Linkola, Risto Hannula ja koululaiset

(Strictly about stuff of Finnish concern only. Next post: the Fallen Angels neo-noir TV show.)

Pentti Linkola kirjoitti tänään (siis keskiviikkona 5.3.) Hesarin yleisönosastolla ja toivoi, että Stora Enso pitäisi kiinni päätöksestään ja sulkisi Kemijärven sellutehtaan. Säilyisivät edes vähätkin Lapin metsät. On kai periaatteessa jotain liikuttavaa siinä, että Linkola haluaa nimenomaan Suomen metsien säilyvän - eiköhän Stora Enso ne puut kaada sitten jostain muualta.

Linkola vetosi, niin kuin usein ennenkin, siihen, että Suomi pärjäsi hyvin aikana ennen teollistumista ja metsäteollisuutta. Hän luetteli lukuisia agraariyhteiskunnan ammatteja, joita ihmiset voisivat Kemijärvelläkin hyvin harjoittaa, ja sanoi, että ne kuuluivat aikaan ja yhteiskuntaan, jossa ei tunnettu identiteettikriisejä. Enpä tiedä. Melkein mikä tahansa vanha suomalainen elokuva kertoo maailmasta, jossa nimenomaan on identiteettikriisejä. Esimerkiksi Niskavuoret: mistä muustakaan niissä on kyse kuin identiteettikriiseistä? (Ehkä Linkola vetoaisi siihen, että ne olivat alun perin häikäilemättömän ja opportunistisen kommunistin kirjoittamia eivätkä todellisia kuvia Suomesta.)

Mietin myös Ville Paakonmaan Pohjois-Karjalaan sijoittuvaa huutolaisromaania Taivas kuvastuu veteen (1955), josta olen kirjoittanut kirjassani Unohdetut kirjailijat 2 (BTJ 2007). Siinä karuissa oloissa elävää nuorta poikaa pahoinpidellään ja kiusataan niin paljon, että hän unohtaa oman nimensä. Samalla porukka varmasti koko ajan toteutti linkolalaista ihannetta metsä- ja maataloudesta. Päähenkilöä pidettiin nälässä, mutta eipä tuhlannut luonnonvaroja.

***

Olin todella järkyttynyt lukiessani Risto Hannulan kuolemasta tämän aamun Hesarissa. Soitin isälleni, joka tunsi Riston paremmin kuin minä, itse asiassa jo monen vuosikymmenen takaa, ja sanoin: "Yksi Suomen älykkäimmistä miehistä on mennyt." Isä oli järkyttynyt - hänkään ei tiennyt, vaikka kuuleman mukaan Demari oli julkistanut Riston kuoleman jo viime viikolla.

Hannula oli useiden suomalaisten sanomalehtien keskeinen kulttuurivaikuttaja, Satakunnan Kansan ja Uuden Suomen kulttuuritoimittaja ja lopulta Demarin kulttuuritoimituksen päällikkö. Hannula oli mukana perustamassa Pori Jazzia ja Dekkariseuraa ja sen lehteä Ruumiin kulttuuria - ilman häntä Suomi olisi monilta osin aivan erinäköinen maa kuin nyt on. Häntä ei välttämättä viehättänyt se, mihin suuntaan maailma meni jatkuvassa populaarikulttuurin toitotuksessaan, mutta hän sentään kykeni analysoimaan siitä monenlaisia osia.

Itse tunsin Riston lähinnä isän kautta. Istuimme pari kertaa baarissa kolmestaan ja juttelimme elokuvista. Muistan tehneeni vaikutuksen, kun haukuin William Wylerin elokuvia - nyt kun asiaa ajattelen, tuntuu että esiinnyin ja yritin tehdä vaikutusta. Sittemmin Risto tilasi tekemääni Pulp-lehteä ja lähetti minulle tapansa mukaan leikkeitä alan kirjailijoiden nekrologeista (ja Guardianillahan on vallan upeat nekrologit). Risto oli optimisti: kun hän törmäsi johonkin saksankieliseen artikkeliin vaikkapa länkkäreistä, hän kopioi sen ja lähetti minulle. En valitettavasti saanut niistä saksan taidoillani irti kuin ehkä otsikon kömpelön käännöksen.

Meillä jäi yksi duuni kesken. Olen yrittänyt saada kasaan Outsideria käsittelevää artikkelikokoelmaa ja Risto oli alustavasti lupautunut kirjoittamaan tekstin jostain vanhasta suosikistaan Outsiderin tuotannossa.

***

Hesaria vielä: lehdessä haastateltiin teinejä ja kyseltiin väkivallasta. Yksi haastateltavista, nuori tyttö, vastasi, että jotkut voi olla väkivaltaisia, jos joku on erirotuinen tai erinäköinen. Loistavaa, nuoriso!