Wednesday, June 01, 2005

Työkkäri

Työkkäriltä tuli tänään kirje, jonka mukaan minun piti ilmoittaa nykyinen tilanteeni. Juuri eilen, kun Elina kävi äitiysloman päätteeksi ilmoittautumassa työkkäriin, puhuimme siitä, miten työvoimatoimisto ahdistaa ihmisiä kyttäämällä ja valvomalla. Olen jo jonkin aikaa ollut kirjoilla töissäkäyvänä työnhakijana ja olin luullut, että tässä tapauksessa ei tällaista valvontaa ole (ja joskus kun aiemmin oli sama tilanne, mitään kirjeitä ei tullut). Soitin työkkäriin ja ilmoitin - melkein hermostuin näsäviisaalle virkailijalle - etten ole enää työnhakija.

Ihan kuin työkkäristä olisi minulle joskus jotain hyötyä ollut - olen kerran saanut työtarjouksen - Oulusta. (Vai olikohan se jokin yliopiston rekrypalvelu?) Täytyy myöntää, että pääsin työkkärin kautta taitto- ja kuvankäsittelykurssille ja sitä duuniahan olen tehnyt hyvin paljon - eipä tulisi Pulpia ja Iskua ja muita, jos en osaisi taittaa!

Oli miten oli, olen koko ajan inhonnut työkkärin painostusta ja ilmoittautumisia ja raportointeja. Ihan kuin päämäärä ei olisi työllistäminen, vaan se, että työtön pysyy kurissa ja käy kiltisti kertomassa virkailijoille, mitä elämään kuuluu. Se on ahdistavaa, oikeasti.

Mutta nyt on helpottunut olo - vaikka luulisi, että kun ei ole enää mahiksia saada päivärahaa, tulevaisuus pelottaisi. Ehkä vähän, mutta ei paljon. Pelko on oikeastaan vähemmän inhottavaa kuin ahdistus ja tuntu siitä, että koko ajan joku katselee selän takana ja kyselee mitä teen.

Olenkin siis vakaasti kansalaispalkan kannalla. Kaikille sama summa rahaa kuussa, niin työvoimatoimistot voidaan lakkauttaa! (No, ei ehkä ihan niinkään, mutta kyttäämisorganisaatio ainakin!)

No comments: