Wooster and Lord Wimsey in bed

This wasn't a joke. There is a book in which P.G. Wodehouse's hero, Bertie Wooster, and Dorothy Sayers's amateur sleuth, Lord Wimsey, are having a fucking contest. The book is a bit of mystery to me, in the vein of the Pietro Aretino book I was talking about before.

The book is called Himon temppeli in Finnish (The Temple of Lust) and it was published here in 1972. It's written by someone called "Phoege Kisshagen". The original title is given as Memoires d'une procureuse anglaise and that book certainly exists. It's a French erotic book published originally anonymously in the late 19th century. The book is supposed to be a memoirs of a madame in the 18th century London. Now, Phoebe Kisshagen is the main character of the book, but her name doesn't really feel like a real 18th or 19th century English name. I can't find enough about the original French book on-line, so I can't check whether the hero of the book is also "Phoebe Kisshagen".

But what about Bertie Wooster and Lord Wimsey? How can they be in a book that was published originally in 1891? I don't have the answer, but here they are. Wooster is a client of Phoebe Kisshagen's brothel and he gets into a fight with young Wimsey. Wimsey claims that Wooster is no longer the lover he once was and Wooster sets out to prove his reputation. He asks Madame Kisshagen to get two virgins - he and Wimsey would compete about which one breaks his girl first. Wooster wins - he seduces the girl and takes her in fourteen minutes and 37 seconds. Wooster dies afterwards, however, from exhaustion.

I believe this book is a hoax, but based loosely on the original Memoires d'une procureuse anglaise, rewritten by a Danish or Swedish porn hack, and no matter what I said earlier, I believe such is also the case with Pietro Aretino's memoirs. Oh the wonders of porn publishing!

Apurahoista vielä

Hallituksen hanke etenee: apurahoista eläkettä. Hieno homma - nyt vain pitäisi saada niitä apurahoja.

Hard Case's 50th book

Here's a sample of Hard Case Crime's 50th book, coming soon. And the cover, of course. It's great, as ever.

I was talking with a Finnish publisher about something similar (still a bit of hush-hush) and he said to me: "With that kind of covers no one takes you seriously in Finland. And the libraries won't take them." I'm seriously hoping he's wrong.

A Kompleksi interview (and also some review!)

Here's a longish interview with my friend pHinn AKA Erkki Rautio who does very nice anti-glam electro with his band Kompleksi.

Apurahapäätökset julkisiksi!

(Sorry - I'll have to betray my earlier promise about writing in English. It's something that just came up.)

En ole saanut apurahoja yli vuoteen. Tänään tuli uusin päätös - sähköpostiviestissä (kas kun ei tekstarilla!) ilmoitettiin, että apurahataho ei ole katsonut voivansa suostua hakemukseeni. Syytä ei mainittu, niin kuin näissä ei koskaan mainitakaan: apurahapäätökset eivät ole julkisia eikä niistä voi valittaa.

Ymmärrän jälkimmäisen pointin - mihin muka voisi vedota, jos haluaisi kumota kielteisen apurahapäätöksen? "Teen parempia kirjoja kuin tuo tuossa"? Mutta haluaisin ilman muuta ja välittömästi, että apurahapäätökset olisivat julkisia. Minä olen kohta vuoden elättänyt itseäni olemattomilla sivuhommilla, jotka haittaavat varsinaista työtäni ja joita en aina pysty tekemään kunnolla, koska yritän kuitenkin aina joka päivä päästä eteenpäin käsillä olevissa kirjaprojekteissa. Olisi vähitellen jo hauska tietää, mistä on kyse - teenkö huonoja hakemuksia, ovatko hankkeeni huonoja, vaikutanko saamattomalta kirjantekijältä vai onko minua vastaan salaliitto? En usko noista mihinkään, mutta silloin vasta perustelut olisivatkin kiinnostavia. Ehkä apurahojen myöntämiseen liittyy kähmintää?

Olenkin kuullut kerrottavan, että erään suuren yliopiston rehtorin tytär saa aina apurahaa, vaikka hänen tutkimuksensa ovatkin tavanomaisia ja jopa keskinkertaisia. Samaten kuulin juuri, että eräs rahasto oli pistänyt poikki erään väitöskirjaa tekevän tutkijan apurahat, vaikka jäljellä piti olla vielä vuosi. Syytä ei - tietenkään - ilmoitettu. Eräs toinen tuttu taas kertoi olleensa mukana auttamassa opiskelijoiden apurahojen käsittelyssä: lopulliset päätökset tehtiin täysin riippumatta siitä, keitä hän oli suositellut, eikä suinkaan paremmuusjärjestyksessä. Ehkä joukossa oli hyvä veli/sisar -verkostojen jälkikasvua?

Jani Leinonen puhui asiasta ohimennen Veli-lehden haastattelussaan, jossa hän totesi jotenkin niin että hän kritisoi apurahajärjestelmää, koska se on yhtä avoin systeemi kuin Ässä-arvan ostaminen R-kioskilta. Päätöksenteossa korostetaan nykyään avoimuutta, sitä että päätöksenteko on läpinäkyvää - mutta apurahoja tällainen ajattelu ei jostain syystä koske. Haluaisin kuulla jonkin perustelun. Jos apurahoja myöntävät tahot vetoavat tässä siihen, että päätöksiä ei ehditä perustella, niin aika huonoissa kantimissa ovat kriteerit pitää päätösten takana olevat pöytäkirjat salaisina. (Olen kerran kysynyt suoraan sähköpostilla, miksi en saanut apurahaa - epäilin että se johtui siitä, että olisin jättänyt tekemättä selvityksen saadusta apurahasta. Tähän vastattiin suoraselkäisesti ja sanottiin, että en saanut apurahaa, koska olin saanut sitä jo edellisenä vuonna. Tähän meni ehkä noin 15 sekuntia.)

Tänään saamassani apurahapäätöksessä todettiin, että hakemuksia tulee nykyään todella paljon ja kaikille ei voi myöntää apurahoja. Jos kerran tilanne on tämä - ja miksei olisi: tohtoreita työnnetään yliopistoista pihalle kymmeniä viikossa ja samaan aikaan free-toimittajia tulee ammattikorkeista niin paljon että osan on pakko ruveta keksimään helppoja kirjaideoita toteutettavaksi OTO -, niin sitten sitä pitää joko muuttaa tai sitten siihen pitää tulla helpotus: kirjailijoille ja taiteilijoille pitää ruveta maksamaan kansalaispalkkaa tai perustuloa. Se ei olisi edes vastikkeetonta (perustulon vastustajien lempisana), koska silloin saataisiin vastikkeeksi teoksia ja taidenäyttelyitä ja muuta. (Samalla apurahatahot voisivat ruveta tukemaan biotieteitä ja muuta, josta Suomi saa kaivattuja innovaatioita. No, ongelmahan tässä olisi tietenkin se, että apurahatahot lakkaisivat kokonaan maksamasta apurahoja kirjailijoille ja taiteilijoille vedoten siihen, että hehän saavat muutenkin 350 euroa kuussa - verottomana!)

Olen kirjoittanut aiheesta täällä.

Don't worry

I've been writing mostly in Finnish for some days now, but don't worry: I'll get back to the regular language soon. I'll be covering the fucking contest between Lord Wimsey and Bertie Wooster in a coming post! You just can't wait...

Susan Kurosen tekijänpalkkio kelpaisi minullekin

(Short comment on Finnish politics. Or at least something close to politics.)

Lehdistössä ja varmaan muussakin mediassa - jota en yleensä seuraa, kovin intensiivisesti ainakaan - on vähän naureskeltu sille, että Susan Kuronen sai Matti Vanhas -kirjastaan tekijänpalkkioina noin 4000 euroa. (Olikohan oikea summa 4207 euroa, en jaksa hakea tietoa enää.)

Mitäs nauramista siinä on? Minulle tuo summa kelpaisi koska tahansa. Jos teen vuodessa kaksi kokonaista kirjaa ja vaikka toimitan yhden novellikoosteen (kuten kohta puoliin ilmestyvän seksinovellikokoelman), niin tuloni ovat noin 4207 euron luokkaa. (Minulla on pieni veroprosentti.)

Kustantajien palkkiot tekijöille ovat pieniä. En tiedä, onko yleisön ja ehkä mediankin käsitys kirjailijan ammatista jotenkin hämärtynyt, mutta ei sillä elä - ei ilman apurahoja tai olemattomia keikkahommia, joita tekee vasemmalla kädellä voidakseen edes kerran viikossa omistautua varsinaiselle työlleen. (Yleensä näistä keikkahommista tulee se varsinainen työ.) Minun näkökulmastani Susan Kuronen teki huomattavan suuren summan kirjallaan - varsinkin kun hän kirjoitti vain omasta elämästään. Ja kirja on lyhyt - siinä on vain 164 melko pienikokoista sivua. Minullekin kelpaa heti, kun joku kustantaja - ihan kuka vain! ilmoittautukaa! - antaa minulle tuollaiset rahat ja pyytää kirjoittamaan noin 80-90 liuskaa omasta elämästäni. Lupaan rajuja paljastuksia lähipiiristäni!

Niin, piti siis sanoa, että kun julkisuudessa esiintyvät yleensä vain nämä ilkkaremekset, joille kirjailijuus on ainoa ammatti (millä tarkoitan sitä, että heidän ei tarvitse väsäillä kolumneja paikallislehteen tai käydä opettamassa kahtena päivänä kuussa Jokikulman kansalaisopistossa), niin ehkäpä lukijat luulevat, että kirjailijoilla on kaikilla helppoa ja lokoisaa: rahaa virtaa sisään ovista ja ikkunoista. Ja siksi on pidetty säälittävänä, että Susan Kuronen sai kirjallaan 4207 euroa. Vaikka ainoa asia, mikä siinä on säälittävää, on se, että kustantaja on joko maksanut järjettömän kokoiset ennakot tai ostava yleisö on ns. löytänyt kirjan ja hamstrannut sitä suuria määriä.

(Muutenkin olen taas sattuneesta syystä (likviditeettiongelmia) pohtinut kirjailijoiden ja taiteilijoiden toimeentulo-ongelmia. Ajattelin jossain vaiheessa kaivaa naftaliinista ideani siitä, että perustulokokeilu ulotettaisiin ensimmäisenä koskemaan taiteilijoita ja kirjailijoita. Eipä ainakaan kukaan tulisi urputtamaan vastikkeettomasta rahasta, kun joka vuosi ilmestyisi uusia kirjoja tai avattaisiin uusia näyttelyitä. Mutta tuskinpa Sata-komitea minua kuuntelee.)

Länkkäriseuran uudet sivut

(About the new blog of The Finnish Western Society whose magazine, Ruudinsavu/Gunsmoke, I edit.)

