Allan Guthrie's promo video for Savage Night

Do I hear right? Allan Guthrie says that he's vegetarian and a teetotaller? Is that a fact?

Here he talks a bit about this coming book Savage Night.

My first porn book out

The porn collection Asentoja I've edited is out; it's a book of mainly vintage stories from sex mags and such. The release party was on Friday and the book came out of the printers only 1½ hours before. As you may gather, there was lots of media around and I got to read porn aloud in television! I was wondering whether people would start yelling me at street: "There's that lewd monster from the telly, see, granny, I told you he's from around here, you got your rotten tomatoes ready?" But no such luck.

Can't post the cover (by Matti Helenius) right now and neither can I post any other stuff, except some links: here's the local newspaper (if you look closely at the picture, you can see me at the back) and here's the Hömpän helmiä blog. Kansan Uutiset also made a big article about the book (and about me in general, with nice pictures of our study; I'll be posting them soon so there will be books to recognize for Bill Crider).

Okay, then I'll change languages: Olen lueskellut omaa esipuhettani nyt pariin otteeseen ja todennut sen riittämättömäksi. En muistanut sitä kirjoittaessani ollenkaan esimerkiksi Mies-lehteä, joka ilmestyi jo 1960-luvulla, ja jossa muun muassa Kaarlo Nuorvala kirjoitteli pikkutuhmia novelleja. (Ja hänellähän olisi ollut sidos Turkuun (ja elossa oleva leski), joten hän olisi ollut oiva lisä kirjaan.) Mies-lehdessähän ilmestyi myös käännettyjä tosi- tai "tosi"-reportaasijuttuja, joita ryyditettiin aika kovilla eroottisilla kuvilla.

Toinen asia, jonka kokonaan unohdin, oli Annikki Ant-Wuorinen, jonka seksuaalisia tunnustuksia luettiin Hymystä korvat punaisina 60-luvun lopulla ja joka avasi varmasti mahdollisuuksia julkaista seksijuttuja aikakauslehdissä. (Sama varmaan pätee osittain myös Tabe Slioorin muistelmiin (joista olen aina ihmetellyt, miksei kukaan ole julkaissut niitä kirjana; ehkä sen takia, että kukaan ei halunnut asioida rva Slioorin kanssa).) Ant-Wuorisen tarinoista julkaistiin kirjakin, Hymyn kustantama pokkari, jonka ilmeisesti haamukirjoitti Veikko Ennala - mainitsen Ennalan esipuheessa, mutta en sitä, että hänellä oli laajalti luettu palsta Hymyssä, jossa hän ruoti ihmisten seksiä käsitteleviä kirjeitä. Ne avasivat tietä pornolehtien lukijakirjeille. (Ennalahan myös siis kirjoitti seksinovelleja lehtiin.)

Kolmas asia, jonka tajusin vasta jälkeenpäin, että vaikka kirjassa usein ollaankin varsin rivoja ja tuhmia, niin kaikki seksi on aika heteroa. Minulla oli harkinnassa Eino Säisän novelli Rakastaa-kirjasta, jossa on harvinainen lesboaihe (ja vielä ihan asiallisesti käsitelty), mutta novelli itsessään ei ollut kovin kaksinen (siinä on hivenen keinotekoinen intertekstuaalinen viite erääseen Hemingwayn novelliin) ja Rakastaa-kirjasta on teoksessa jo kaksi novellia, joten viime hetkellä ajattelin, että antaa olla. Ehkä ensi kerralla, kyllä minä toisen tämmöisen teen, jos kustantaja löytyy. Ja ne Riku Korhosen ja Tuomas Kyrön lukijakirjeet Erotiikan Maailmasta ehdottomasti mukaan!

Sitäkin mietin, että pornon, erotiikan ja seksin välisiä eroja olisi esipuheessa voinut valaista - sikäli kuin olisin osannut. Kustantaja sanoi julkaisutilaisuudessa, että Asentoja-kirjassa ei ole mukana ollenkaan pornoa, itse en menisi sanomaan ihan noin, mutta en menisi kynällä osoittelemaan, mikä jutuista on pornoa ja mikä "pelkkää" erotiikkaa. Omasta puolestani äänestäisin aina kunnon pornon puolesta, erotiikalla on taipumus luisua tekotaiteelliseksi (sana josta en yleensä pidä) ja pitkästyttäväksi jaaritukseksi, josta on lopulta käyttöä vain Imagen huono seksikuvaus -kilpailuissa. Toisaalta Asennoissa oleva Petra Oinosen eli Susu Petalin pari vuotta sitten Reginassa ilmestynyt "Kolme fantasiaa" on aidosti kiihottava juttu, jossa on ehkä enemmän pelkkää erotiikkaa, eikä pornografiaa. Määrittelyt ovat vaikeita ja niiden puolelle asettuminen on vielä hankalampaa, mutta haluaisin kovasti puolustaa kirjoitettua pornografiaa ja haluaisin, että sitä olisi enemmän (ja että se olisi laadukkaampaa).

