiivinen kokemus löytöretkistäviihdelukemistoihin. Kesälomat olivat pitkiä. Kesämökkien kirjahyllyistä jaisovanhempien ullakoilta löytyi aarteita lukutaitoiselle alakoululaiselle.Rikosnovellit ovat eläneet uutta kukoistustaan 2000-luvulla. Kukoistus näkyymm. Gummeruksen Intohimosta rikokseen -sarjassa ja Kouvolan Dekkaripäivienyhteyteen järjestetystä dekkarinovellikilpailusta, joka on niin ikäänpoikinut omat kokoelmansa.

Harri Kumpulainen kutsuu kustantajan ominaisuudessa keksimään m-merkityksiäuudelle m-novellien sarjalle. Tehtävä on helppo: M niin kuin missio.Turbatorin tarkoituksena on säilyttää, pitää yllä ja tuottaa uudelleenviihdelukemistoa sen kaikissa, moninaisissa merkityksissä. Kustantajakorostaa viihdelukemistojen kulttuurihistoriallista merkitystä ja viihteenturhaa aliarvostamista saatesanoissaan.

Viides testamentti alkaa tuotteliaan turkulaisen pulp-asiantuntijan, teoksentoimittaja Juri Nummelinin johdannolla. Nummelinin käsittelyssä kokoelmaalöyhästi yhdistävästä turkulaisuudesta tulee (kulttuuri-)historiallinenpulpin kehto. Pulpin ja dekkarin harrastajien kuuluu hankkia teos hyllyynsäjo pelkästään johdannossa esitellyn trivian vuoksi.

Kokoelman kymmenestä dekkarinovellista puolet on arkistojen aarteita, puolet kokoelmaa varten kirjoitettuja uutuuksia. Arkistojen löydöt, Pirkko Arhippa,Harry Etelä, Totti Karpela, Olavi Tuomola ja Aake Jermo, pitävät kutinsa ennen julkaisemattomia vasten. Harry Etelän "Mustaa verta" näyttäytyy lähes kunnianosoituksena lajin goottiselle Poe-perinteelle. Arhipan 1980-luvuntuotos "Välikäsi" puolestaan on esimerkki käänteistä, joita rikosnovellilla on. Ja Karpelan teksti osoittaa, että joskus ratkaisu on niin absurdi - tainiin ilmeinen - ettei siihen voi reagoida kuin nauramalla.

On äärimmäinen klisee todeta, että rikosnovelli on haasteellinen laji. Silti, miten rakentaa arvoitus ja imu lyhyeen tekstiin? Miten motivoida muutamalla viivalla hahmotellun henkilön toiminta? Uskottavasti. Ja mikä merkitys miljööllä ja ajalla on?Kokoelman kirjoittajien tekstien kohdalla Turku on harvoin toiminnan keskipiste. Poikkeuksen tekevät Harri Erkin, kustantajan, "Tunneli" ja Kirsti Ellilän "Pyhän kosketus". Erkin tekstissä miljöö nousee keskeiseksi, kun taas Ellilän kaikin tavoin ansiokkaassa tekstissä nimetty miljöö ei ole välttämätön.

Rikosnovelleissa miljöö on helpompi tuottaa henkilöitä uskottavammaksi yksinkertaisesti nimeämällä se. "Huuhka" kertoo vähemmän kuin "Raisio","Ispoinen" tai "Bessarabia". Silloinkin, kun ne eivät kerro juuri mitään.

Markku Soikkelin "Viides testamentti" on kokoelman kokeellisin novelli. Sekin on omalla tavallaan kiehtova ja mielenkiintoinen, joskin sitä olisi voinut alkupuolelta hieman helpottaa lukijalle. Soikkelin teksti esittelee spefi-dekkarin scifi-dekkarin uudemmaksi vastineeksi. Lajissa ei genren sisällä sinänsä ole mitään uutta. Spefi vain laajentaa scifin spekulatiiviseksi fiktioksi. Ja dekkariksi. Ehkä.

Rikosromaanit ovat jo pitkään olleet höystettyjä huumorilla ja ironialla. Olavi Tuomolan "Hantsungin kultainen buddha" on kokoelman ainoita lukijaa naurattavia tarinoita. Huumori ei ole välttämätöntä, mutta sen olemassaolo kiinnittää huomiota sen poissaoloon. Lyhyt muoto ei anna tilaa irvailla.

Lukijalle rikosnovellikokoelmien haaste on niiden tyylillinen moninaisuus. Perinteiseen arvoitusdekkariin profiloitunut lukija ei ehkä löydä etsimäänsä kuin yhdestä novellista kokoelmassa, jossa ovat edustettuna kaikki genrenalalajit. Tämä selittänee rikosnovellikokoelman pienehkön ostajakunnan.

Viides testamentti -kokoelmasta puuttuu muutamia ilmeisiä turkulaisia kirjoittajia. Reijo Mäeltä ilmestyi juuri oma novellikokoelma. Samalla eräät perikunnat olivat liian riitaisia päästääkseen edesmenneen kirjailijan tekstiä sopuisasti käsistään.

Viidennen testamentin hinta-laatusuhde ei ole kohdallaan. Pehmeäkantiseksi pulpiksi tarkoitetun, J. Murtosaaren hienon monivärikannen omaavan teoksen hinta on "kioskikirjallisuudeksi" liian kova. Toisin sanoen painosmäärä on liian pieni.

Toivon, että tulevilla sukupolvilla olisi tilaisuus tehdä oman sukupolvenikaltaisia löytöjä kesämökeillä ja ullakoilla. Lehtien lukumäärä on liiansuuri ja lehtien käyttöarvo liian pieni. Niitä ei säilytetä. 2000-luvulla julkaistut dekkarinovellikokoelmat ovat säilyttämisen arvoisia. Menneen, nykyisen ja "tulevan" ajan pieninä katsauksina peleihin, blogeihin ja irkkaamiseen kyllästyneille tulevaisuuden teineille. Niille, joiden verkotovat kaatuneet. Ja niille, jotka ovat vaihtaneet kannettavansa lyijykyniin.
Johanna Matero