Monet ovat epäilleet, että Länkkäriseura on lakkautettu, kun nettisivut eivät toimi. Uudet löytyvät täältä - alkoi olla jo liian noloa, että vanhoja sivua ei päivitetä. Blogimuotoiset sivut eivät ole täydelliset ollakseen viralliset sivut, mutta kaikki muu näytti olevan nyt liian vaikeaa tai monimutkaista, ainakin meille. Näillä näkymin vanhat sivut jäävät olemaan, vaikka ne voivatkin hämätä. Uusin Ruudinsavu on vastikään ilmestynyt ja on aivan näinä päivinä haettavissa Akateemisesta - sivuja on pitkästä aikaa kunnon määrä ja juttujen aiheina sellaista klassikkokamaa kuin Gary Cooper, Anthony Mann ja Jesse James. Myös Konni Zilliacuksesta ja tämän siirtolaisnovelleista on pitkä artikkeli, sekä tietenkin vakiopalstoja.

New Sherlock Holmes covers

Here's a set of the new Sherlock Holmes covers for Penguin. Quite well-done pastiche of British pulp, mixed with some of German Expressionistic cinema and some old Hollywood poster art. (Hat tip to The Rap Sheet!)

Fallen Angels

I bought, um, maybe last Summer three VHS cassettes very cheap from a thrift store. They contained all the episodes of the second season of the neo-noir TV mini-series Fallen Angels (1995) whose episodes were based on stories by famous and not so famous pulp and noir writers of bygone days. I don't know if the series has been released on DVD, but I think the purchase was a nice bargain. I don't also remember if the series was ever shown in Finland or if it came here only on video.

The series is uneven. Some of the episodes are pretty mediocre, some due to the weak original story, some due to weak directors or actors. I think the weakest is "Tomorrow I Die", based on Mickey Spillane's short story (from Cavalier, February 1956). It's just not believable and all the action these people make seem wrong. The ending is downright laughable.

Agnieszka Holland's "Red Wind", from the Raymond Chandler story (Dime Detective, January 1938), feels pretty uneven too: the artificial studio look, with the sets that you never mistake for reality, doesn't quite fit the Chandler I know, and Danny Glover as the black Marlowe - even though he's quite good - seems only a joke. The plot is what it is - I'm sure that if Holland had sent Chandler a telegram asking "Who killed who? And who doublecrossed who?", Chandler would've sent back a telegram saying "I don't know."

Some of the strongest ones include "No Escape", based on a Bruno Fischer story (from Detective Tales, January 1949) and written by Scott McGehee and David Siegel, the makers of Suture and The Deep End. The story is strong and it's easy to see why McGehee and Siegel were drawn to it - in the story, the female lead faces the same kind of obstacles as in The Deep End. In this, everything is just more violent and menacing.

Also strong is "The Professional", from a David Goodis story (as Professional Man, Manhunt, October 1953), directed by Steven Soderbergh, who's shown his love and interest for noir in several films. This one, written by Howard Rodman, plays with the idea that the professional killer of the story is actually a homosexual. The style is cool and detached, but also seems a bit too artificial for Goodis - at least the story has been taken into a timeless art deco world, that's pretty alien to Goodis. I think Rodman is going to talk about this episode at NoirCon.

Other episodes include two Cornell Woolrich versions which were okay, a Dashiell Hammett piece ("Fly-Paper", from Black Mask, August 1929, in which Christopher Lloyd makes a believable Continental Op) and a boxing story written by Evan Hunter. That was okay, too, but I don't seem to remember much of it now. The Walter Mosley piece, "Fearless", seems a bit out of context here, since it's the only new story in the bunch. It's set just after WWII, though. (The story was first published in the anthology Spooks, Spies, and Private Eyes in 1995.)

One of the weakest points in the series is actually the retro feel. Okay, the sets are nice, music is great, it's just that it's too obvious. Saxophone, guns, smoking, cocktails, the art deco lounges at hotels... it becomes a bit corny in the end. And it's corny in the epilogue that was directed by Phil Joanou - at least when you watch it nine times. What's corny is that every woman looks like their hair was made in 1995 and not in 1945 or 1955. (With the possible exception of Marcia Gay Harden in "No Escape".)

Nice try, though, and I'd really like to see another Fallen Angels: another nine episodes of classy neo-noir. Maybe you could do it now with new stories. There's lots of interesting, intriguing, electrifying, utterly satisfying noir out there, you know.

Linkola, Risto Hannula ja koululaiset

(Strictly about stuff of Finnish concern only. Next post: the Fallen Angels neo-noir TV show.)

Pentti Linkola kirjoitti tänään (siis keskiviikkona 5.3.) Hesarin yleisönosastolla ja toivoi, että Stora Enso pitäisi kiinni päätöksestään ja sulkisi Kemijärven sellutehtaan. Säilyisivät edes vähätkin Lapin metsät. On kai periaatteessa jotain liikuttavaa siinä, että Linkola haluaa nimenomaan Suomen metsien säilyvän - eiköhän Stora Enso ne puut kaada sitten jostain muualta.

Linkola vetosi, niin kuin usein ennenkin, siihen, että Suomi pärjäsi hyvin aikana ennen teollistumista ja metsäteollisuutta. Hän luetteli lukuisia agraariyhteiskunnan ammatteja, joita ihmiset voisivat Kemijärvelläkin hyvin harjoittaa, ja sanoi, että ne kuuluivat aikaan ja yhteiskuntaan, jossa ei tunnettu identiteettikriisejä. Enpä tiedä. Melkein mikä tahansa vanha suomalainen elokuva kertoo maailmasta, jossa nimenomaan on identiteettikriisejä. Esimerkiksi Niskavuoret: mistä muustakaan niissä on kyse kuin identiteettikriiseistä? (Ehkä Linkola vetoaisi siihen, että ne olivat alun perin häikäilemättömän ja opportunistisen kommunistin kirjoittamia eivätkä todellisia kuvia Suomesta.)

Mietin myös Ville Paakonmaan Pohjois-Karjalaan sijoittuvaa huutolaisromaania Taivas kuvastuu veteen (1955), josta olen kirjoittanut kirjassani Unohdetut kirjailijat 2 (BTJ 2007). Siinä karuissa oloissa elävää nuorta poikaa pahoinpidellään ja kiusataan niin paljon, että hän unohtaa oman nimensä. Samalla porukka varmasti koko ajan toteutti linkolalaista ihannetta metsä- ja maataloudesta. Päähenkilöä pidettiin nälässä, mutta eipä tuhlannut luonnonvaroja.

***

Olin todella järkyttynyt lukiessani Risto Hannulan kuolemasta tämän aamun Hesarissa. Soitin isälleni, joka tunsi Riston paremmin kuin minä, itse asiassa jo monen vuosikymmenen takaa, ja sanoin: "Yksi Suomen älykkäimmistä miehistä on mennyt." Isä oli järkyttynyt - hänkään ei tiennyt, vaikka kuuleman mukaan Demari oli julkistanut Riston kuoleman jo viime viikolla.

Hannula oli useiden suomalaisten sanomalehtien keskeinen kulttuurivaikuttaja, Satakunnan Kansan ja Uuden Suomen kulttuuritoimittaja ja lopulta Demarin kulttuuritoimituksen päällikkö. Hannula oli mukana perustamassa Pori Jazzia ja Dekkariseuraa ja sen lehteä Ruumiin kulttuuria - ilman häntä Suomi olisi monilta osin aivan erinäköinen maa kuin nyt on. Häntä ei välttämättä viehättänyt se, mihin suuntaan maailma meni jatkuvassa populaarikulttuurin toitotuksessaan, mutta hän sentään kykeni analysoimaan siitä monenlaisia osia.

Itse tunsin Riston lähinnä isän kautta. Istuimme pari kertaa baarissa kolmestaan ja juttelimme elokuvista. Muistan tehneeni vaikutuksen, kun haukuin William Wylerin elokuvia - nyt kun asiaa ajattelen, tuntuu että esiinnyin ja yritin tehdä vaikutusta. Sittemmin Risto tilasi tekemääni Pulp-lehteä ja lähetti minulle tapansa mukaan leikkeitä alan kirjailijoiden nekrologeista (ja Guardianillahan on vallan upeat nekrologit). Risto oli optimisti: kun hän törmäsi johonkin saksankieliseen artikkeliin vaikkapa länkkäreistä, hän kopioi sen ja lähetti minulle. En valitettavasti saanut niistä saksan taidoillani irti kuin ehkä otsikon kömpelön käännöksen.

Meillä jäi yksi duuni kesken. Olen yrittänyt saada kasaan Outsideria käsittelevää artikkelikokoelmaa ja Risto oli alustavasti lupautunut kirjoittamaan tekstin jostain vanhasta suosikistaan Outsiderin tuotannossa.

***

Hesaria vielä: lehdessä haastateltiin teinejä ja kyseltiin väkivallasta. Yksi haastateltavista, nuori tyttö, vastasi, että jotkut voi olla väkivaltaisia, jos joku on erirotuinen tai erinäköinen. Loistavaa, nuoriso!

Pietro Aretino's memoirs fake?

I have a Finnish paperback, published in 1974, that's said to have been written by Pietro Aretino, the famous satiricist and poet of the 16th century. The book is called Profane Memoirs or some such (Uskallettuja muistelmia in Finnish). No original title is given (or, actually, it's said on the back of the title page that no original title is known). The back cover copy claims that the text of the book was found in Venice after some floods and has never before been printed.

The catalogue of Sweden's Kungliga biblioteket says that the book Skamlösa memoarer was translated from "untitled Italian manuscript". The Swedish book was published in 1968.

Now, this seems like a hoax. The text however is full of stuff that no ordinary porn hack would know, for example an elaborate analysis of Michelangelo's work. And the fight and the duel scenes are quite well-written. This clearly isn't work of a Finnish or a Swedish writer.

I just can't find this book anywhere on-line. No site on Aretino says there's a book of Aretino's memoirs (and certainly not one that was found in Venice after the floods). Only books of Aretino's I find contain his poems, dialogues or plays - no prose.

If this were a hoax and published by some porn imprint, like, say, Olympia Press, you'd think it could be easily found on-line.

I find on Abebooks there's a book by "Aretino, Jr.", called Roman Hookers, Happy Hookers (Curtis 1973), but since that's later than the Swedish Skamlösa memoarer I don't think that has anything to do with the book here.

Can anyone shed any light on this? Is there a book that's claimed to be by Aretino containing his memoirs?

The porn anthology

My newest book is soon out. It's an anthology of porn and sex short stories, most of them having been published previously in porn mags or other venues of that sort. The stuff is mostly from the seventies, but there are also some stories from the sixties, one or two from the nineties. There are also some previously unpublished stories, an excerpt of a coming novel and a story written for this book (the one by Kirsti Ellilä).

The eighties were left out unintentionally. I had a short story by a renowned Finnish author in mind, but his widow refused the reprint rights - for totally understandable reasons, which I'm not at liberty to discuss; so I won't even name the author, even though he'd signed the story under his own name. I also thought at first that the frenzied story by Kari Nenonen (who's best known for his horror) came out in the eighties, but it's from 1992 (which represents the end of the eighties to me, in many ways).

The book will be out later this month. I'll keep you posted. Here's the table of contents (in Finnish):

Hannu Salama: Sovinistisika, Hymy 1/1976
Jorma Etto: Iloinen tarina tohtorista ja Lapista, teoksesta Rakastaa (1965)
Hans Selo: Minun ensilempeni, Jallu 5/1973
M. A. Numminen: Mies, Hymy 5/1976
Jorma Ojaharju: Tahallinen hengenvaaraan saattaminen, Kalle 9/1976
Harri Erkki: Juhlapäivälliset, Cocktail 20/1972 (ilmestynyt alun perin salanimellä Harry B. Erichs)
Kirsti Ellilä: Tärkeimmät asiat, aiemmin julkaisematon
Kari Nenonen: Tarina Mumle Isomunasta, norjalainen kansansatu, teoksesta Hulkkonen: Tulen viemää (1992)
Veikko Pietilä: Kolme monologia vanhasta aiheesta, teoksesta Rakastaa (1965)
Riku Korhonen: Mökkipano, katkelma tulevasta romaanista
Petra Oinonen: Kolme fantasiaani, Regina 5/2006
Tuomas Kyrö: Toimitusjohtaja, Image 5-6/2007

Katariina Lillqvistin kirje sananvapauden puolesta

(This is about an attempt to censor an animated film that was recently made about C.G.E. Mannerheim, the marshal of Finland and a national taboo. He was portrayed a homosexual which seems to have caused all the trouble. Rumours of Mannerheim's gayhood have been around for decades now, you'd think everyone could live with that. For some reason, these people think it's always a blasphemy when someone famous is depicted being gay. It's in your eyes, baby...)

Hei kaikki kulttuuriväki,

elokuvastani Uralin Perhonen on kasvamassa suurin debatti sensuurin ja sananvapauden puolesta vuosiin. Sen toisena päähenkilönä on meidän kaikkien tuntema Carl Gustav, joka esiintyy kerrankin omana raadollisena itsenään.

Mannerheimin Perinnesäätiö vaatii sen julkista sensuuria ja esityskieltoa televisiossa. Tämä on mielestäni riemastuttava saavutus nukkeanimaatiolle!

TV1 on hyväksynyt alkuperäiskäsikirjoituksen yhdessä Suomen Elokuvasäätiön kanssa eikä sen toteutuksessa ole poikettu piiruakaan sovitusta.

Ohjaajana vertaisin tilannetta ja oikeistovallan pönäkän perinnelinnakkeen diktatuuria fundamentalistisen islamilaisvaltion sensuuriin. Henkilökohtaisesti olen saanut kahden vuorokauden aikana yli sata puhelinsoittoa joista suurin osa riemastuneita; jopa vanhat työväenliikkeen veteraanit ovat jaksaneet soittaa ja nostaa "konjakit Murha-Kustaan " kaatajalle. Mukaan on ikävä kyllä mahtunut vakavia
tappouhkauksia ja perheeni uhkailua mikä osoittanee vastapuolen henkisen tason ilman sen kummempia psykoanalyysejä.

Olen ylpeä työstäni enkä suostu nöyristelemään. Tamperelaisena elokuvaohjaajana omistan teoksen Mannerheimin murhaamalle isosedälleni, joka kaatui 90 kevättä sitten Tampereella tuskin kahtakymmentä vuotta eläneenä.

Levittäkää kirjettä eteenpäin ja tulkaa puolustamaan moniäänistä kulttuuria elokuvateatteri Niagaraan perjantaina 29.2 klo 17.

sananvapausterveisin Katariina Lillqvist

Mexican pulps

The pulp hero Spider in Mexico. Check here.

Garfield without Garfield

I hate the Garfield comic strip with vehemence. However, if you take out Garfield, the strip becomes great. Check it out for yourself.

Mainio nimi dekkarille

Hesarissa oli pari päivää sitten tiedesivulla juttu koralleista. Tietolaatikosta irtosi upea nimi vanhanaikaiselle dekkarille: Kuu kiihottaa koralleja. Vielä kun tuohon keksisi järkevän juonen...

Vielä elokuvasta

(Still about movie and cinema culture in Finland.)

Ystäväni Petri halusi kommentoida elokuvakeskustelua, mutta ei pystynyt kirjoittamaan kommenttia edellisen viestin perään, joten pyysin häntä kirjoittamaan erikseen. Tässä Ranskassa tällä hetkellä opiskelevan Petrin mietteitä:

Vuodatan nyt sitten hieman laajemmin Suomen elokuvakulttuurista, jolta ei ongelmia tuntuisi puuttuvan:

Elokuvahistorioiden opettamisessa on kyllä suuria aukkoja, joita ei paikata muutamalla julkaistulla kirjalla. Parhaimmillaan Jurin ja Peterin kirjat kyllä antavat jonkinlaisen kehikon historialliseen ymmärrykseen, mutteivat ne voi mitenkään korvata kursseja, joilla paneuduttaisiin esim. film noiriin intensiivisesti ja elokuvia katsoen. Yhden tai kahden kirjan tenttilukeminen on kuitenkin lähinnä lämmittelyä.

Vertaan hieman Turun opetusta Montpellierin vastaavaan: Turussa olen opiskellut mediatutkimusta aineopintojen puoliväliin, eikä vastaan tullut yhtään elokuvaan keskittyvää kurssia. Elokuvaa sivuttiin osana mediatutkimusta, mutta millään kurssilla siihen en päässyt syventymään. Kulttuurihistorian alaisuudessa muistan käyneeni yhdellä historiakurssilla, joka oli kyllä hyvin hoidettu. Kyse on tietysti osaltaan resursseista, mutta on tilanne silti nihkeä.

Ranskassa taas yliopistossa elokuva on erillinen aineensa. Siitä saa opiskeltua tutkinnon viidessä vuodessa. Jo kolmen ensimmäisen vuoden aikana opiskelija pääsee osallistumaan suunnattomaan määrään alueita, jotka liittyvät elokuvaan: elokuvakritiikit, leikkauksen estetiikka, tähti-ilmiönä, film noir aikansa kuvastimena jne. Opiskeluun liittyy myös käytännön duunia kuten lyhärien tai mainosten ohjaamista.

Kuten elokuvakulttuurin laajemmaltikin, myös opetuksen taso on korkeaa. Opetus on Turusta poiketen enemmän pienryhmätyöskentelyä, jossa keskustellaan ja näytetään pätkiä elokuvista. Hyvää argumentointia ja elokuvaesseistiikkaa arvostetaan.

Vertailu on opetuksen osalta aika murskaavaa. Jos minä törmään täällä kuukauden aikana suurempaan määrään kursseja ja lähestymistapoja kuin koko peruskoulu-, lukio- ja yliopistoaikanani Suomessa, niin jossain mennään kyllä pahasti norjaan.

En osaa sanoa laajalti elokuvalehtien tasosta ja nurkkakuntaisuudesta, mutta tasokkaita lehtiä on käsittääkseni ainakin kolme: Cahiers du Cinéma, Perspectif ja kolmas, jonka nimeä en muista. Nämä käyvät käsittääkseni aika ajoin debattia, mutta uskoisin ettei kyse ole samanlaisesta henkilöihin kohdistuvasta loanheitosta kuin Suomessa tuntuisi tapahtuvan.

Filmihulluun en ole laajemmin tutustunut. Jurin esittelemä argumentointitapa (jota kuulin myös joskus radiosta) on kyllä jokseenkin vastakkainen hyvälle debatille. Eikä tuo omaa nurkkaa puolustava argumentointi niin hirveästi eroa tähtiä läiskivästä tuubatoimittajasta - molemmat pyrkii vain arvottamaan/mainostamaan elokuvia niiden avaamisen sijaan.

Ei sillä, että se mitä elokuvakirjallisuudelle tapahtuu mitenkään hirveästi eroaisi siitä mitä kirjallisuuden puolella tapahtuu: kirjat julkaistaan ja niitä luetaan hiljaisuudessa - laajempaa keskustelua harvemmin tulee, ainakaan positiivisessa mielessä. Sotahistoriat luultavimmin poikkeuksena.

Vielä suuremmissa ongelmissa ollaan siinä vaiheessa, kun oikeasti ammattitaitoinen ja filmikulttuuriin laajemminkin tutustunut sukupolvi (kuten Tapani Maskula) alkaa vetäytymään julkisesta keskustelusta. Yle on jo osoittanut haluttomuutensa ammattitaidon vaalimiseen potkiessaan mm. legendaarisen musatoimittaja Miettisen palkkalistoiltaan. Klassikkoleffojen näyttäminen Teemalla on kyllä hienoa, mutta kyllä keskustelua laajemminkin elokuvasta tarvitaan.

Stephen Marlowe and my curse

Prolific paperbacker and historical novelist Stephen Marlowe died last Friday. This is no news to anyone following the vintage hardboiled scene, but I just wanted to say that now I finally know I'm jinxed. I've killed several old writers and authors by sending them letters and lately e-mails asking for interviews and general questions about their careers: Hugh Cave, Jack Williamson, Bruce Cassiday... and now Stephen Marlowe.

We changed some e-mails two months back and I got his permission to use a Chet Drum story for Isku, and earlier this week I thought I'd send him an e-mail asking for an interview for my Pulp fanzine. His wife answered that the offer is kind, but Stephen is in the hospital. He'll recover and then we'll see about the interview, the wife said. Two days later I heard he was dead. I'm so sorry.

This has been known as the Ashley curse, due to Mike Ashley who performs similar feats, but there's a subcategory called the Nummelin curse.

I haven't actually read much by Stephen Marlowe, but he was consistently entertaining, if nothing else. His Blonde Bait, reissued by Stark House Press last year, is a very good James M. Cain -ish story set in a ski resort. Try it if you like classic hardboiled noir. If I had a publisher of my own, I'd publish a new translation of Blonde Bait. (It was published in Finnish in the early sixties, under the title Vaaleaverikkö syöttinä, and is easily locatable in the second hand book shops, if you want to try it. You should.)

Bill Crider has a nice slide show for him in his blog.

PS. I don't know if Clayton Matthews is dead, but his wife, Patricia Matthews, died rather recently. I interviewed Mr. Matthews four years ago.

Typewriter samples

When you don't set out to write good poetry, you sometimes come up with good ones. Here are some samples I wrote when I tried my vintage typewriters (I'll put up photos later on). I don't really know if they are any good as poems, but there is something intriguing, something surrealistic about them.







The horribleness steps into the unknown river.
The eyes are looking at us.
We are prisoners and we don't know what explodes the eyes.













[This is my exercise in Federico Garcia Lorca.]

tambourine is playing
the Greekishness is spreading its wings
there are limits to being unknown
tambourine is playing in the dark night
it is the night of being European



[This is virtually untranslatable. At least I won't try. It's not really a poem.]

Filmihullu, Nyt ja elokuvakulttuuri

(This is about movie culture and cinema magazines in Finland.)

Viime perjantain Nytissä julkaistiin Valtteri Väkevän juttu Filmihullusta ja sen toimituskuntaan kuuluvista Eero Tammesta, Lauri Timosesta ja Sakari Toiviaisesta. Kuten täältä voi lukea, haastateltavat eivät olleet tyytyväisiä juttuun - eikä ihmekään, sen verran asenteellinen se oli, varsinkin loppupuolellaan, jossa kirjoittaja moitti Filmihullua mm. siitä, että lehden nimiö on pysynyt samana. Hienohan se on, miksi sitä muuttamaan? Myös jutun tekemisessä oli selviä ongelmia, joista osan tosin voinee panna kokemattomuuden piikkiin (sen olematta silti mikään puolustus).

Asiassa vain on laajempia ulottuvuuksia. Haastateltavat väittivät Nytin toimitukselle, että juttu antaa heistä ja heidän lausunnoistaan väärän kuvan. En oikein tiedä, pitääkö paikkansa - kenelle tahansa Sakari Toiviaisen pääkirjoituksia lukeneelle on selvää, että juuri näin hän puhuu ja ajattelee. Kuvaava on esimerkiksi sitaatti pääkirjoituksesta vuodelta 2000: turkulaiset elokuvatutkijat ovat "onnistuneet miltei tekemään elokuvalle saman minkä Hitler teki juutalaisille".

Haastateltavat sanoivat jutussa, että Filmihullu on lehti ihmisille, joita elokuva vielä kiinnostaa. Olen monen ihmisen kanssa viime aikoina puhunut asiasta ja monet ovat sanoneet, että eipä heitä juuri Filmihullu kiinnosta (yksi jopa sanoi, että hän inhoaa Filmihullua). Ja kyse on ihmisistä, jotka harrastavat elokuvaa intohimoisesti, myös jutun kolmikon rakastamaa vaikeaa taide-elokuvaa, esimerkiksi Walerian Borowczykia. Totta kyllä, olen selaillut lehteä aika satunnaisesti viime vuosina, mutta tuntuma on ollut, että siinä ei enää juurikaan kirjoiteta elokuvasta, vaan lähinnä keskitytään haukkumaan ihmisiä, jotka kirjoittavat elokuvasta väärin. (Missä vaiheessa käänne on tapahtunut? Minulla on isäni vanhat Filmihullut, melkein täydet vuosikerrat alusta alkaen, jonnekin 1980-luvun loppupuolelle saakka, ja nehän ovat täynnä kiinnostavia juttuja nimenomaan elokuvasta. Lehden kiinnostavuus väheni heti kun lehti sai "kilpailijoita" - Turun elokuvatutkimuksen, Lähikuva-lehden jne. Luulisi juuri silloin tarvitun terävämpää otetta ja kiinnostavampia juttuja.)

Ja miten ihmeessä elokuvasta voi kirjoittaa väärin? Missä on suvaitsevaisuus, missä on pluralismi? Eikö tähän maahan muka mahdu monia erilaisia tapoja kirjoittaa elokuvasta? Eräs ystäväni totesi tästä aiheesta puhuessamme, että hänestä yliopistoon tullessa oli hienoa huomata, että taiteesta ja viihteestä voi puhua ohittaen tyystin kaikki laatumääreet ja kommentoida asioita ilman hyvä-huono -vastakkainasettelua - se nimenomaan avasi hänelle taiteentutkimuksen kiinnostavuuden. Ja tätähän Filmihullun jengi yrittää vastustaa: että taideteoksia voisi tutkia ilman että arvottaa niitä parhaimmillaankin subjektiivisella ja epämääräisellä hyvä-huono -asteikolla. Tässä he eivät huomaa sitä, että tutkimuksen nykysuuntaukset ovat vain luontevaa jatkoa sille toiminnalle, joka ylipäätään synnytti heidän edustamansa esseistisen elokuvatutkimuksen ja -kritiikin, toisin sanoen viihteenä pidettyjen elokuvan muotojen nostaminen taiteen tasolle.

Filmihullun sankari, niin tutkijana kuin kirjoittajanakin, on tietenkin Peter von Bagh. Useita von Baghin teoksia lukeneena minun on vaikea ymmärtää, mikä juuri niissä on niin nerokasta, että kaikkien muidenkin tulisi toimia samalla tavalla kuin hän ja kirjoittaa saman tyyppisesti, vapaasti assosioiden ja impressionistisesti erilaisia teoksia yhdistellen. Joskus se tuottaa hienoja esseitä, useimmiten se tuottaa tekstiä, josta lukija ei saa mitään konkreettista irti.

Minulla on tässä henkilökohtainen pointti, jonka takia minun on vaikea kokea minkäänlaista sympatiaa tai edes empatiaa Nytin hampaisiin joutunutta Toiviaista tai ylipäätään koko filmihullulaista jengiä kohtaan. Kun Filmihullussa arvioitiin kirjani Valkoinen hehku: Johdatus elokuvan historiaan, siinä oli outo, asialliseen tietokirjakritiikkiin täysin kuulumaton liuskan selvitys pikkuvirheistä, joita kirjaani sisältyi - olen tulkinnut, että siinä oli kyse kirjoittajan itsesuojelusta. Tiedän nykyään, noin kolme vuotta kirjan ilmestymisen jälkeen, että Valkoinen hehku on monilta osiltaan epäonnistunut, mutta en silti ymmärrä, miksi kirja teilattiin Filmihullun porukoiden keskuudessa niin pahasti (viittaan myös Hannu Waaralan arvioon muistaakseni Etelä-Suomen Sanomissa).

Jostain syystä vaatimus siitä, että pieninkin triviatieto on oikein, elää väkevimmin elokuvakirjoittelussa. Minkään muun taiteen muodon historioissa ei tällaista pikkutarkkuuta edellytetä (paitsi ehkä musiikissa, rocktoimittajat ja -tutkijathan ovat tunnetusti käveleviä tietokilpailuja). Minkään muun taiteenlajin historiassa ei myöskään edellytetä, että kaikki käsiteltävät teokset on itse lukenut tai kokenut - benjaminilaisen auraattisuuden vaatimus on jäänyt elämään juuri näihin fanipohjalta toimiviin tutkimuksen alueisiin, elokuvan ja rockmusiikin tutkimukseen. Kirjallisuuden historian kirjoittajaa tuskin vedettäisiin tuomiolle siitä, että hän ei ole esimerkiksi lukenut Crébillonin tai Vita Sackville-Westin teoksia. Ja joutuuko taidehistorian tutkija kiertämään kaikki maailman taidemuseot esimerkiksi jos hän haluaisi kirjoittaa surrealismista laajan yleisteoksen?

On totta, että elokuvan historia on lyhyempi kuin kirjallisuuden ja periaatteessa kai olisi mahdollista, että voisi nähdä ainakin puolet kaikista tärkeiksi nähdyistä elokuvista, mutta ei silti ole ihme, että Filmihullun porukoita pidetään elämälle vieraina, mikä näkemys elähdytti myös Nytin juttua. (Olen itse asiassa todella onnellinen, että perheen perustaminen katkaisi oman pakkoneuroosini katsoa elokuvia. Kiitos, vaimo, kiitos, kiltit lapset.)

Muutenkin Suomen elokuvakulttuuri on outo ja ikävä. Minua ei juurikaan enää kiinnostaisi palata toimimaan päivälehtikriitikkona (mitä työtä tein 1990-luvulla, opiskeluaikoinani), koska elokuvakritiikit ovat useasti tyhjänpäiväisiä ja terävämpiä pointteja esittäviä juttuja tuskin pääsisi tekemäänkään. Toisaalta jos toisessa päässä on nettilehdet ja Comon kaltaiset puffijulkaisut ja niiden sivut täyttävät senttarit, niin toisessa päässä ovat omia reviirejään kaunaisesti puolustavat neurootikot. Pitäkää elokuvakulttuurinne.

PS. Tässä turkulaisen professori Jukka Sihvosen vastine Lauri Timosen Filmihullussa pari vuotta sitten ilmestyneeseen juttuun "Lohduton maa", jossa hän haukkui kaikki muut paitsi itsensä ja pari muuta Filmihullun ympärillä pyörivää tyyppiä.

Nytin juttu Filmihullusta

Perjantain Nytissä oli juttu Filmihullusta. Eero Tammi kertoo jutun taustoja täällä. Kommentoin asiaa myöhemmin pidemmin ja tarkemmin, nyt en valitettavasti ehdi.

You may have to click the picture to wholly see it

The Barbie typewriter

Someone might remember my fascination with old typewriters. I wouldn't call myself a collector, but for some reason I find that I've managed to accumulate five or six typewriters from the fifties and the sixties.

Here's the latest find: a plastic Barbie typewriter. When I bought this from a thrift store in Pori (I think Ottilia found it for me and brought it to me proudly), I thought immediately that it's strictly eighties. But hell, no - there's a note under the writer that says it's from 1997! Just who used typewriters in 1997? Even I had a laptop by then!

The font is ugly and you can use only capital letters. Some of the Scandinavian letters, such as Ä and Ö, and all the numbers can be used only by shift. No corrections are possible. I wonder how many writers working now started with this...

The machine was broken down, but I managed to fix it! I'm not very handy and I felt very proud of myself. The letter "I" doesn't work, it just leaves an empty space. I don't think the machine will last for long, but I wrote a poem with it:













In English:

The merchandise is produced
by producing random
unfamiliarity
Familiarity steps over the
borders the stars step down
to the world the world under the moon
where the slave is the ruler
and the king of his own thoughts
This is the truth and you can't run away from it
not even in a dream
Death is our friend, comrade
from remoteness, from the production fields

(I don't think that's a very good one, mind you. It took one minute to type.)

I also came up with a title of my coming poetry collection while introducing the machine to Ottilia and Kauto: The Unknown Spiders.

Valentine Day flash horrors

I'm not one to celebrate Valentine Day - I would've totally forgotten about it, if Ottilia hadn't sent me a Valentine Day's text message (yes, she has a cell phone of her own!). I more or less think that you should have Valentine's Day everyday - if you don't really care for the people, what's the point trying to once a year?

Nevertheless, here's a fine selection of Valentine Day's themed flash fiction stories, the focus on crime. Not very romantic stuff, let me tell you! The thing was concocted up by Patti Abbott, who's a very fine writer of short stories and one who I'll be publishing in Isku. I liked her and Patrick Shawn Bagley's story the best (I didn't read them all, though, I most certainly will, on a later date).

American Girl issue wanted

I was very moved by this request that I spotted on the Fictionmags e-mail list. If anyone can help, make a comment and I'll pass it on:

A retired librarian here is trying to find a copy of a poem publishedby his late wife in AMERICAN GIRL (the Girl Scouts of America magazineof that name) around 1952. The byline would have been "Susan Hunter" --the title of the poem is unknown.

Not so groovy prediction from Curt Purcell

Curt Purcell, who does a good job with his Groovy Age of Horror blog writing about ephemeral paperbacks and letting guys like Jaakko (who's Finnish, by the way) post absolutely wacky scans of the Italian fumetti comics, got serious about the American presidential elections. (Sorry about getting to this so late, have been behind in my blogging. Don't think I'll catch up.) Curt's future doesn't look all too promising - his worst case scenario includes George W. Bush taking over by force.

His post reminds me of the rumour that was circulating in the mid-eighties: the constitutional law will be changed so that Ronald Reagan gets elected to this third season. This may have been Leftist propaganda I was fed with during the eighties. (I also seem to remember someone saying they'd nominate Reagan for a king, but.. c'mon, who'd believe that?)

But here's Curt also posting the entire contents of a men's mag from 1964, called Battle Cry. Curt's using a new device called Issuu. It seems nice and works pretty swiftly and is definitely better than posting PDF's on a site, but seems also that it slows down the blog. I might use the same device myself to scan some mags I have or some such - but it would take some time, which I don't seem to have. (Though, complaining about the time I don't have takes up a considerable amount of time, so I should stop and just make whatever is that what I would do if I had the time.)

Note that one of the stories in the mag is written by a guy called Irwin Porges. He was the brother of science fiction and crime writer Arthur Porges and a writer of an Edgar Rice Burroughs biography.

John Cleland's Fanny Hill

Sorry for absence. Been busy.

I finished John Cleland's pornographic classic Fanny Hill: Memoirs of a Woman of Pleasure (1749) couple nights back. It's a classic, all right, but still I couldn't get to liking it. The book is so wildly overwritten, with purple so prose every Western pulpster would've been flushing in shame (they would've been flushing anyway for the content). But nevertheless, for historical reasons it's a very intriguing novel: written in the first decades of the new form, novel, but still very much un-novel-like, in composition, in drama, in language and in narration. It has several allusions to other works of the same era (it was published in 1749), especially Henry Fielding's pseudonymous mocking of Richardson, Shamela. Some seem to think it's a parody of Daniel Defoe, and there are similarities between Fanny Hill and, say, Moll Flanders, but still I think Defoe wins hands down. Some also seem to think highly of Cleland's style, but that must because it seems now so other-worldly.

The cover on top is a pirated American edition from 1910 and the accompanying illustration is from the Finnish edition from 1969. The illo is by Seppo Polameri, who's been one of the foremost Finnish book illustators. My copy of Fanny Hill is jacketless, so I can't produce that one.

I just have this to say: beware of the written word, especially the old reference works! I first checked a Finnish reference work on writers from the early seventies (MMM: Maailman kirjailijat), thinking it's a reliable source. It said that Cleland was a scholar of languages and a playwright. Okay, I gathered, so he wrote Fanny Hill for quick money. Then I googled and came upon the Wikipedia article, which was rich in detail. And lo and behold! Cleland turned out to be a nutcase who claimed that Celtic is the mother language of all the languages of the Western civilization, and his plays were never produced.

James Reasoner

I've published at least four stories by American veteran writer James Reasoner in Isku, Ruudinsavu and Seikkailukertomuksia. We've been changing e-mails for years, somewhat sporadically, but I still consider James a personal friend.

Now I'm devastated after reading what has happened to him and his house, his work, his collection of books and pulps.

I can't imagine what he feels at the moment. After I'd read his blog post, I turned to Elina to point it at her and then reading this at Bill Crider's blog, I asked Elina whether she'd be able to work at all if everything we own burns down. I don't really think I would.

Brad Latham's Hook series

I finished reading Brad Latham's Hook series that was published in paperback in the early eighties. From the original five books, three were translated in Finnish, in the early nineties. It seems no one gives a damn about these series, and I won't argue: there's not much to miss. Here's Thrilling Detective on the books, though.

Hook is Bill Lockwood, tough insurance detective working in the late thirties in New York. He meets dames, has gunfights, gets knocked over - you know the drill. I thought at first that the books are filled with graphic sex, but that applies only to the fourth novel in the series (the second in the Finnish series), The Death of Lorenzo Jones (Kuolettava kaunotar). It starts with a scene about a woman who tries to seduce Hook by stripping naked, shaving her pubic hair and wearing only high heels. Needless to say, she manages. The other two, The Gilded Canary and The Sight Unseen, are more or less traditional in their depiction of sex and the books seem pretty coy. (And I was really anticipating more stuff, with my hands sweaty, gripping the books... Just kiddin'. But it would've been nice.)

The most interesting of the three books is the second one (in Finland the third one), The Sight Unseen (Kuoleman varjossa, in which Hook battles against Nazi spies. There are even some political issues. The plot is a bit confusing, though, and the overall effect isn't much.

Now, Brad Latham is a pseudonym. It seems no one knows who it belongs to. I've heard rumours that the books were written by David J. Schow, the famous horror writer who had hand in the splatterpunk school in the late eighties and early nineties, but I would say that these three books had at least two different writers, maybe three. The first one, The Gilded Canary, is skimpy in details and reads faster than the other two. The Sight Unseen is more elaborate and has more convoluted plot than the others. The Death of Lorenzo Jones, however, relies so much on sex that it seems the most important thing in the book - I don't remember much else about it, but I think it also had an okay plot. It seems, though, that Schow's participation is certain - take a look at what Mystery#File has to say (you'll have to scroll down a bit).

The reason I read these books (well, of course I would've read them eventually, but at this point) is that I'll be writing an entry for genre sex paperbacks in the forth-coming book on erotic classics. Now, Brad Latham will be immortalized between Marquis de Sade and Anaïs Nin. Too bad, though, that the books didn't have more sex in them! (I'll also have Gary Tubbs's The Case of the Missing Rubber... but let me get back to that later!)

Lukemisto-lehteä sotavuosilta

(About a Finnish pulp mag.)

Olen lueskellut yliopiston kirjastossa Lukemisto-nimistä lukemistolehteä vuosilta 1943-1945 ja tehnyt indeksiä. Kirjoitin tämmöisen viestin Pulpetti-sähköpostilistalle ja muun postitettavan puutteessa ajattelin kokeilla sitä tännekin. Olen miettinyt, että perustaisin oman blogin lukemistoille ja niiden sisältöindekseille, mutta voi olla, että aika paljon saa vetta virrata myllyn alitse ennen kuin se tapahtuu. Tässä ei ole kaikkia lehtiä, palataan sitten niihin... Samoin kuin kuviin.

Tässä vielä maanantai-illan ratoksi indeksiä Lukemisto-lehdestä. Helkkarin mielenkiintoinen lehti - jutut vaikuttavat rennoilta ja hauskoilta ja jotenkin vetävämmiltä kuin monessa muussa vastaavassa kotimaisessa, ja kauhun ja puhtaan fantasiankin määrä ihmetyttää. Tässä on suomalaisen kirjallisuuden vaihtoehtoinen historia!

Kommentteja:

- olen aivan varma, että anonyymin kirjoittama "Vampyyrin orja" on Harry Etelän kirjoittama, juttu ei voi olla kenenkään muun kirjoittama!; Etelällä on lehdissä pari humoristis-romanttistakin juttua, joista "Villin kevään" päähenkilö on ammatiltaan jännityskirjailija!

- Turo Ahva ja Klaus Marno ovat ilmeisesti sama tyyppi, ainakin Kalevi Haikon arkistosta löytyneen summittaisen merkinnän perusteella; en ihmettelisi, tyyli on samanlainen ja silloin kun Ahva kirjoittaa kauhujutun, meininki on samanlaista kuin Marnon jutuissa; Dorton-jutut kertovat hullusta tiedemiehestä, joka keksii aineen, joka lähettää ihmiset toiseen ulottuvuuteen; "Punainen temppeli" on puhdasta fantasiaa, jossa kulkija löytää kadonneen kaupungin ja sen hullun kuningattaren - näitä kun voisi julkaista uudestaan!

- Leni Hoffrén on todennäköisesti Lennart Hoffrén, joka kirjoitti 60-luvulla pari sotaromaania ja julkaisi 60-luvulla omakustannepokkareita (länkkäreitä ja sotajuttuja); hänellä on novelleja 60-luvun Lännensarjoissa hyvin samantyyppisellä salanimellä, nämä ovat enemmänkin romanttisia juttuja

- Ossi Haimi on kaiketi oikea nimi, jos en väärin muista, hän kirjoitti myös salanimellä O. Kaskamo Riksin kirjoissa ilmestyneen Tunturipaholaisen; osa Haimin teksteistä on parodisia ja satiirisia runoja, varsinkin nuo Jali-jutut, joissa hän irvailee kohtuullisen hauskasti ajankohtaiselle politiikalle ja mm. Hitlerille

- Pertti Paakkanen ja Aarre Paakkanen voivat olla veljekset, en tiedä; Fennican mukaan Aarre Holger Paakkanen kirjoitti vuonna 1945 romaanin Kolme kultaista kirvestä (kustantaja Kivi; onkohan fantasiaa?) sekä upean kuuloisen kirjan Nepalin kadonnut rubiini (Pellervo 1948); Pertti Paakkanen esiintyi mm. salanimillä Erkka Kare ja Jack Rogers

- kiinnostava yksittäinen hahmo on Uolevi Kianto, Ilmarin poika! juttu on humoristista kauhua

- Ossi Valle Rahkonen on Osvald Rahkonen, joka jostain syystä pyrki peittelemään etunimeään, hän esiintyi nimillä Osv. tai Osvi Rahkonen

1/1944

Stephen Phillips: Valkoinen kissa
anonyymi [A. Paakkanen]: Partakoneenterä
James Sparrow: "Tervetuloa Floraan!"
Harlekiini: Aatami ja Eeva: draamallinen huvinäytelmä
anonyymi: Keinotekoinen Kalle ja muita koneellistettuja miehiä
Budapestin Juliska: Suuren suosion saavuttanut iskelmä elokuvasta Sininen naamio
Esko Helo: Kullanhimo
Heikki Seppälä: Irinan luostarinmatka
P. Paakkanen: Tri Jarmenin keksintö
Per Erik: Mr. Walsh erehtyy

2/1944

Calami: Herra Eemeli Ounasketo [pakinasarja]
Turo Ahva: Tulisilmän suurin nautinto
Viola Pallas: Angelan unelma täyttyy
Leni Hoffrén: Topin ranskalainen kihlaus
Turo Ahva: Salaperäisen Li Shon arvoitus
Per Erik: Liian hermostunut
A. Paakkanen: Partakoneenterä, osa 2
anonyymi: Kirje sinulle kultaseni
anonyymi: Idylli Nigeriassa
Pentti Kari: Kolmen kuukauden jälkeen
Ossi Haimi: Tyttöni, on jälleen kevät...
P. Paakkanen: Tri Jarmenin keksintö

3-4/1944

Calami: Herra Eemeli Ounasketo
Turo Ahva: Komisario Lane Scotland Yardista
Ossi Haimi: Terveiset kapteeni Juan Burolta
Per Erik: Trevor epäonnistuu
E.F. Benson: Home Sweet Home [klassikkokäännös]
Harlekiini: Elämän linja-autossa; Ampiainen ja minä
Leni Hoffrén: Jorman juttu
Kalervo Kujala: Sätki
Milli: Kestävyyskoe
Jep: Äidin luokse
Turo Ahva: Kaksi herrasmiestä
Per Erik: Kaulahihna
Leni Hoffrén: Kömpelöt kädet
P. Paakkanen: Tri Jarmenin keksintö

5-6/1944

Camali: Herra Eemeli Ounasketo
Turo Ahva: Aavehyena
Ossi Haimi: Kapteeeni Buron terveiset
Per Erik: Kuumetta
anonyymi: Vampyyrin orja [todennäköisesti Harry Etelä; kuv. ei signeerausta, Pentti Viherluoto?]
Milli: Virstan tolpalla
Leni Hoffrén: Karhu Ville
Ossi Haimi: Ihannevaimo
Milli: Pienen pääskysemon voitto
P. Paakkanen: Tri Jarmenin keksintö
Harlekiini: Carmen
Turo Ahva: Salaperäinen suomalainen [kuv. Ahva?]
Turo Ahva: Komisario Virtasen herrasmiehen maine

7/1944

Harry Etelä: Kummituspatsas
Ossi Haimi: Kapteeni Buron terveiset: Pasifisti sai urhoollisuusmerkin´
Turo Ahva: Kohtalon laukaus
Ossi Haimi: Siviilin kirjePer Erik: Kirottu vesisade
Ossi Valle Rahkonen: Laukaus kuului keskukseen
Ossi V. Rahkonen: Tapaaminen
Harry Etelä: Eriskummallinen yö
Turo Ahva: Vain pieni erehdysanonyymi: Kohtalo johtaa

Lukemisto 1/1945; kansi Pentti Viherluoto

Camali: Herra Eemeli Ounasketo
Turo Ahva: Kuoleman portti
Viola Pallas: Kihlajaisilta
Ossi Haimi: Kapt. Buron terveiset 4: Equadorilainen kauneus kukkii Perussakin
Aarre Paakkanen: Sukeltaja
Klaus Marno: Hornansalin salaisuus. Professori Dorton-sarja: Kauhukertomuksia mielikuvituksen rajamailta
Leni Hoffrén: Paluu
Harry Etelä: Öisen myrskyn huminaa (kuvitus Pentti Viherluoto)
Pertti Paakkanen: Kadonnut kultakaivos 1

2/1945; kansi Pentti Viherluoto

Camali: Herra Eemeli Ounasketo
Harry Etelä: Kummituksen morsian
Turo Ahva: Olinko se minä?
Ossi Haimi: Kapt. Buron terveiset V: Minulle yritetään kostaa
Tip-Top: Kauneusuni
A. Paakkanen: Palanut kirje
Ossi Valle Rahkonen: Paljastava rumba
anonyymi: Erään nuorukaisen rakkauskirje
Klaus Marno: Professori Dortonin pako
Pertti Paakkanen: Kadonnut kultakaivos 2
Ossi Haimi: Kirje Jalilta: Uni N:o 1
Pertti Sara: Silmälasit

3/1945

Camali: Herra Eemeli Ounasketo
Harry Etelä: Kummituksen morsian 2
Ossi Haimi: Kapt. Buron terveiset VI: Tarkoitus pyhittää keinot
Klaus Marno: Professori Dorton nousee kuolleista
Pertti Paakkanen: Kadonnut kultakaivos 3

4/1945

O-La: Mies joka sai haastattelun
Harry Etelä: Villi kevät
Ossi Haimi: Kapt. Buron terveiset VII: Lapsellinen juttu
Klaus Marno: Dorton-Wellmont - viimeinen erä
Ossi Haimi: Runoilija Jalin ilmestysuni sanomalehden yleisönosastosta
Pertti Paakkanen: Kadonnut kultakaivos

5/1945

Camali: Herra Eemeli Ounasketo
Ossi-Valle Rahkonen: Kaksi kevättä
Mirva Sammas: On kuollut kylmyys -
Klaus Marno: Dorton-Wellmont - viimeinen erä
Harry Etelä: Villi kevät 2
Paul John-Smith: Kuoleman mestari

6/1945

M.S.: Kukkii tuomet; Juhannusyönä
Leni Hoffrén: Amerikkalaista vauhtia
Ossi Haimi: Kapt. Buron terveiset VIII: Ranskatar on ranskatar; I osa seikkailusta Näkemiin... kohtalo!
Uolevi Kianto: Vanha kummitus
Turo Ahva: "Hain" arvoitus; ilmoitus että Paakkasen jatkosarja Kadonnut kultakaivos lakkaa ilmestymästä
Ossi-Valle Rahkonen: Harmaasilmä

7/1945

Klaus Marno: Punainen temppeli
Ossi Haimi: Kapt. Buron terveiset IX: Näkemiin... kohtalo 2: Minä hymyilen ääneen
Turo Ahva: "Hain" arvoitus 2
M.S.: Kesäyönä
Ossi Haimi: Jali kirjoittaa
Leo Landon: Valkoinen neliöanonyymi: Rosvometsän pojat

8/1945

Klaus Marno: Mestariampuja: kertomus Villistä Lännestä
Ossi Haimi: Kapt. Buron terveiset X: "Espanjan neito ja Espanjan maa... ja niin!": 3 osa seikkailusta Näkemiin.. kohtalo!
Turo Ahva: "Hain" arvoitus 3
Ossi Haimi: Jali kirjoittaa: Taistelurunoilija
Ossi-Valle Rahkonen: Erehdys
Harry Etelä: Kanarialintu (kuvitus Pentti Viherluoto)

Kallasvuo sucks!

(This is about Finnish politics.)

Olli-Pekka Kallasvuo sanoi tänään Hesarissa, että markkinataloudessa ei voi taata elämänpituisia työpaikkoja, millä hän viittasi Saksassa lakkautettavaan Nokian tehtaaseen.

Tiedän ainakin yhden tyypin, jolle nykyinen markkinatalous takaa elämänpituisen työpaikan. Vaikka se ei olisikaan Nokia, niin kyllä näin dynaamiselle kaverille aina duuni löytyy.

For all you bullies out there

I don't remember whether I've mentioned it here, but I'm editing a book on sex and porn short stories that have been previously published in skin mags or books of the same kind. I've got quite an impressive list of well-known Finnish authors for this, but I'll get back to the book later, I just want to say something about an affair that I found about while digging for rights to use a story by a writer who died not ten years ago.

I got hold of the writer's widow and asked her for a permission to use a story his late husband had written for a porn mag in the mid-eighties. She said she'd think about it and then she got back and said she'd decided no. It turned out that the writer's teenage daughter had been bullied in school because of his father's sometimes quite controversial novels and other writings. The girl had swapped school and seemed much better now and got new friends. It was only understandable that her mother didn't want to see the porn story getting any publicity. And so it won't be in the anthology, which is a shame in itself, but what's more important is that a young girl's identity has been crushed.

Which makes me want to speak out.

So, all you fucking stupid morons: STOP BULLYING! I mean NOW!

RIGHT FUCKING NOW!

Torturing Nazi baboons

Groovy Age of Horror has scans of the infamous story about Nazis experimenting with baboons. The story has an interesting sciencefictional premise (yeah, right), but the climax is a bit rushed, don't you think? The story was published in a magazine called Man's Daring - it was one of those men's adventure magazines that flourished from the fifties to the seventies.

Getting mentioned

I notice from Bill Crider's blog that this is out - the writers of the book contacted me asking a permission to reprint some of my posts. I don't think I'll ever see the book, but thanks for having me nevertheless!

Roger Zelazny and Hard Case Crime

Hard Case Crime announced in their latest newsletter that they will be publishing "the long-lost, never-before-published thriller by award-winning fantasy and science fiction author Roger Zelazny"; the book will be out "at the start of 2009".

I didn't know that Zelazny, the author of the Amber series and Damnation Alley, amongst others, had written non-SF, so I asked around (mainly in the Fictionmags e-mail list) and found out that "this is the mystery/thriller novel, originally entitled APOSTATE'S GOLD, and then retitled THE DEAD MAN'S BROTHER, which was completed in May 1971 by Zelazny and scheduled for a 1972 publication by [paperback house] Berkley...and then cancelled." It appears that Zelazny mentioned having written this novel in a fanzine called Phantasmicom in the early seventies.

His own description of the book in the fanzine is short: the manuscript is "about a priest who is dissatisfied with current Vatican policies - and a little bit of hijacking".

Edward Hoch dead

I learned just about an hour ago from Bill Crider's blog that veteran writer Edward Hoch has died. So sad - he almost came close of having 1,000 short stories under his name (and some pseudonyms).

Here's what I wrote about the man and his writings in Pulpografia (in Finnish, naturally):

Edward D. Hoch (s. 1930) on harvoja nykyisiä jännityskirjailijoita, joka kirjoittaa lähinnä novelleja. Hoch on julkaissut viisi romaania, mutta novelleja ainakin 700. Niitä hän on julkaissut lähinnä Ellery Queen’s Mystery Magazinessa, mutta myös muissa lehdissä. Hoch aloitti novellistin uransa 1950-luvun puolivälissä. Hoch julkaisi tuolloin mm. Murder!-lehdessä ja salanimellä Stephen Dentinger Smashing Detective -lehdessä. Vuodesta 1965 alkaen Hochin pääasiallinen julkaisukanava on ollut juuri Ellery Queen’s Mystery Magazine. Hochin tuotantoon mahtuu niin klassista perinnettä mukailevia tarinoita (Hochin itsensä suosikkikirjailijoita ovat John Dickson Carr ja Ellery Queen) kuin kovaksikeitettyjä, seikkailullisia novelleja.

Edward D. Hochilla on monta vakiohahmoa. Tunnetuin ja arvostetuin on Nick Velvet, arvottomiin tavaroihin keskittyvä murtovaras. Myös Kapteeni Leopoldista kertovia tarinoita on kehuttu. Suomen-noksissa yleisin on yksityisetsivä Simon Ark, jonka elämä on mysteerioita täynnä. Vuonna 1955 Crack Detectivessä ensiesiintymisensä suorittaneen Arkin väitetään olevan vaeltava juutalainen, joka kulkee ympäri maailmaa Paholaista hakien — ja samalla maallisiakin rikoksia ratkaisten. Ark-novelleissa on usein hyvä tunnelma ja ne ovat huolellisemmin kirjoitettuja kuin suuri osa aikalaisistaan, mutta niiden julkiuskonnollinen sävy on oudoksuttava. Lisäksi novelleissa on usein myös uskonnollisten teemojen varjolla tapahtuvaa diskriminointia — esimerkiksi homoseksuaalisuus novellissa "Salaperäinen rakastajatar" on vain pahasta. Uskonnolliset teemat ovat pinnalla novellissa "Paholaisen hetki", jossa Kiinan kommunistihallintoa paenneet lähetyspapit kuolevat salaperäisesti luostarin muurien sisällä. Simon Ark sanoo novellissa, jossa sivutaan platonilaista symposionia: "Todellinen mystillisyys ei ole magiaa eikä spiritismiä. Se liittyy vain Jumalaan."

Maallisempi seikkailu on "Kadonnut laululintu", jossa Simon Ark ja hänen nimetön apurinsa etsivät Lawn Lawrencea, sensaatiomaista laulajatarta. Laulajattaren salaisuus paljastuu, mutta hän itse kuolee ja häntä kaukokaipaavasti katsellut Arkin apuri tuntee jääneensä yksin maailmaan. Salaisuus — jota en tässä paljasta — vielä menettelee, mutta se, mitä Lawn Lawrencelle tapahtuu, on seksuaalipoliittisesti vähintäänkin epäkorrektia.

Hochin tuotantoon kuuluu myös tavanomaisia vakoilunovelleja ("Labyrintti", jossa Spacer-niminen vakooja etsii Euroopassa Minotauros-nimistä terroristia) ja jännitysnovelleja ("Mies, joka oli kaikkialla", jossa aviomiehestä päästään eroon erikoisella tavalla). Komisario Leopoldista kertovat novellit ovat melko perinteisiä poliisikertomuksia, joissa on usein muistumia mysteeriperinteestä. "Leopoldin lomassa" komisario ratkaisee lomapaikallaan tapahtuvan ampumistapauksen, johon näyttää liittyvän uhkapeliä. "Komisario Leopoldin uhkapeli" on urbaanimpi ja kovaksikeitetympi. Siinäkin liikutaan peliluolien maailmassa: Leopoldin työtoveri huumataan ja häntä ammutaan lomallaan Atlantic Cityssa.

Novellit:
Kadonnut laululintu, Seikkailujen Maailma 5/1961.
Kapteeni Leopold ja lukittu huone teoksessa Josh Pachter (toim): Top Crime — jännityksen valiot. Suom. Jouko Vanhanen. Kirjayhtymä: Helsinki 1984.
Kolme hautakiveä, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 4/1973.
Komisario Leopoldin uhkapeli, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 3. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1981.
Kuolema vierailee satamassa, Ellery Queenin jännityslukemisto 4/1963.
Labyrintti, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 10. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1983.
Leipää linnuille, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 6. Viihdeviikarit: Hyvinkää 1982.
Leopold hermona, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 1/1974.
Leopoldin loma, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 8/1973.
Lukitun huoneen arvoitus, Maailman parhaat jännärit 4/1971.
Malabarin korppikotkat, Hitchcock esittää 3/1988.
Mies, joka oli kaikkialla, Alibi 7/1958.
Miljoonakaappaus, Ellery Queen’s Mystery Magazinen valitut jännärit 1. Junior-Kustannus: Helsinki 1977.
Nahka-arkun arvoitus, Maailman parhaat jännärit 5/1971.
Nainen vai leijona? Alfred Hitchcockin valitut jännärit 2/1980.
Paholaisen hetki, Seikkailujen Maailma 9/1961.
Pehmeä turvapaikka, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 6/1973.
Pieni palvelus, Hitchcock esittää 2/1988.
Salaperäinen rakastajatar, Seikkailujen Maailma 1/1962.
Syntymäpäivälahja, Alfred Hitchcockin valitut jännärit 3/1980.
Taistelu timanteista, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 3/1973.
Vakoilija, joka tiesi liikaa, Maailman parhaat jännärit 2/1971.
Vakooja ja kaunis rakastajatar, Maailman parhaat jännärit 1/1971.
Vampyyrin päivä, Alfred Hitchcockin jännityskertomuksia 10/1973.
Novelli nimellä Mr. X:
Virvatulten salaisuus, Maailman parhaat jännärit 2—3/1971.

Adventure Stories # 2 out

I picked the second issue of Seikkailukertomuksia/Adventure Stories from the printers today. It's a beautiful magazine, with a Jukka Murtosaari cover. The illo is for James Reasoner's story "Devil Wings Over France" which is great old-fashioned pulp fun. The other writers in this issue are JP Koskinen, the premiere writer of historical adventure working in Finland now, the father of the Finnish theater Kaarlo Bergbom, with a story from 1864 (!), and a new writer called Matias Latvasalo. I contributed also a story (I'm always pretty ashamed to include my own scribblings in these mags...).

I'll be doing at least one more issue of Seikkailukertomuksia, since I've got some stories lined up for publication, including a story from 1970 by veteran Gerald W. Page, a great hardboiled fantasy story by Pat Lambe and a pretty weird story a Finnish guy sent me - it's about sharks, a woman who thinks she's a shark, and some blood-thirsty pirates.

Great cover on Swedish paperback

Here's a great cover for the Swedish translation of Talmage Powell's memorable novella-length story, "Sudden, Sudden Death" (AHMM, 1957; anthologized many times). The story was published in Sweden in 1971 in a series of mini-sized paperbacks (roughly 9 x 14 cm and 120 pages). The illustration, which I like very much and which is the reason I bought the book, is probably Spanish in origin. The Swedish title means "To Hate till Death".

The mini-paperbacks never really caught on in Finland. There was a series called Mikro-kirjat in the late fifties (they published three science fiction novels, may have to do a post about them later) and later on there was only one series, aimed at female readers.

I.G. Edmonds's Big Eye books

I promised to say something about Ivy Gordon Edmonds's private eye books that have apparently been published only in Finnish. It took me quite a while to grasp that this was the only possibility for the books to exist and not to be found in the English crime fiction bibliographies. As I got confirmation from the Scott Meredith Literary Agency, this proved to be 100 % correct (even though they didn't know the books were published in Finland, and it seems they were not published in Sweden or Norway, even though that's what their records state).

Edmonds's hero in these four books is Greg Graves, private eye called Big Eye. He got his moniker from a reporter and is not pleased with it. He owns the Seven Seas investigation office and says that his holy things are "money, scotch and beautiful dames" (as if you didn't know that by now). He seems to be a bit of woman-hater, though, since he also says: "The women-hating hermits are the only real wise men in this crazy world."

It seems to me that the Big Eye books are parodies of the P.I. genre and the clichés it had reverted to in the fifties and the sixties. The Big Eye books remind one of Richard Prather's Shell Scott books, but are not anywhere near as funny.

There are four books translated in Finnish. I don't know the original writing years, but I should suspect they are from the early sixties and had been circulating around the paperback publishers before they found their home in the Northern Europe. One wonders why a cheap paperback publisher like Beacon didn't take these, or even a cheaper one, like Kozy Books. Maybe someone could dig these up and publish them in English for the first time... Hey Hard Case! If they only were better and funnier.

Big Eye and the Torrid Target, published as Etsi sinä - minä tapan (You Find - I Kill) in 1970, starts when Big Eye receives a call from a stripper, who says Big Eye is going to get killed. In Big Eye and the Scorched Bikini (Tulenarka bikini) Big Eye finds a curvy dame in his office, with a literally scorched bikini on her. (I don't have notes for the other books, it's possible I never read them.) The books, or at least some of them, were published with Robert McGinnis covers, which makes them rather nice.

There's also a war paperback published as by I.G. Edmonds, called The Devil Cheaters (Pirullinen tehtävä), that hasn't apparently been published in America.

I have I.G. Edmonds's address and will write him a letter later this week and will ask about these books. Will let you know if he answers!

Here's the bibliography:

Etsi sinä — minä tapan. Transl. Aila Virtanen. Viihdekirjat: Tapiola 1970. Originally Big Eye and the Torrid Target. 1969. [The original year is given in the book, but that must've been the year of the sale.]
Kuumaa tavaraa. Transl. Ritva Rekola. Viihdekirjat: Tapiola 1968. Originally Big Eye in Kiss or Kill.
Tulenarka bikini. Transl. H. Suikkanen. Viihdekirjat: Tapiola 1968. Originally Big Eye and the Scorched Bikini.
Villikissa. Transl. H. Suikkanen. Viihdekirjat: Tapiola 1967. Originally Big Eye and the Naughty Nudes.

And the war novel:

Pirullinen tehtävä. Transl. H. Suikkanen. Viihdekirjat: Tapiola 1967. Originally The Devil Cheaters.

My career at the movies

I posted a lengthy memoir about my activities in the Monroe cinema club on one of my other blogs here. It's in Finnish. About I.G. Edmonds - tomorrow.

Ivy Gordon Edmonds

I received this morning a lengthy e-mail from Brian Threlkeld, who'd noticed my seven-year old query on writer I.G. Edmonds at the Rara-Avis e-mail list's archives. I asked him a permission to publish his letter here. So, here it is, with my original query on top.

RARA-AVIS: I.G. Edmonds From: Juri Nummelin

Date: 15 Aug 2000
Does anyone know anything about one I.G. Edmonds? There are several books translated in Finnish under this name, but he's not mentioned in Allen Hubin's crime fiction bibliography. Edmonds had in the sixties a sex-cum-private-eye series called Big Eye and the titles are always something like "Big Eye and the Scorched Bikini". Any information is valuable.

Juri

Hello. You made this query quite a while ago, but perhaps an answer will still interest you. I encountered the author I.G. Edmonds (I think his first name is "Ivy") when I was in the 6th grade, through one of his books, entitled The Case of the Marble Monster and Other Stories. This collection of stories for younger readers was about Tadasuke Ōoka (1677-1752), a judge in "old" Japan who because legendary for his wisdom, generosity, creativity, and unassailable integrity. Marble Monster may have been a condensation of Edmonds's Ooka the Wise: Tales of Old Japan, (Indianapolis, Bobbs-Merrill, 1961), which, itself, Edmonds seems to have adapted from an earlier book (see below).

A helpful summary of information about Judge Ooka was included in a book review, in an English-language Japanese paper, of a series of recently-published mysteries or crime stories for young readers, set in 18th-century Japan. The books were written by Dorothy and Thomas Hoobler, a husband and wife team living in New York City.

"The crimebuster in the three Hoobler books published so far is Judge Ooka Tadasuke, Echizen no Kami (Lord of Echizen), a historical figure who certainly needs no introduction to Japanese readers. Appointed by Shogun Tokugawa Yoshimune as one of Edo's two machi bugyo (governor-magistrates) in 1717, Ooka presided over the Southern Court for nearly two decades and earned a legendary reputation for integrity.