PS. The publisher told me afterwards that he'd been in the release party of the Finnish translation of David Reuben's Everything You Always Wanted to Know about Sex etc. There was some drunk, too, who wasn't there writing a story or anything. After all the other questions had been proposed by the journalists, the guy got to standing up and said: "The most important question about sex: when can I have some?"

Roth covers

I'm putting up this up since someone asked to see what the original cover for Philip Roth's The Breast looks like.

Edit: just thought that I should post the Finnish cover also. It's more erotic, even though not actually very erotic. It's by one Raimo Raatikainen. (Thanks to Ville for the scan!)

Jonathan Craig's So Wicked, So Lovely

Bill Crider read an old Jonathan Craig paperback that I've been recommending. Check his thoughts out here.

Unsung pulp hero Art Crockett

Some weeks back James Reasoner wrote a review of an issue of Two-Fisted Detective Stories on his blog, and I couldn't help noticing that one of the writers in that magazine was one Art Crockett. I remembered having seen the name somewhere before. I did some brain-work and I sure remembered that it was in the introduction to a true crime anthology Murder Plus that was edited by Marc Gerald in 1992.

Gerald writes about the time when he was recruited to work for True Detective magazine that was focused on true crime. He goes on for quite a while about Crockett:

My boss was Art Crockett. Pushing seventy, he wore a fedora over his horseshoe of hair and a cardigan vest over white starched shirts. He walked with a cane, had a lame eye, a wisecrack for every occasion, and a two-pack-a-day
cough though he'd recently cut down to a half a pack a day. Doctor's orders.

If Art looked and acted the part of the wizened, tough-guy editor, he had a right to. He had lived the life.

Raised a few blocks up from our office, Art received a Bronze Star and a Purple Heart as a radioman with the 100th Infantry Division in World War II. After his discharge, he worked a series of unsatisfying jobs - in a salt factory, a refrigeration plant, and as an elevator repairman. Then, with a wife and two kids to support, Art quit his day job, rolled the dice, and began hammering out plots fast and for money - a penny a word.

His first stories appeared in second-generation detective fiction pulps like Manhunt, Pursuit, Menace and Conflict. In the early 1960's, he edited a bizarre string of
sex-cum-violence magazines, unreasonable facsimiles of legitimate men's adventure titles like Argosy and True that featured lavishly illustrated covers of dolled-up girl-Nazis equipped with leather, whips and chains. When they folded, Art left for greener pastures of the True West publications. It was a short stay, for they, too, closed up shop, and when they did he turned to True Detective.

Art was a considerable literaty talent although thirty-five years of high-speed writing had taken its toll. When necessary, he could still knock out a masterful yarn. Mostly,
he just churned out tawdry blurbs and titles on his Royal manual, circa 1936, something he could do like nobody's business. ("The poor joker on the floor was literally beaten to death. That was bad enough. But what his blood-dimmed eyes beheld before the end came may have been even worse." Or "It was the ultimate humiliation for the man who was obsessed with sex, and no power on earth could stop her as she approached him with her menacing knife.")

Gerald also says that Crockett died of a heart attack in June 23, 1990. If Crockett was in his seventies in 1988, when Gerald came to work for True Detective, he must've been born in 1918 or thereabouts.

Gerald mentions also other writers who wrote lots of true crime stories: Jack Heise, Bud Ampolsk, Bill Kelly, Bill Cox and Walt Hecox. Of the names, I can find real fiction writing credits only for Walter Hecox. (The Bill Cox here seems to be Bill G. Cox, so he's not the pulp and paperback writer William R. Cox.) Gerald calls Jack Heise "all-time pulp great", but I can't find any support for the claim of him being a pulp writer. But then again, Gerald seems to equate true crime mags and pulp mags. (This guy may be the same Bill Kelly Gerald refers to.)

Here's a list of Art Crockett's and Walter Hecox's crime stories from the Fictionmags Index.

By the way, Gerald's book is a great anthology: it features stories by writers like Robert Bloch, Jim Thompson, Bruno Fischer, Lionel White, Dashiell Hammett and Harlan Ellison, almost every story being pulled from a true crime magazine. Mention is also made of Charles Burgess and Robert Faherty, whose rare entries in book-length writing Gerald speaks of admiringly. Has anyone read Burgess's The Other Woman, published by Beacon in 1960, or Faherty's Swamp Babe, published by Crest in 1958?

Edit: Based on what Allen Hubin found, it seems probable that Art Crockett was born in 1921.

Arthur Lyons dead

American private eye writer and film noir enthusiast Arthur Lyons has died. He's one of those American crime writers who have mysteriously been untranslated in Finnish. Almost only sign of him in Finnish is the video release of Slow Burn (1986), a TV film based on one of his Jacob Asch novels (the Finnish title of the movie is also Slow Burn). I haven't seen it myself, but I've talked about it with Tapani Maskula, the Turun Sanomat movie critic and one of the best experts on American crime cinema in Finland (and maybe in the whole world as well), and he said he liked the film very much.

Here's a lengthy piece by J. Kingston Pierce at The Rap Sheet, and here's Steve Lewis and Mystery*File, providing bibliographic info.

Poe's Arthur Gordon Pym

I read the recent Finnish translation of Edgar Allan Poe's only novel, The Narrative of Arthur Gordon Pym (it came out from Teos, translated by Jaana Kapari, who's most famous for her work on the Harry Potters). It's the first translation almost in hundred years, since the last one came out in 1915, if I remember correctly (it came out in two parts and I've seen it only once, and then it was only the first part and it had no covers and was missing some of the last pages - so you can gather it's pretty scarce; the actual first edition from 1903 I haven't seen).

The book isn't exactly a part of the Poe canon. There are parts which are boring as hell. Some of the bits are powerful. Everyone thinks the book stops in the middle of the action - maybe it was due to Poe's alcoholism or something like that. Poe constructs, however, a pretty thick theoretical (and also rather jokey) frame around the narrative that's supposedly written by the real Pym, and ending the book as it does must've been Poe's deliberate decision. Nevertheless, the ending with the scream "Tekeli-li!" is sure to get stuck in the reader's mind.

I found out that Poe got some inspiration from J.C. Symmes's theory of Hollow Earth that were circulating around the time Poe wrote his novel. It makes the ending even more powerful. No wonder that Jules Verne wrote a sequel to the novel, called The Antarctic Mystery. (Here's a pace of Poe-related fan fiction, there may be some stuff related to the Pym adventure.)

I wrote a review of the novel for the Kulttuurivihkot magazine. It will be out only in some months, so I thought it would be appropriate to already post it. It's here (in Finnish, of course). Note on the text: I didn't think that the translator Kapari had much evidence for her suggestion that the book might be autobiographical, but there seem to be others who think the same, and actually it seems it's a consensus on the book. I don't really see much relevance to the idea of reducing the book to Poe's life, and I can't quite gather how all this relates to the idea of the United States's identity, as some scholars seem to say. Maybe I should've gone to greater lengths about this.

(By the way, here's my earlier take on Poe's short stories.)

Wooster and Lord Wimsey in bed

This wasn't a joke. There is a book in which P.G. Wodehouse's hero, Bertie Wooster, and Dorothy Sayers's amateur sleuth, Lord Wimsey, are having a fucking contest. The book is a bit of mystery to me, in the vein of the Pietro Aretino book I was talking about before.

The book is called Himon temppeli in Finnish (The Temple of Lust) and it was published here in 1972. It's written by someone called "Phoege Kisshagen". The original title is given as Memoires d'une procureuse anglaise and that book certainly exists. It's a French erotic book published originally anonymously in the late 19th century. The book is supposed to be a memoirs of a madame in the 18th century London. Now, Phoebe Kisshagen is the main character of the book, but her name doesn't really feel like a real 18th or 19th century English name. I can't find enough about the original French book on-line, so I can't check whether the hero of the book is also "Phoebe Kisshagen".

But what about Bertie Wooster and Lord Wimsey? How can they be in a book that was published originally in 1891? I don't have the answer, but here they are. Wooster is a client of Phoebe Kisshagen's brothel and he gets into a fight with young Wimsey. Wimsey claims that Wooster is no longer the lover he once was and Wooster sets out to prove his reputation. He asks Madame Kisshagen to get two virgins - he and Wimsey would compete about which one breaks his girl first. Wooster wins - he seduces the girl and takes her in fourteen minutes and 37 seconds. Wooster dies afterwards, however, from exhaustion.

I believe this book is a hoax, but based loosely on the original Memoires d'une procureuse anglaise, rewritten by a Danish or Swedish porn hack, and no matter what I said earlier, I believe such is also the case with Pietro Aretino's memoirs. Oh the wonders of porn publishing!

Apurahoista vielä

Hallituksen hanke etenee: apurahoista eläkettä. Hieno homma - nyt vain pitäisi saada niitä apurahoja.

Hard Case's 50th book

Here's a sample of Hard Case Crime's 50th book, coming soon. And the cover, of course. It's great, as ever.

I was talking with a Finnish publisher about something similar (still a bit of hush-hush) and he said to me: "With that kind of covers no one takes you seriously in Finland. And the libraries won't take them." I'm seriously hoping he's wrong.

A Kompleksi interview (and also some review!)

Here's a longish interview with my friend pHinn AKA Erkki Rautio who does very nice anti-glam electro with his band Kompleksi.

Apurahapäätökset julkisiksi!

(Sorry - I'll have to betray my earlier promise about writing in English. It's something that just came up.)

En ole saanut apurahoja yli vuoteen. Tänään tuli uusin päätös - sähköpostiviestissä (kas kun ei tekstarilla!) ilmoitettiin, että apurahataho ei ole katsonut voivansa suostua hakemukseeni. Syytä ei mainittu, niin kuin näissä ei koskaan mainitakaan: apurahapäätökset eivät ole julkisia eikä niistä voi valittaa.

Ymmärrän jälkimmäisen pointin - mihin muka voisi vedota, jos haluaisi kumota kielteisen apurahapäätöksen? "Teen parempia kirjoja kuin tuo tuossa"? Mutta haluaisin ilman muuta ja välittömästi, että apurahapäätökset olisivat julkisia. Minä olen kohta vuoden elättänyt itseäni olemattomilla sivuhommilla, jotka haittaavat varsinaista työtäni ja joita en aina pysty tekemään kunnolla, koska yritän kuitenkin aina joka päivä päästä eteenpäin käsillä olevissa kirjaprojekteissa. Olisi vähitellen jo hauska tietää, mistä on kyse - teenkö huonoja hakemuksia, ovatko hankkeeni huonoja, vaikutanko saamattomalta kirjantekijältä vai onko minua vastaan salaliitto? En usko noista mihinkään, mutta silloin vasta perustelut olisivatkin kiinnostavia. Ehkä apurahojen myöntämiseen liittyy kähmintää?

Olenkin kuullut kerrottavan, että erään suuren yliopiston rehtorin tytär saa aina apurahaa, vaikka hänen tutkimuksensa ovatkin tavanomaisia ja jopa keskinkertaisia. Samaten kuulin juuri, että eräs rahasto oli pistänyt poikki erään väitöskirjaa tekevän tutkijan apurahat, vaikka jäljellä piti olla vielä vuosi. Syytä ei - tietenkään - ilmoitettu. Eräs toinen tuttu taas kertoi olleensa mukana auttamassa opiskelijoiden apurahojen käsittelyssä: lopulliset päätökset tehtiin täysin riippumatta siitä, keitä hän oli suositellut, eikä suinkaan paremmuusjärjestyksessä. Ehkä joukossa oli hyvä veli/sisar -verkostojen jälkikasvua?

Jani Leinonen puhui asiasta ohimennen Veli-lehden haastattelussaan, jossa hän totesi jotenkin niin että hän kritisoi apurahajärjestelmää, koska se on yhtä avoin systeemi kuin Ässä-arvan ostaminen R-kioskilta. Päätöksenteossa korostetaan nykyään avoimuutta, sitä että päätöksenteko on läpinäkyvää - mutta apurahoja tällainen ajattelu ei jostain syystä koske. Haluaisin kuulla jonkin perustelun. Jos apurahoja myöntävät tahot vetoavat tässä siihen, että päätöksiä ei ehditä perustella, niin aika huonoissa kantimissa ovat kriteerit pitää päätösten takana olevat pöytäkirjat salaisina. (Olen kerran kysynyt suoraan sähköpostilla, miksi en saanut apurahaa - epäilin että se johtui siitä, että olisin jättänyt tekemättä selvityksen saadusta apurahasta. Tähän vastattiin suoraselkäisesti ja sanottiin, että en saanut apurahaa, koska olin saanut sitä jo edellisenä vuonna. Tähän meni ehkä noin 15 sekuntia.)

Tänään saamassani apurahapäätöksessä todettiin, että hakemuksia tulee nykyään todella paljon ja kaikille ei voi myöntää apurahoja. Jos kerran tilanne on tämä - ja miksei olisi: tohtoreita työnnetään yliopistoista pihalle kymmeniä viikossa ja samaan aikaan free-toimittajia tulee ammattikorkeista niin paljon että osan on pakko ruveta keksimään helppoja kirjaideoita toteutettavaksi OTO -, niin sitten sitä pitää joko muuttaa tai sitten siihen pitää tulla helpotus: kirjailijoille ja taiteilijoille pitää ruveta maksamaan kansalaispalkkaa tai perustuloa. Se ei olisi edes vastikkeetonta (perustulon vastustajien lempisana), koska silloin saataisiin vastikkeeksi teoksia ja taidenäyttelyitä ja muuta. (Samalla apurahatahot voisivat ruveta tukemaan biotieteitä ja muuta, josta Suomi saa kaivattuja innovaatioita. No, ongelmahan tässä olisi tietenkin se, että apurahatahot lakkaisivat kokonaan maksamasta apurahoja kirjailijoille ja taiteilijoille vedoten siihen, että hehän saavat muutenkin 350 euroa kuussa - verottomana!)

Olen kirjoittanut aiheesta täällä.

Don't worry

I've been writing mostly in Finnish for some days now, but don't worry: I'll get back to the regular language soon. I'll be covering the fucking contest between Lord Wimsey and Bertie Wooster in a coming post! You just can't wait...

Susan Kurosen tekijänpalkkio kelpaisi minullekin

(Short comment on Finnish politics. Or at least something close to politics.)

Lehdistössä ja varmaan muussakin mediassa - jota en yleensä seuraa, kovin intensiivisesti ainakaan - on vähän naureskeltu sille, että Susan Kuronen sai Matti Vanhas -kirjastaan tekijänpalkkioina noin 4000 euroa. (Olikohan oikea summa 4207 euroa, en jaksa hakea tietoa enää.)

Mitäs nauramista siinä on? Minulle tuo summa kelpaisi koska tahansa. Jos teen vuodessa kaksi kokonaista kirjaa ja vaikka toimitan yhden novellikoosteen (kuten kohta puoliin ilmestyvän seksinovellikokoelman), niin tuloni ovat noin 4207 euron luokkaa. (Minulla on pieni veroprosentti.)

Kustantajien palkkiot tekijöille ovat pieniä. En tiedä, onko yleisön ja ehkä mediankin käsitys kirjailijan ammatista jotenkin hämärtynyt, mutta ei sillä elä - ei ilman apurahoja tai olemattomia keikkahommia, joita tekee vasemmalla kädellä voidakseen edes kerran viikossa omistautua varsinaiselle työlleen. (Yleensä näistä keikkahommista tulee se varsinainen työ.) Minun näkökulmastani Susan Kuronen teki huomattavan suuren summan kirjallaan - varsinkin kun hän kirjoitti vain omasta elämästään. Ja kirja on lyhyt - siinä on vain 164 melko pienikokoista sivua. Minullekin kelpaa heti, kun joku kustantaja - ihan kuka vain! ilmoittautukaa! - antaa minulle tuollaiset rahat ja pyytää kirjoittamaan noin 80-90 liuskaa omasta elämästäni. Lupaan rajuja paljastuksia lähipiiristäni!

Niin, piti siis sanoa, että kun julkisuudessa esiintyvät yleensä vain nämä ilkkaremekset, joille kirjailijuus on ainoa ammatti (millä tarkoitan sitä, että heidän ei tarvitse väsäillä kolumneja paikallislehteen tai käydä opettamassa kahtena päivänä kuussa Jokikulman kansalaisopistossa), niin ehkäpä lukijat luulevat, että kirjailijoilla on kaikilla helppoa ja lokoisaa: rahaa virtaa sisään ovista ja ikkunoista. Ja siksi on pidetty säälittävänä, että Susan Kuronen sai kirjallaan 4207 euroa. Vaikka ainoa asia, mikä siinä on säälittävää, on se, että kustantaja on joko maksanut järjettömän kokoiset ennakot tai ostava yleisö on ns. löytänyt kirjan ja hamstrannut sitä suuria määriä.

(Muutenkin olen taas sattuneesta syystä (likviditeettiongelmia) pohtinut kirjailijoiden ja taiteilijoiden toimeentulo-ongelmia. Ajattelin jossain vaiheessa kaivaa naftaliinista ideani siitä, että perustulokokeilu ulotettaisiin ensimmäisenä koskemaan taiteilijoita ja kirjailijoita. Eipä ainakaan kukaan tulisi urputtamaan vastikkeettomasta rahasta, kun joka vuosi ilmestyisi uusia kirjoja tai avattaisiin uusia näyttelyitä. Mutta tuskinpa Sata-komitea minua kuuntelee.)

Länkkäriseuran uudet sivut

(About the new blog of The Finnish Western Society whose magazine, Ruudinsavu/Gunsmoke, I edit.)

Monet ovat epäilleet, että Länkkäriseura on lakkautettu, kun nettisivut eivät toimi. Uudet löytyvät täältä - alkoi olla jo liian noloa, että vanhoja sivua ei päivitetä. Blogimuotoiset sivut eivät ole täydelliset ollakseen viralliset sivut, mutta kaikki muu näytti olevan nyt liian vaikeaa tai monimutkaista, ainakin meille. Näillä näkymin vanhat sivut jäävät olemaan, vaikka ne voivatkin hämätä. Uusin Ruudinsavu on vastikään ilmestynyt ja on aivan näinä päivinä haettavissa Akateemisesta - sivuja on pitkästä aikaa kunnon määrä ja juttujen aiheina sellaista klassikkokamaa kuin Gary Cooper, Anthony Mann ja Jesse James. Myös Konni Zilliacuksesta ja tämän siirtolaisnovelleista on pitkä artikkeli, sekä tietenkin vakiopalstoja.

New Sherlock Holmes covers

Here's a set of the new Sherlock Holmes covers for Penguin. Quite well-done pastiche of British pulp, mixed with some of German Expressionistic cinema and some old Hollywood poster art. (Hat tip to The Rap Sheet!)

Fallen Angels

I bought, um, maybe last Summer three VHS cassettes very cheap from a thrift store. They contained all the episodes of the second season of the neo-noir TV mini-series Fallen Angels (1995) whose episodes were based on stories by famous and not so famous pulp and noir writers of bygone days. I don't know if the series has been released on DVD, but I think the purchase was a nice bargain. I don't also remember if the series was ever shown in Finland or if it came here only on video.

The series is uneven. Some of the episodes are pretty mediocre, some due to the weak original story, some due to weak directors or actors. I think the weakest is "Tomorrow I Die", based on Mickey Spillane's short story (from Cavalier, February 1956). It's just not believable and all the action these people make seem wrong. The ending is downright laughable.

Agnieszka Holland's "Red Wind", from the Raymond Chandler story (Dime Detective, January 1938), feels pretty uneven too: the artificial studio look, with the sets that you never mistake for reality, doesn't quite fit the Chandler I know, and Danny Glover as the black Marlowe - even though he's quite good - seems only a joke. The plot is what it is - I'm sure that if Holland had sent Chandler a telegram asking "Who killed who? And who doublecrossed who?", Chandler would've sent back a telegram saying "I don't know."

Some of the strongest ones include "No Escape", based on a Bruno Fischer story (from Detective Tales, January 1949) and written by Scott McGehee and David Siegel, the makers of Suture and The Deep End. The story is strong and it's easy to see why McGehee and Siegel were drawn to it - in the story, the female lead faces the same kind of obstacles as in The Deep End. In this, everything is just more violent and menacing.

Also strong is "The Professional", from a David Goodis story (as Professional Man, Manhunt, October 1953), directed by Steven Soderbergh, who's shown his love and interest for noir in several films. This one, written by Howard Rodman, plays with the idea that the professional killer of the story is actually a homosexual. The style is cool and detached, but also seems a bit too artificial for Goodis - at least the story has been taken into a timeless art deco world, that's pretty alien to Goodis. I think Rodman is going to talk about this episode at NoirCon.

Other episodes include two Cornell Woolrich versions which were okay, a Dashiell Hammett piece ("Fly-Paper", from Black Mask, August 1929, in which Christopher Lloyd makes a believable Continental Op) and a boxing story written by Evan Hunter. That was okay, too, but I don't seem to remember much of it now. The Walter Mosley piece, "Fearless", seems a bit out of context here, since it's the only new story in the bunch. It's set just after WWII, though. (The story was first published in the anthology Spooks, Spies, and Private Eyes in 1995.)

One of the weakest points in the series is actually the retro feel. Okay, the sets are nice, music is great, it's just that it's too obvious. Saxophone, guns, smoking, cocktails, the art deco lounges at hotels... it becomes a bit corny in the end. And it's corny in the epilogue that was directed by Phil Joanou - at least when you watch it nine times. What's corny is that every woman looks like their hair was made in 1995 and not in 1945 or 1955. (With the possible exception of Marcia Gay Harden in "No Escape".)

Nice try, though, and I'd really like to see another Fallen Angels: another nine episodes of classy neo-noir. Maybe you could do it now with new stories. There's lots of interesting, intriguing, electrifying, utterly satisfying noir out there, you know.

Linkola, Risto Hannula ja koululaiset

(Strictly about stuff of Finnish concern only. Next post: the Fallen Angels neo-noir TV show.)

Pentti Linkola kirjoitti tänään (siis keskiviikkona 5.3.) Hesarin yleisönosastolla ja toivoi, että Stora Enso pitäisi kiinni päätöksestään ja sulkisi Kemijärven sellutehtaan. Säilyisivät edes vähätkin Lapin metsät. On kai periaatteessa jotain liikuttavaa siinä, että Linkola haluaa nimenomaan Suomen metsien säilyvän - eiköhän Stora Enso ne puut kaada sitten jostain muualta.

Linkola vetosi, niin kuin usein ennenkin, siihen, että Suomi pärjäsi hyvin aikana ennen teollistumista ja metsäteollisuutta. Hän luetteli lukuisia agraariyhteiskunnan ammatteja, joita ihmiset voisivat Kemijärvelläkin hyvin harjoittaa, ja sanoi, että ne kuuluivat aikaan ja yhteiskuntaan, jossa ei tunnettu identiteettikriisejä. Enpä tiedä. Melkein mikä tahansa vanha suomalainen elokuva kertoo maailmasta, jossa nimenomaan on identiteettikriisejä. Esimerkiksi Niskavuoret: mistä muustakaan niissä on kyse kuin identiteettikriiseistä? (Ehkä Linkola vetoaisi siihen, että ne olivat alun perin häikäilemättömän ja opportunistisen kommunistin kirjoittamia eivätkä todellisia kuvia Suomesta.)

Mietin myös Ville Paakonmaan Pohjois-Karjalaan sijoittuvaa huutolaisromaania Taivas kuvastuu veteen (1955), josta olen kirjoittanut kirjassani Unohdetut kirjailijat 2 (BTJ 2007). Siinä karuissa oloissa elävää nuorta poikaa pahoinpidellään ja kiusataan niin paljon, että hän unohtaa oman nimensä. Samalla porukka varmasti koko ajan toteutti linkolalaista ihannetta metsä- ja maataloudesta. Päähenkilöä pidettiin nälässä, mutta eipä tuhlannut luonnonvaroja.

***

Olin todella järkyttynyt lukiessani Risto Hannulan kuolemasta tämän aamun Hesarissa. Soitin isälleni, joka tunsi Riston paremmin kuin minä, itse asiassa jo monen vuosikymmenen takaa, ja sanoin: "Yksi Suomen älykkäimmistä miehistä on mennyt." Isä oli järkyttynyt - hänkään ei tiennyt, vaikka kuuleman mukaan Demari oli julkistanut Riston kuoleman jo viime viikolla.

Hannula oli useiden suomalaisten sanomalehtien keskeinen kulttuurivaikuttaja, Satakunnan Kansan ja Uuden Suomen kulttuuritoimittaja ja lopulta Demarin kulttuuritoimituksen päällikkö. Hannula oli mukana perustamassa Pori Jazzia ja Dekkariseuraa ja sen lehteä Ruumiin kulttuuria - ilman häntä Suomi olisi monilta osin aivan erinäköinen maa kuin nyt on. Häntä ei välttämättä viehättänyt se, mihin suuntaan maailma meni jatkuvassa populaarikulttuurin toitotuksessaan, mutta hän sentään kykeni analysoimaan siitä monenlaisia osia.

Itse tunsin Riston lähinnä isän kautta. Istuimme pari kertaa baarissa kolmestaan ja juttelimme elokuvista. Muistan tehneeni vaikutuksen, kun haukuin William Wylerin elokuvia - nyt kun asiaa ajattelen, tuntuu että esiinnyin ja yritin tehdä vaikutusta. Sittemmin Risto tilasi tekemääni Pulp-lehteä ja lähetti minulle tapansa mukaan leikkeitä alan kirjailijoiden nekrologeista (ja Guardianillahan on vallan upeat nekrologit). Risto oli optimisti: kun hän törmäsi johonkin saksankieliseen artikkeliin vaikkapa länkkäreistä, hän kopioi sen ja lähetti minulle. En valitettavasti saanut niistä saksan taidoillani irti kuin ehkä otsikon kömpelön käännöksen.

Meillä jäi yksi duuni kesken. Olen yrittänyt saada kasaan Outsideria käsittelevää artikkelikokoelmaa ja Risto oli alustavasti lupautunut kirjoittamaan tekstin jostain vanhasta suosikistaan Outsiderin tuotannossa.

***

Hesaria vielä: lehdessä haastateltiin teinejä ja kyseltiin väkivallasta. Yksi haastateltavista, nuori tyttö, vastasi, että jotkut voi olla väkivaltaisia, jos joku on erirotuinen tai erinäköinen. Loistavaa, nuoriso!

Pietro Aretino's memoirs fake?

I have a Finnish paperback, published in 1974, that's said to have been written by Pietro Aretino, the famous satiricist and poet of the 16th century. The book is called Profane Memoirs or some such (Uskallettuja muistelmia in Finnish). No original title is given (or, actually, it's said on the back of the title page that no original title is known). The back cover copy claims that the text of the book was found in Venice after some floods and has never before been printed.

The catalogue of Sweden's Kungliga biblioteket says that the book Skamlösa memoarer was translated from "untitled Italian manuscript". The Swedish book was published in 1968.

Now, this seems like a hoax. The text however is full of stuff that no ordinary porn hack would know, for example an elaborate analysis of Michelangelo's work. And the fight and the duel scenes are quite well-written. This clearly isn't work of a Finnish or a Swedish writer.

I just can't find this book anywhere on-line. No site on Aretino says there's a book of Aretino's memoirs (and certainly not one that was found in Venice after the floods). Only books of Aretino's I find contain his poems, dialogues or plays - no prose.

If this were a hoax and published by some porn imprint, like, say, Olympia Press, you'd think it could be easily found on-line.

I find on Abebooks there's a book by "Aretino, Jr.", called Roman Hookers, Happy Hookers (Curtis 1973), but since that's later than the Swedish Skamlösa memoarer I don't think that has anything to do with the book here.

Can anyone shed any light on this? Is there a book that's claimed to be by Aretino containing his memoirs?

The porn anthology

My newest book is soon out. It's an anthology of porn and sex short stories, most of them having been published previously in porn mags or other venues of that sort. The stuff is mostly from the seventies, but there are also some stories from the sixties, one or two from the nineties. There are also some previously unpublished stories, an excerpt of a coming novel and a story written for this book (the one by Kirsti Ellilä).

The eighties were left out unintentionally. I had a short story by a renowned Finnish author in mind, but his widow refused the reprint rights - for totally understandable reasons, which I'm not at liberty to discuss; so I won't even name the author, even though he'd signed the story under his own name. I also thought at first that the frenzied story by Kari Nenonen (who's best known for his horror) came out in the eighties, but it's from 1992 (which represents the end of the eighties to me, in many ways).

The book will be out later this month. I'll keep you posted. Here's the table of contents (in Finnish):

Hannu Salama: Sovinistisika, Hymy 1/1976
Jorma Etto: Iloinen tarina tohtorista ja Lapista, teoksesta Rakastaa (1965)
Hans Selo: Minun ensilempeni, Jallu 5/1973
M. A. Numminen: Mies, Hymy 5/1976
Jorma Ojaharju: Tahallinen hengenvaaraan saattaminen, Kalle 9/1976
Harri Erkki: Juhlapäivälliset, Cocktail 20/1972 (ilmestynyt alun perin salanimellä Harry B. Erichs)
Kirsti Ellilä: Tärkeimmät asiat, aiemmin julkaisematon
Kari Nenonen: Tarina Mumle Isomunasta, norjalainen kansansatu, teoksesta Hulkkonen: Tulen viemää (1992)
Veikko Pietilä: Kolme monologia vanhasta aiheesta, teoksesta Rakastaa (1965)
Riku Korhonen: Mökkipano, katkelma tulevasta romaanista
Petra Oinonen: Kolme fantasiaani, Regina 5/2006
Tuomas Kyrö: Toimitusjohtaja, Image 5-6/2007