Sunday, July 16, 2006

Kuka pyytää prekariaatilta anteeksi?

Hesari oli piilottanut kaupunkisivujen viimeiselle sivulle uutisen siitä, että poliisin mukaan vapun mellakoiden aikaan syttynyt makasiinien tulipalo ei ilmeisesti ollutkaan tahallinen eikä myöskään ilmeisesti liittynyt millään tavalla itse vapputapahtumaan, jossa kansalaisaktivistit juhlivat. Asia selvästi haluttiin piilottaa pois häpeällisenä - Helsingin Sanomathan uutisoi bileet ja tulipalon isosti ja julkaisi lukuisia pelottavia ja leimaavia kuvia tulen loimussa tanssivista prekaareista ja tuomitsi juhlan ja koko prekariaattiliikkeen melkeinpä järjestäytyneeksi rikollisuudeksi, johon yhteiskunnan pitää ottaa tiukka kanta. Samaa teki koko muukin media (Ilta-Sanomatkin julkaisi oikein aktivistikansion, josta sitten saattoi painaa naamat ja nimet mieleen), vaikka prekariaattiliikkeen esilleottamat asiat ovat todellisia ja koskettavat suurta joukkoa ihmisiä. Jännä nähdä, pyytääkö Helsingin Sanomat ja muu media anteeksi.

Jotain sinnepäin oli Jakke Holvaksen sunnuntaisivuille kirjoittama Sanojen takana -palstan osuus, mutta Holvashan onkin kesätoimittaja. (Hyvä kesätoimittajat! Hesarin kulttuurisivuillakin on pientä piristymistä, kun Ylioppilaslehden Esa Mäkinen on siellä toimittajana. Ei ole aina joko oopperaa tai heviä.)

No comments: