Monday, March 26, 2007

Vastakkainasettelun aika on jälleen

(This is about Finnish politics.)

Sunnuntain Hesarissa kirjoitettiin kokoomuksen vaalivoitosta. Jutun kärkenä oli Sanna Perkiö, jonka boheemius kuulemma auttoi häntä ja puoluetta vaalivoitossa. Perkiön boheemius on sitä, että hänen firmansa sijaitsee Kaapelitehtaalla ja hän keräilee kotimaista nykytaidetta. Heikoissa kantimissa on boheemius nykyään. Näin ajatellen mekin olemme vaimon kanssa boheemeja, jopa varsin hurjia sellaisia.

Jutussa puhuttiin myös kokoomuksen onnistuneesta vastakkainasettelun aika on ohi -sloganista. Sanottiin, että se oli erinomainen idea, jonka suomalaiset ottivat vastaan tyytyväisinä ja innostuneina. Jutusta kävi kuitenkin ilmi, että maassa vallitsee edelleen toinen vastakkainasettelu, vasemmisto-oikeisto/duunari-porvari -vastakkainsettelua julmempi ja häikäilemättömämpi: siinä nimittäin sanottiin, että moni äänesti kokoomusta, koska tuntuu paremmalta samaistua voittajiin kuin häviäjiin.

Paljon on puhuttu myös SAK:n vaalimainoksesta ja sen aiheuttamasta äänten kadosta. Olisi ollut kiinnostavaa nähdä, mitä olisi tapahtunut, jos mainosta olisi käytetty aiottuun tapaan eikä media olisi ruvennut kohkaamaan siitä, miten ikävä, vanhanaikainen ja syyttelevä se on. Monet niistä, jotka omaksuivat median näkökulman, eivät ole mainosta YouTubesta tai vastaavista jaksaneet kaivaa eivätkä ole siis nähneet sitä. Mietin myös, miksei kukaan ottanut kantaa kokoomuksen järkyttäviin nami nami -mainoksiin, joihin oli isketty reivien flaierityyppisesti kaikkea kivaa sälää. Olen itse sarjakuvien ystävä, mutta silti mielessä käy, että vaalit voitti sarjakuvapuolue.

Lukekaa myös Kari Kosmoksen hieno analyysi Jyrki Kataisen työaiheisesta retoriikasta. Kari ei voisi olla enempää oikeassa.

2 comments:

Anonymous said...

Hyi hyi, Juri! Ei Kokoomuksen mainonta mitään sarjakuvamaista ollut. Esimerkiksi Suomen toivo -mainoksista tulee kyllä mieleen jotain ihan muuta kuin sarjixet, nimittäin jehovat. Epäilen, että Bob Helsingin pojat tekivät vitsillä leiskat "Vartiotorni-Kokkarimainoksesta" ja se tuntui Jyrkie0:sta parhaalta. t. Ville

Juri said...

Voi olla, että käytin sanaa liian löysästi. Mainoksen kuvasto on minusta pikkuisen liian tekolapsellista ollakseen jehova-pastissi, mutta ymmärrän kyllä yhteyden. Tosin Jehovan todistajien kuvakulttuurin ja esim. Saturday Evening Post -tyylisen kuvituksen yhteydet ovat aika selvät.