"As his fame spread after his death in 1751, stories about his exploits were compiled into an anthology known as 'Ooka Seidan (Famous Cases of Ooka),' dramatized in several kabuki plays and, from 1970, made into a popular television series.

"Ooka, incidentally, boasts the distinction of having entertained readers in English for nearly a century. His first appearance dates back to WJS Shand's 'The Case of Ten-Ichi-Bo, a Cause Celebre in Japan,' published by the Tokyo Methodist Publishing House in 1908. Ooka then reappeared in 1956, in 'Solomon in Kimono: Tales of Ooka, a Wise Judge of Old Yedo,' an oversize illustrated book from the Pacific Stars & Stripes by I.G. Edmonds. "

I remember reading a brief note by Edmonds in Marble Monster that told of being stationed in Japan after WW II (in the U.S. Air Force, I think), and of listening to his Japanese landlady tell funny, fascinating, and delightful stories about Judge Ooka. He clearly enjoyed living in Japan, and his desire to publish English-language versions of those stories reflects the affection he had for the place and the people. I would speculate that he also married a Japanese; a number of his books included the co-author Reiko Mimura.

More generally, the Library of Congress online catalog indicates that Edmonds was publishing in the United States from 1961 to about 1982. He authored over 50 books, largely for young people, on a wide variety of topics. He seems to have written mostly as what I would call a pulp, or commercial, writer. He would write about anything, it seems, from motocross to the Shah of Iran to magic tricks. I've wondered if a lot of his books weren't written on commission from publishing houses. Perhaps publishers for youth markets were trying to make sure they had a catalog of books on a certain range of topics always available, and they hired writers like Edmonds to crank out books to order with a fairly short turn-around. Such writers would have been able to work quickly, and generate books that were undistinguished as literature, but competently written -- easy reading for transient enjoyment, to be consumed, set aside, and forgotten. That, however, is just speculation on my part.

I do feel, however, that the Ooka books appear to have been more a labor of love for Edmonds, something he cared about for more than the living he could earn from it. Edmonds would, by the way, be about 90 years old, by now, I think -- but at least one source I've seen states that he's still alive, living in the town of Cypress, in southern California.

I hope this has been at least a bit illuminating for you.

This certainly was illuminating. As to my original query, I'd found sufficient info on Edmonds (I was working my way through writing Pulpografia) and noted that he was Ivy Gordon Edmonds. I also found, thanks to Barry Malzberg, that the Scott Meredith Literary Agency records state that the Big Eye books were sold to Scandinavia (not to Finland, however, so the Finnish editions were probably pirated and no one was ever paid for them). So, they share the same fate as some crime novels by Bruce Cassiday and Frank Castle, i.e. they weren't published in English at all. I may post a list and pictures of them at a later point.

Furthermore, Brian managed to find an address to one Ivy Edmonds, who might still be alive in his early nineties. I may yet write him a letter and ask him about these affairs.

Mika Waltari's The Egyptian

(Everytime I blog about something I've read, I'm reminded by my conscience that someone somewhere wrote that those blogs in which someone writes about the books he's read are boring and they shouldn't really exist. Try to bear with me.)

I wrote earlier that Mika Waltari's Sinuhe Egyptiläinen/The Egyptian (1946) is overwritten and thus overrated. Well, it is still, in my opinion, since it is so uneven. Waltari sure writes beautifully, but some scenes and chapters lack rhythm and some are just too long - and overwritten. But the overall effect is, well, effective and some of the scenes are great adventure. I was especially fond of the scenes in Crete in which Sinuhe goes to the labyrinth after his lover, Minea, and finds the Cretean god. It could've been in a pulp magazine of the thirties... Some of the battle scenes later on were also very effective and I liked the scene in which Sinuhe is lured to kill the crazy pharaoh. The book is pretty grim and given what year it was originally published, someone might say there's a tone of noir in there. Sure, Sinuhe is trapped inside his own outsideness, his own loneliness, his mixed heritage, his opportunism and willingness to please his superiors (even though he tries to battle that same willingness), and therefore he's doomed.

It's been a while since I saw the Michael Curtiz film from the late fifties and I can't really comment on that. It has a bad reputation and Waltari disowned it almost immediately. One sure wishes that Marlon Brando and Marilyn Monroe would've played the lead parts... But seriously, the book would require something like Peter Jackson made with Lord of the Rings - I don't mean he did a very insightful job, but he had the courage to include almost all of the book in one piece. The same should be done with this. I don't think there's anyone in Finland now who would be my choice to direct this, even if the finance could be found. And it surely couldn't. Maybe some Egyptian bankers could back this up - or Muammar Gaddafi? He has the money and the film could be shot in Libya.

It seems that the book was published as a trade paperback by Chicago Review Press in 2002, plus there are lots of cheap copies on Abebooks. How is the translation, I wonder. It would be interesting to compare. An Abebooks seller says that the book was deemed obscene at the time, does anyone know anything about that? The same sentence can be found on every website about Waltari...

The jacket of the Pocket Books edition from 1955 doesn't seem to be on-line. That means I'll have to post a scan. (Which means I'll have to locate a magazine in the midst of the chaos that is our study.)

My diary from 1995

I have this other blog, called Julkaisemattomia/The Unpublished. The main point was to post pieces that I've written and have been left unpublished, but I've been posting every other piece I've come across from old disks and such (almost everything has been in Finnish). When it started to seem that I'm running out of stuff, I dug out the diary I kept from October 1995 to May 1996. I've posted two entries from the diary on the blog (in Finnish, of course). I don't know if it's any interest to anyone else, but we'll see. I'll have to take away lots of material about my personal matters - I had lots of trouble with love affairs at that time and sometimes I think I should've taken a different route with the matters, but.. ah well, you never know what's best for you.

Next post: about something more pulpish, hopefully!

The talking snowflakes again

You may remember my graphic short story (sic) about Kauto and Ottilia and the case of the talking snowflakes. Well, here's more. These I drew in a bus during one of our Christmas trips, when it seemed that Kauto was falling asleep when he shouldn't have and Ottilia was getting too bored. So it's totally improvised and the last frames I drew when the bus was already approaching the place we were getting off. I already ended the story (it says "loppu/the end" already after the first six frames), but it seemed that the bus trip wasn't going to stop for a while, so I decided to continue.

It goes something like this:

It's winter.

Ottilia: Snow!

Kauto [who's apparently out in the yard]: Ottilia, come on out!

Ottilia: No, I won't! The talking snowflake is out there!

The snowflakes: No, he's not! Come on out!

Ottilia [who doesn't have a clue]: Well, okay, I'll come then!

Ottilia: Yippee! It's fun to be out!

Kauto: Let's make a snowman!

The snowflakes: Don't do that!

Ottilia: Shucks! These again!

Kauto: Ottilia, do splat splat!

Ottilia goes splat splat.

The snowflakes: Aaaaah...

The end.

Another one

And here's one more in the series about Kauto's and Ottilia's adventures. I'm not sure where I made this anymore, but from the drawings it's evident that I wasn't in a moving bus. One of the frames was made by Ottilia and I used it - that's why it seems so off-place.

It's summer.

Ottilia's out. Ottilia: Fun!

Suddenly...

Ottilia: Snow! It's Summer!

Ottilia gets confused. Ottilia: It shouldn't be snowing now...

And suddenly it dawns on her. Ottilia: It's them again!

The snowflakes: Who? The talking snowflakes, huh?

Kauto comes. Splat, splat, splat!

The snowflakes: Argh...

The end.

Harry Etelää vielä toisenkin kirjan verran?

(This is about the book with Harry Etelä's 1930's horror fiction that I edited a while back.)

Sain lukijalta viestin, että Harry Etelän kauhunovelleja olisi vielä toinen mokoma lisää - ja vieläpä sellaisessa aiheen kannalta marginaalisen kuuloisessa lehdessä kuin Kylän Lehti! Tässä lukijan tekemää listausta ja kuvailua Etelän novelleista - pitää oikein tosissaan miettiä, kannattaisiko tehdä toinenkin Etelä-kirja:

Kuorsaava pääkallo. (Aimo Viherluoto). Ill. by P. Viherluoto. Lukemisto 1945:10 s. 3-5.
Kauhujen orja. (Harry Etelä). Kylän Lehti. Perhelukemista Suomen Kodeille 1938:8.
Raunioiden salaisuus. Kauhumysteerio-novelli. (Harry Etelä). Kylän Lehti. Perhelukemista Suomen Kodeille 1938:12.
Kummituksen morsian - 1 Osa. (Harry Etelä). Lukemisto 1945:02.
Kummituksen morsian - 2 Osa. (Harry Etelä). Lukemisto 1945:03.
Totorin kieli. (Harry Etelä). Ill. P. Viherluoto. Lukemisto 1945:11 s. 3, 6-7, 11, 15.
Öisen myrskyn huminaa. (Harry Etelä). Lukemisto 1945:01

Kylän Lehti. Perhelukemista Suomen Kodeille -lehdessä ilmestyi 30-luvulla lehden parhaimpiin lukeutuvat kauhukertomukset jotka olivat Harry Etelän kynästä lähtöisin. Suomalaiseksi kauhukirjallisuudeksi ne käsittelivät aikakautensa oloissa varsin poikkeuksellista aihatta, vampyyriä riehumassa Suomen suviyössä.Kertomus Raunioiden salaisuus. Kauhumysteerio-novelli Kylän Lehdessä 1938:12 kertoo tarinan haamuvampyyrin ahdistelemasta naisesta.Paljon merkittävämpi on kuitenkin ihka-aito supisuomalainen vampyyrikertomus, tarina Kauhujen orja KL 1938:8. Siinä kerrotaan kuinka "räätäli", kuten kyläläiset vanhaa vampyyria kutsuvat, terrorisoi erästä maaseutupitäjää.

Back from the xmas parties

Happy New Year and all that jazz. I'm not feeling very well at this moment - strongly getting sick with flu and so tired I'm afraid I'll die any minute -, but I'll have to start working tomorrow. Maybe I'll start with reading something I didn't have enough time to finish during the holidays. This Christmas wasn't very good for reading. I barely managed Mika Waltari's late 1920's novella Fine Van Brooklyn (which was pretty good, it almost takes a turn after which it would've been a nice Lovecraftian horror story) and started Waltari's The Egyptian. (Which I think seems to be a bit overrated - it's wildly overwritten and pointlessly rhetorical in scenes that would play better with understatement. But more on that later, and also on Waltari.)

Oh, I also read J. Pekka Mäkelä's Nedut which is a new Finnish science fiction novel. It has a nice premise (Neanderthals come back from outer space to the modern day world), but writing is wooden and characters are overwritten. I very much marvelled the fact that Mäkelä's novel has had so much praise from the Finnish critics.